6 vinkin muistilista: näin varaudut ukkoseen
Ukkonen aiheuttaa joka kesä suomalaiskodeissa satoja vahinkoja, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista. Valtaosa vahingoista kohdistuu ukkoselle herkkiin sähkölaitteisiin, joten monia vahinkoja voi ehkäistä irrottamalla sähköjohdot pistorasioista. Lue Ifin vinkit ukkoseen varautumiseen.

Lähipäiville on ennustettu rajuja ukkosia eri puolille Suomea. Yleisimpiä ukkosvahinkoja kodeissa ja mökeillä ovat virtapiikkien aiheuttamat kodinkoneiden rikkoutumiset, kaatuneiden puiden rakennuksille ja autoille aiheuttamat vauriot sekä salamasta tai ylijännitteestä alkunsa saaneet tulipalot.
– Eniten korvaamme rikkoutuneita jääkaappeja ja televisioita sekä muuta elektroniikkaa. Monet sähkölaitteet vaurioituvat herkästi ukkosen aiheuttamista virtapiikeistä, joten varotoimena television kaltaisten herkkien sähkölaitteiden virtajohdot kannattaa irrottaa pistorasioista ukkosella, kertoo omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Jussi Lindström Ifistä.
Ukkosella vioittuneet sähkölaitteet voivat aiheuttaa myös tulipaloja. Virtajohdot kannattaakin irrottaa ennakoivasti silloin, kun kotoa tai mökiltä poistuu kesällä pidemmäksi aikaa.
Ole tarkkana, miten ja milloin lataat
Niin kodeista kuin mökeiltäkin löytyy koko ajan lisääntyvä määrä erilaisia ladattavia laitteita älypuhelimista robottiruohonleikkureihin. Merkittävä osa kodin tulipaloista saakin nykyään alkunsa jostakin latauksessa olleesta laitteesta.
– Ukkosen ajaksi lataus kannattaa keskeyttää. Ylipäätään ladattavia laitteita tulisi ladata vain valvotusti ja muistaa irrottaa laturi latauksesta akun täytyttyä, muistuttaa Lindström.
Sähköautojen latausjärjestelmät ja akusto ovat lähtökohtaisesti hyvin suojattuja. Jos voimakas ukkonen on päällä, kannattaa toki arvioida, onko auton lataaminen juuri sillä hetkellä välttämätöntä. Sähköauton lataamiseen kotona tai mökillä on suositeltavaa käyttää kunnollista, ammattilaisen asentamaa kotilatausasemaa.
Tyypillinen turvallisuuspuute suomalaiskodeissa ja -mökeillä on liian vähäinen määrä toimivia palovaroittimia.
– Kannattaa säännöllisin väliajoin testata, että palovaroittimet varmasti toimivat. Vaikka palovaroittimet eivät estäisi itse paloa, ne voivat pelastaa henkiä, Lindström painottaa.
Näin vakuutukset korvaavat ukkosvahinkoja
Palovahinkoja ja suoran salamaniskun aiheuttamia vahinkoja korvataan kaikista Ifin koti- ja mökkivakuutuksista. Sähkölaitteiden rikkoutuminen esimerkiksi salaman aiheuttaman ylijännitteen seurauksena korvataan laajan turvatason koti- ja mökkivakuutuksesta.
Ukkosesta johtuvia auton palovahinkoja korvataan Ifissä kaikista kaskovakuutuksista. Auton vaurioituminen ukkosella esimerkiksi puun kaaduttua sen päälle korvataan täyskaskovakuutuksen törmäysturvasta. Törmäysturvan käyttäminen luonnonilmiöistä johtuvissa vahingoissa ei alenna kaskovakuutuksen bonusta.
Ukkosrintama lähestyy – muista nämä 6 vinkkiä:
- Jos ukkosta on ennustettu, lataa esimerkiksi älypuhelin sähkökatkon varalta hyvissä ajoin. Ukkosen aikana irrota ladattavat laitteet latauksesta.
- Vie pihalla oleva irtaimisto suojaan ja sido esimerkiksi trampoliini ja kevyet katokset hyvin kiinni.
- Siirrä ajoneuvot riittävän etäälle mahdollisesti kaatuvista puista.
- Irrota virtapiikeille herkkien sähkölaitteiden kuten elektroniikan virtajohdot pistorasioista.
- Veneilijä, tarkista, että veneesi on kiinnitetty huolellisesti. Huomioi kiinnitysköysien pituudessa myrskyllä tapahtuva vedenpinnan vaihtelu.
- Pysyttele ukkosella poissa vesiltä, mieluiten sisätiloissa. Sulje myös rakennusten ovet ja ikkunat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Kärkkäinenviestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Traktorimönkijöiden varkaudet moninkertaistuivat niiden yleistyessä kaupungeissa29.9.2023 07:10:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi nuori liikkuu koulu- ja harrastusmatkoja mopon tai mopoauton sijaan traktorimönkijällä. Traktorimönkijöiden yleistymisen ja käyttötavan muutoksen lieveilmiönä niiden varkaudet ovat lisääntyneet voimakkaasti. If vinkkaa, kuinka säilytät mönkijäsi turvallisesti.
If tutki: Leivänpaahtimen tyypillinen käyttöpaikka voi aiheuttaa vaaran – katso Ifin palotestin tulokset13.9.2023 07:10:00 EEST | Tiedote
Ifin asiakkaan kotona syttyi leivänpaahtimesta nopeasti levinnyt tulipalo, joka perheen äidin alkusammutuksen ansiosta saatiin hallintaan ja suurvahingolta vältyttiin. If testasi osana vahingon tutkintaa, mitä tapahtuu, jos leivänpaahtimessa paahtaa hapankorppua. Testin tulokset näet alla olevalta videolta.
Ifin tilastot: Katso, oletko tyypillinen sähköautoilija31.8.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Vielä pari vuotta sitten moni piti sähköautoilua harvojen edelläkävijöiden harrastuksena, mutta tänä vuonna jo lähes 40 prosenttia Ifin vakuuttamista ensirekisteröidyistä autoista on sähköautoja. Keitä ovat sähköautoilijat ja mikä on suosituin sähköauto? If avaa tilastojaan.
Matkailijoita piinanneet maastopalot ja helle näkyivät myös Ifin kesän vahinkotilastoissa24.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Paahtavaan helteeseen liittyvät harmit, kuten vatsataudit, päänsäryt ja pyörtymiset, vaivasivat selvästi viime vuotta suurempaa joukkoa Ifin matkavakuutusasiakkaita – vahinkotapauksia oli paikoin jopa 30 prosenttia enemmän. Lisäksi saimme kesän aikana paljon yhteydenottoja maastopaloista huolestuneilta matkailijoilta.
Ifille vahva tulos lisääntyneistä suurvahingoista huolimatta9.8.2023 09:55:40 EEST | Tiedote
If jatkoi kasvua vuoden 2023 toisella vuosineljänneksellä. Suurvahinkojen poikkeuksellinen määrä vaikutti tulokseen negatiivisesti. Tästä huolimatta Ifin tulos vuoden toisella neljänneksellä ja koko ensimmäisellä vuosipuoliskolla on vahva.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme