Yritysten ja oppilaitosten yhteistyö apuna osaamispulaan

Alueen yritykset ovat tarjonneet opiskelijoille esimerkiksi työharjoittelupaikkoja ja oppisopimuspaikkoja sekä mahdollisuuksia tehdä päättötöitä ja harjoittelutöitä.
Vastaajista 66,4 prosenttia on tehnyt yhteistyötä ammatillisen oppilaitoksen kanssa, 58,2 prosenttia ammattikorkeakoulun kanssa ja 28,2 prosenttia yliopiston kanssa.
”Kuulemme usein viestiä toisen ja korkea-asteen oppilaitoksilta, että opiskelijoiden on vaikea löytää harjoittelupaikkoja. Pahimmillaan tämä haaste viivästyttää opiskelijoiden valmistumista. Samaan aikaan puhutaan lähes alasta riippumattomasta työvoimapulasta. On tärkeää, että opiskelijat valmistuvat ja pääsevät kiinni työelämään ilman turhia viivytyksiä”, arvioi Turun kauppakamarin osaamisasioiden asiantuntija Satu Lindén.
Kyselyssä vähän yli puolet (55,3 %) vastaajista arvioi, että alueen työnhakijoiden osaaminen vastaa yrityksen tarpeita hyvin tai erittäin hyvin. Työmarkkinoilta löytyy yritysten tarpeisiin osaamista melko huonosti tai erittäin huonosti kuitenkin vastaajista liki 40 prosentille (39,5 %).
”Alueen yrityselämän huolena on, ettei valmistuneiden osaamistaso vastaa tarpeita, ja osaamistason koettiin laskeneen vastaavasta vuoden takaisesta kyselystä”, sanoo Lindén.
”Tuntuu, että vaikeammaksi vain menee. Osalle pitäisi opettaa elämän taitojakin ja siihen ei ole aikaa eikä oikein halujakaan”, kommentoitiin muun muassa kyselyn avoimessa vastauksessa.
Kyselyssä noin 20 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei alueen koulutustarjonta vastaa yrityksen tarpeita. Luku on kasvanut edellisestä vuodesta yli neljällä prosentilla.
”Yritysten tarpeiden kuuleminen ja niihin reagoiminen on tärkeää, jotta oppilaitokset onnistuvat tuottamaan osaajia työelämän tarpeisiin. Ja toisaalta yritysten suunnalta tärkeää on oppilaitosyhteistyön tekeminen, vaikuttaminen ja tarpeista viestiminen sekä opiskelijoiden eteenpäin opinnoissa auttaminen ottamalla esimerkiksi harjoittelijoita”, tiivistää saatuja tuloksia Lindén.
Turun kauppakamarin vuosittaisessa kilpailukykyä selvittäneessä kyselyssä liki 41 prosenttia vastanneista yrityksistä ilmoitti haasteistaan löytää osaavaa työvoimaa.
Turun kauppakamari on kysynyt jäseniltään Varsinais-Suomen kilpailukykytekijöistä kesäkuussa 2020, 2021, 2022 ja 2023. Vuonna 2023 kyselyyn vastasi 172 yritystä, vuonna 2022 134 yritystä, vuonna 2021 146 yritystä ja vuonna 2020 155 yritystä. Eniten vastauksia on joka vuosi tullut teollisuus- ja palvelualan yrityksistä. Vuonna 2023 teollisuuden osuus vastaajayrityksistä oli 25,6 %. 62,2 % vastanneista yrityksistä työllistää yli 10 henkeä ja 7 % yli 250 henkeä. 63,4 % vastaajista yrityksen liikevaihto ylittää 2 miljoonaa euroa ja 9,3 %:lla se ylittää 50 miljoonaa euroa. Turun kauppakamarilla on Varsinais-Suomen alueella noin 1900 jäsenyritystä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu LindénAsiantuntija, osaamisasiatTurun kauppakamari
Puh:041 530 3000satu.linden@kauppakamari.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari
Turun kauppakamari: Toimivat tieyhteydet ovat elinehto elinkeinoelämälle21.9.2023 10:23:14 EEST | Tiedote
Peräti 90 prosenttia varsinaissuomalaisista yrityksistä kertoo, että maantieliikenteen kehittäminen on merkittävää alueen elinvoiman kannalta. Lähes puolet pitää maantieliikenteen kehittämistä jopa erittäin merkittävänä. Turun kauppakamari kysyi asiaa jäseniltään syyskuussa 2023. Kyselyyn vastasi 146 Varsinais-Suomen alueen yritystä.
Turun kauppakamari: Toteutusvalmiina odottava E18-hanke ja tunnin juna ehdotuksina syksyn budjettiriiheen18.9.2023 12:39:58 EEST | Tiedote
Tiistaina 19.9. käynnistyvä hallituksen budjettiriihi on virittänyt ennakkokeskustelua mahdollisuudesta jouduttaa valtion infrahankkeita tasapainottamaan rakennusalan heikkoa suhdannetilannetta. Tarve saattaa luoda mahdollisuuksia nopeille rahoituspäätöksille elinkeinoelämälle tärkeille raide- ja tiehankkeille, erityisesti kehittämisinvestointeihin ja perusväylänpitoon. “Varsinais-Suomessakin on välittömässä käynnistysvalmiudessa olevia, elinkeinoelämän kannalta kriittisiä hankkeita, joiden nopea toteutus on tärkeää, mutta myös tässä suhdannetilanteessa järkevää”, toteaa vaikuttamispäällikkö Krista Ahonen, Turun kauppakamari.
Kysely: Valtaosassa varsinaissuomalaisista yrityksissä voi työskennellä vieraalla kielellä 23.8.2023 00:01:00 EEST | Tiedote
Turun kauppakamarin jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä selviää, että monissa varsinaissuomalaisissa yrityksissä työskennellään muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä. Kesällä toteutettuun kyselyyn vastasi 172 jäsenyritystä Varsinais-Suomen alueelta. Ensimmäistä kertaa tehdyn kyselyn tarkoituksena oli selvittää varsinaissuomalaisten yritysten valmiuksia palkata vieraskielisiä työntekijöitä ja kysyä samalla palkkaamisen mahdollisista esteitä. Vieraskielinen työvoima on tärkeä komponentti maakunnan yrityksiä vaivaavan työvoimapulan ratkaisussa.
Varsinais-Suomessa on edelleen vaikea löytää osaajia11.7.2023 00:01:00 EEST | Tiedote
Turun kauppakamari kysyi Varsinais-Suomen yritysten toimitusjohtajilta, mitkä asiat vaikuttavat eniten yritysten sijaintiin ja toimintaedellytyksiin. Kärkikaksikko on selkeä: 61,1 % toimitusjohtajista kertoo, että yritykselle sopivan työvoiman saatavuus vaikuttaa sijaintiin paljon tai erittäin paljon. 57,6 %:lla vastaajista sijaintipäätökseen vaikuttaa alueen hyvä saavutettavuus ja toimivat liikenneyhteydet. Nämä asiat ovat pysyneet kohtuullisen muuttumattomina vuosien saatossa, ja ne ovat olleet kahden kärjessä säännönmukaisesti. Kesäkuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 172 Turun kauppakamayritystä Turun seudulta, Vakka-Suomen alueelta, Salon seudulta ja Loimaalta.
Varsinais-Suomen seutu janoaa lisää uusia investointeja: Alueen elinkeinoelämän suunnitelmissa ainakin yli 5 miljardin investoinnit lähivuosien aikana8.6.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Varsinaissuomalaiset yritykset arvioivat investoivansa vuoteen 2030 mennessä yli 5 miljardilla eurolla. Turun kauppakamari, Turku Science Park Oy ja Varsinais-Suomen liitto keräsivät tietoa eri lähteistä ja kyselyllä Varsinais-Suomen alueelle sijoittuvista yli puolen miljoonan euron investointihankkeista aikavälillä 2023–2030. Vastaavaa tietoa ei ole aiemmin kerätty. Investointisuunnitelmien luvut ovat todennäköisesti vieläkin suurempia, sillä kaikkea tietoa ei ole saatavilla. Nyt kootut luvut antavat kuitenkin hyvän arvion suunnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme