Jyväskylän yliopisto

Väitös 7.8.2023: Yhteisöllisyys on todellista valuuttaa vammaisten tyttöjen seksuaaliterveydelle Tansaniassa (Mesiäislehto)

Jaa

Väitöstutkimus osoittaa, ettei ihmisoikeusperustaisuus yksin riitä edistämään seksuaali- ja lisääntymisterveyttä moninkertaisissa yhteiskunnallisissa marginaaleissa Tansaniassa.

Virpi Mesiäislehto, kuvaaja Minttu Saarni
Virpi Mesiäislehto, kuvaaja Minttu Saarni

YTM Virpi Mesiäislehdon Tansaniaan sijoittuvan väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että ihmisoikeuksiin perustuva lähestymistapa on riittämätön vammaisten tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisessä.

Ihmisoikeuksiin perustuvan mallin yksilökeskeisyys ei sovellu kuvaamaan tansanialaisten vammaisten tyttöjen käsityksiä. Heille etuudet ja velvollisuudet rakentuvat ihmissuhteissa vastavuoroisesti ja vammaisuudesta johtuen usein myös epäsymmetrisesti.

Tulosten mukaan itäafrikkalaisessa kontekstissa yhteisöllisyys kannattelee ja rajoittaa seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien toteutumista.

Yhteisön merkitys korostuu afrokeskeisissä äänissä  

Vammaisten tyttöjen näkemyksiin pohjautuva tutkimustieto on vähäistä. Mesiäislehto analysoi 199 tansanialaisen eri tavoin vammaisen tytön näkemyksiä seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista.

Globaalin pohjoisen määritelmät seksuaali- ja lisääntymisterveydestä voivat estää sukupuolinormien mukaista sosiaalista kehitystä vaarantaen yhteisöön kuulumista. Toisaalta samankaltaisia vaikutuksia voi olla heikolla seksuaali- ja lisääntymisterveydellä kuten ei-toivotuilla raskauksilla tai sukupuolitaudeilla. Tämä vahingollinen kehä heikentää tyttöjen osallisuutta heitä kannatteleviin, korvaamattoman tärkeisiin epävirallisiin tukiverkkoihin.

Ihmisoikeuspuhe ei vakuuta

Mesiäislehto on kehittänyt Tansanian kontekstista käsin uuden lähestymistavan, joka määrittelee uudelleen vammaisten tyttöjen ihmisarvoa sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyttä edistäviä moraalisia velvoitteita.

Vammaisuuden yhteenkuuluvuuden malli täydentää ihmisoikeusperustaisuutta vahvistamalla yhteisön ja yhteenkuuluvuuden roolia vammaisten henkilöiden ihmisarvon ja osallisuuden edistämisessä.

Kehitettyä uutta vammaisuuden mallia voidaan soveltaa erityisesti sellaisissa globaalin etelän konteksteissa, joissa ihmisarvo ei pääosin rakennu ihmisoikeuksien varaan, ja siellä missä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin suhtaudutaan ristiriitaisesti.

Lisäksi kehitysyhteistyötoimijat ja -tutkijat voivat soveltaa tutkimuksen tuottamaa ymmärrystä purkamaan yksilökeskeisiä vammaisuuteen, ikään ja sukupuoleen perustuvia ennakko-oletuksia osallisuudesta ja äänestä.

Tutkimustulokset ovat ajankohtaisia uuden hallitusohjelman priorisoidessa Suomen kehityspolitiikassa seksuaali- ja lisääntymisterveyden vahvistamisen.

Virpi Mesiäislehdon kehitystutkimuksen väitöskirjan “Sexual and reproductive health and rights through the lens of belonging: Intersectional perspectives on disability, gender and adolescence in Tanzania” tarkastustilaisuus pidetään 7.8.2023 klo 12 alkaen Jyväskylän yliopiston Agora Auditoriossa 2 (AgB105), Mattilanniemi.  Vastaväittäjänä toimii professori Elina Oinas (Helsingin Yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Tiina Kontinen (Jyväskylän yliopisto). Tilaisuuden kieli on englanti.

Tilaisuutta voi seurata verkkovälitteisesti osoitteessa: https://r.jyu.fi/dissertation-mesiaislehto-070823

Tilaisuutta voi seurata salissa ja verkossa kirjoitustulkkauksen kautta sekä tansanialaisella viittomakielellä.

Kirjoitustulkkaus on saatavilla osoitteessa https://text-on-tap.live/index.html#e=hBjEQVDwhJ

Kustoksen puhelinnumero, johon yleisö voi tilaisuuden lopussa esittää mahdolliset kysymyksensä, on +358 40 485 6718.

Julkaisu on luettavissa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/88207

Taustatietoa:

Virpi Mesiäislehto (YTM) on kehitysyhteistyön ammattilainen yli kymmenen vuoden kokemuksella sukupuolten välisen tasa-arvon, vammaisinkluusion ja seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistämisestä itäisessä Afrikassa ja globaalisti. Mesiäislehto on työskennellyt laaja-alaisesti erilaisissa tehtävissä järjestökentällä kehitysyhteistyöhankkeiden hankehallinnon, vaikuttamistyön ja yritysyhteistyön parissa. Hän on toiminut Suomen valtion kahdenvälisissä hankkeissa ulkopuolisena tasa-arvo- ja inkluusiokysymysten asiantuntijana sekä YK:n seksuaali- ja lisääntymisterveyttä edistävän YK-järjestön UNFPA:n palveluksessa.

Lisätietoja ja väitöstilaisuuden saavutettavuuteen liittyvät pyynnöt:

Virpi Mesiäislehto

virpi.m.mesiaislehto@student.jyu.fi

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylään yhteiskäyttöinen infrastruktuuriympäristö kvanttiteknologioiden kehittämistä varten4.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Merkittävä uusi Business Finland rahoitus vauhdittaa suomalaisen kvanttiteknologian edistymistä. Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskukseen rakennetaan infrastruktuuriympäristö kvanttiteknologia-alustojen tutkimista ja kehittämistä varten. Infrastruktuuri tulee olemaan avoin sekä julkiselle että yksityiselle tutkimukselle, ja käyttäjät tulevat olemaan niin yliopistotutkijoita kuin start-up yrityksiä. Kyseessä on Suomen ainoa avoimesti käytettävissä oleva infrastruktuuri, joka keskittyy erityisesti puolijohde-pohjaisiin kvanttiteknologioihin. Kansainvälisestikin yhteiskäyttöiset infrastruktuurit ovat vielä harvinaisuuksia.

Kotimaan turisti etsii rentoutumista – ja arjen matkustaminen on ajanvietettä4.10.2023 01:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kuluttajien liikkumiseen liittyviä arvoja, motiiveja ja asenteita sekä niissä tapahtuneita muutoksia selvitettiin Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen valtakunnallisesti edustavassa kyselytutkimuksessa (N=2000). Tutkimus toteutettiin Viitoskäytävä – Kumppanuudella kehittyvä kasvuvyöhyke- hankkeen toimeksiantona. Viitoskäytävän alue kattaa Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Kainuun, Koillismaan ja Itä-Lapin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme