Oulun yliopisto

6G-tutkija Mehdi Bennisille merkittävä IEEE Fellow -arvonimi

Jaa
Langattoman tietoliikenteen apulaisprofessori Mehdi Bennis Oulun yliopistosta on saanut merkittävän kansainvälisen huomionosoituksen. Maailman johtava teknologiaa edistävä sähkö- ja tietotekniikan alan tieteellinen ja ammatillinen seura IEEE on myöntänyt hänelle IEEE Fellow -arvonimen. Se myönnetään henkilölle, jolla on erityisen merkittäviä ansioita teknologian kehittämisessä maailmanlaajuisesti.
Tutkija, apulaisprofessori Mehdi Bennis
Tutkija, apulaisprofessori Mehdi Bennis

-IEEE Fellow arvon myöntäminen on erittäin suuri kunnia ja olen siitä innoissani. Se on tiede- ja ammattiyhteisön tunnustus ei vain minulle vaan koko Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen keskuksessa eli CWC:ssä tehdylle työlle. Saavutus ei olisi ollut mahdollista saada ilman yhteistyötä ja haluankin kiittää kaikkia nykyisiä ja aikaisempia tohtoriopiskelijoitani, tutkijatohtoreita, vierailijoita ja monia yhteistyökumppaneita ympäri maailmaa, Mehdi Bennis jakaa kiitosta.

IEEE Fellow -arvonimi on viides Oulun yliopiston alumnille koskaan myönnetty. Se annetaan merkittävistä mitattavista ansioista uuden teknologian kehittämisessä. Suomeen arvonimiä on myönnetty muutama kymmenen. Bennisillä on yhteensä yli 250 vertaisarvioitua julkaisua kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä ja konferenssikokoelmissa. Julkaisujen yhteenlaskettu siteerausmäärä on yli 6000.

IEEE on maailman johtava sähkötekniikan, elektroniikan ja tietotekniikan tieteellinen seura ja ammatillinen järjestö. Sillä on yli 400 000 jäsentä 160 maassa. Se julkaisee noin 30% maailman sähkötekniikan, elektroniikkatekniikan ja tietotekniikan kirjallisuudesta. Järjestö on kehittänyt yli 1300 teollisuusstandardia sekä on mukana vuosittain noin 1700 konferenssin järjestämisessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tutkija, apulaisprofessori Mehdi Bennis
Tutkija, apulaisprofessori Mehdi Bennis
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye