Kesken kaiken on kahden ystävän keskusteluteos elämästä ja kuolemasta

Miten eläisit, jos saisit kuulla, että sinulla on enää viikkoja tai kuukausia elinaikaa? Kesken kaiken -kirjassa sairaus ei ole matka itseen eikä se jalosta ketään. Syöpä on elämän heittämä paha, joka pakottaa luopumaan paljosta, mutta jonka kanssa on yritettävä elää järjissään. Ja syöpäpotilaallakin on ilon ja naurun hetkiä. Ennen kaikkea Kesken kaiken on kirja rakkaudesta elettyyn elämään ja pakollisesta antautumisesta kuolemalle.
Krista Launonen (1973) on taidealalla toimiva yrittäjä, jolla on 15 vuoden media-alan kokemus toimittajana ja päätoimittajana aikakauslehdissä. Hän on kirjoittanut kuusi tietokirjaa. Krista opettaa taideaineita, toimii taideterapeuttina ja kuvataiteilijana.
Susanna Lehmuskoski (1970–2023) opetti äidinkieltä ja kirjallisuutta Lauttasaaren yhteiskoulussa. Ennen siirtymistään opettajaksi hän teki 20 vuoden uran media-alalla muun muassa toimittajana ja toimituspäällikkönä. Hän opiskeli myös sisustusalaa, ja freelancer-vuosinaan 2016–19 hän kirjoitti paljon asumisen aihealueen juttuja Helsingin Sanomiin. Susanna kuoli keväällä 2023.
teos: Kesken kaiken – Eihän minun vielä pitänyt kuolla
kirjoittajat: Krista Launonen ja Susanna Lehmuskoski
ISBN: 9789523045033
kustantaja: Avain
sivuja: 188
ilmestymispäivä: 1.8.2023
Kirjan julkistamisjuhlaa vietetään torstaina 10.8.2023 klo 17:30–19:30 (os. Mikonkatu 20, Hki). Ilmoittaudu tilaisuuteen 6.8. mennessä os: info@avain.net
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Avain, Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Kujanpää, puh. 040 755 3319, vilja.kujanpaa@avain.net
arvostelukappaleet: info@avain.net
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Sirkka Knuutilan uudessa lastenkirjassa selvitetään joulutoiveiden arvoitusta29.9.2023 13:22:36 EEST | Tiedote
Pienen tonttukylän rauha rikkoutuu joulukuun ensimmäisen päivän aamuna, kun urkkijakurkkijatonttu Turkinpippuri huomaa kauhukseen, että hänen laukustaan on kadonnut nippu lasten toivomuskirjeitä. Siitä alkaa tonttutyttö Rosmariinin uusi, huima seikkailu, joka jatkuu jouluaattoon asti!
Pin-up toi Henna Karppinen-Kummunmäelle ystäviä ja itsevarmuutta29.9.2023 10:02:57 EEST | Blogi
Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoitti Minä ja Marilyn -teoksessaan (Avain, 2023) pin-upille feministisen historian. Aihe löysi kirjoittajansa pin-up -harrastuksen kautta. "Nyky-pin-upin ideologiaan kuuluu kehopositiivisuus ja sallivuus: jokainen nainen on kaunis iästä, painosta ja ruumiinrakenteesta riippumatta. Sellaista sallivuutta toivoisin jokaiselle naiselle", Karppinen-Kummunmäki kertoo. Henna Karppinen Kummunmäki esiintyy Turun Kirjamessuilla 1.10. klo 13 (Jukola).
Tomi Kontion Erämailla on isän ja pojan retki Lapin maisemiin ja itseen21.9.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Kirjailija Tomi Kontion Erämailla on kirja isästä ja pojasta, heidän yhteisistä vaelluksistaan pohjoisen Lapin erämaissa.
Bokashi – jätehuollon pehmeä teknologia20.9.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijatohtori Veera Kinnunen perehtyi pehmeään teknologiaan kirjoittaessaan teosta Bokashi: Vallankumous ämpärissä (Avain). "Jäin miettimään, mikseivät kompostit kuulu kaupunkeihin. Eikö olekin vain ideologisten ja poliittisten suhdanteiden seurausta, että kaupunkien jätehuolto on päädytty toteuttamaan vieraannuttavilla ja jättimäisillä infrastruktuureilla eikä vaikkapa pienimuotoisilla, paikallisilla järjestelmillä, kuten komposteilla ja pienvoimaloilla? Voiko jäte tehdä muutakin kuin pilata maailman", hän pohtii Kustantamon kuulumisia -blogin postauksessaan.
Maailma muuttuu ämpäri kerrallaan18.9.2023 07:07:00 EEST | Tiedote
Veera Kinnusen kirjassa Bokashi tutustutaan trendikkääseen kompostointimenetelmään. Helppouden ja hajuttomuuden ansiosta bokashi sopii myös kerrostaloon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme