Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Hämeen seurantapaikoilla

Kuluvalla viikolla Hämeen ELY-keskuksen alueella on havaittu sinilevää kuudella valtakunnallisella seurantapaikalla. Hämeen seurantapaikoista Iitin Sääksjärvellä ja Orimattilan Villikkalanjärvellä havaittiin runsaat sinileväkukinnat. Hieman sinilevää oli Alajärven Tervaniemessä Hämeenlinnassa, Lopen Loppijärvellä Kirkonkylän uimarannalla sekä Vesijärvellä Asikkalassa ja Lahden Mukkulassa.
Loppukesällä sinilevä alkaa vanhentua, ja sen ominaisuudet optimaalisella syvyydellä pysymiseen heikkenevät. Tyypillisesti vähätuulisen sään myötä vanhentunut sinilevä pääsee nousemaan kohti veden pintaa. Tällöin pieni tuulenvire voi kuljettaa pinnalle nousseen sinilevän suureltakin vesialueelta rantaan, mikä huomataan sinilevän massaesiintymisenä. Vanhaa sinilevää voi tyynellä säällä nousta pinnalle myös karuilla, hyväkuntoisilla järvillä. Tuulisella säällä sinileväkukinnat voivat sekoittua takasin vesimassaan.
Runsaisiin sinileväesiintymiin tulee suhtautua varauksella
Noin puolet sinilevistä on myrkyllisiä, mutta myrkyllisyys voidaan varmentaa vain laboratoriotesteillä. Sinileväesiintymiin tuleekin suhtautua varauksella. Jos vedessä on runsaasti sinilevää, sitä ei pidä käyttää löyly-, pesu-, kastelu- tai talousvetenä. Runsaan esiintymän aikana tulisi myös välttää vedessä uimista ja pitää lapset sekä kotieläimet pois rantavedestä. Sinilevät voivat aiheuttaa iho-oireita, silmien kirvelyä, nuhaista oloa, lihaskipua tai pahoinvointia. Herkkäihoiset voivat saada iho-oireita jo vähäisestäkin levämäärästä.
Miten tunnistan sinilevän?
Vähäisemmän sinileväesiintymän tunnistaa vedessä olevista pienistä vihertävistä hiutaleista ja tikkusista sekä kapeista leväjuovista. Runsaamman esiintymän tunnistaa rannalla olevista pienistä levälautoista ja -kasaumista. Erittäin runsaassa esiintymässä rantaan kerääntyy suurempi sinilevälautta tai -kasauma. Sinilevätilanne voi kuitenkin vaihdella suurestikin saman järven eri osissa.
Ajankohtaista tietoa sinilevätilanteesta:
Hämeen alueen levätilanne (jarviwiki.fi)
Sinilevätilanne (vesi.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Elina Mäkäläinen, vs. yksikön päällikkö, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 158, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Tiedotus:
Emma Hietamäki, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 024 250
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Vanhan talon kunnostus on ympäristöteko: hae avustusta kunnostamiseen!29.9.2023 10:51:31 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus jakaa vuosittain avustuksia rakennusperinnön hoitoon. Avustuksilla tuetaan vanhojen rakennusten säilyttävää korjaamista perinteisillä työtavoilla ja materiaaleilla. Syksyn avustusten haku aukeaa tiistaina 17.10.2023.
Reparationsarbetet på Hattelmala viadukt fortsätter i Tavastehus27.9.2023 08:11:00 EEST | Tiedote
NTM-centralen låter reparera Hattelmala viadukt A (U-2819) i Tavastehus under hösten 2023.
Hattelmalan risteyssillan korjaustyöt jatkuvat Hämeenlinnassa27.9.2023 08:11:00 EEST | Tiedote
ELY-keskus korjauttaa Hattelmalan risteyssiltaa A (U-2819) Hämeenlinnassa syksyn 2023 aikana.
Työttömyys lisääntyi Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä edelleen laskua26.9.2023 08:00:24 EEST | Tiedote
Kanta- ja Päijät-Hämeessä oli elokuun lopussa 16 987 työtöntä työnhakijaa, joista 990 oli kokoaikaisesti lomautettuja. Tämä on 284 vähemmän (-2 %) kuin vuosi sitten. Lasku johtui muiden työttömien määrän vähenemisestä, sillä lomautettuja oli 226 enemmän. Heinäkuusta elokuuhun työttömien työnhakijoiden määrä TE-toimistossa ja kuntakokeiluissa laski 1602:lla, mikä on kausivaihtelulle tyypillistä. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsauksesta.
Pohjavesialueiden geologista rakennetta selvitetään Iitissä ensimmäisellä Salpausselällä11.9.2023 11:39:51 EEST | Tiedote
Hankkeen maastotyöt alkavat syyskuun puolivälissä ja koko rakenneselvitystyö valmistuu maaliskuussa 2024. Pohjavesialueiden tutkimisella saatava lisätieto palvelee maankäytön suunnittelua, pohjavesien suojelua ja seurantaa sekä vedenhankinnan turvaamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme