Bike & Boat vie Teiskoon

Maisemapyöräily ja laivamatkailu yhdistyvät elokuussa Tampereella alkavassa Bike & Boat -palvelussa, joka mahdollistaa täysin uudenlaisen retkeilyreitin erityisesti pyöräilijöille. Palvelu toteutetaan osana Tampereen kaupungin järvi- ja luontomatkailun strategista kehitystyötä. Palvelun suunnittelusta ja koordinoinnista vastaavat Ekokumppanit Oy ja Visit Tampere yhteistyössä laivayrittäjän kanssa.
Laivayhteys Mustalahdesta Aitolahteen luo jo olemassa olevan Pyhäjärven Maisemareitin kaltaisen, päiväretkeksi soveltuvan matalan kynnyksen vaihtoehdon pyöräretkeilyyn ja laivamatkailuun myös Näsijärven puolelle. Palvelu tarjoaa myös uuden tavan lähteä retkeilemään esimerkiksi Kintulammille tai elämyksellisen ensietapin pidemmälle Järvien Reittien kierrokselle.
– Pyörä- ja laivamatkailun yhdistäminen on kasvattanut suosiotaan ja on hienoa saada Järvien Reittien pyörämatkailumaailmaan uusia mahdollisuuksia, kertoo Järvien Reiteistä vastaava projektipäällikkö Olli Vakkala Ekokumppaneilta.
– Nyt toteutettava, Mustalahdesta Teiskon suuntaan kulkeva yhteys toimii kätevänä tapana siirtyä lauttamaisesti Tampereen keskustasta suoraan maaseudun idylliin, josta voi jatkaa seikkailujaan syvemmälle Järvien Reitistölle tai maakunnan upeiden palvelujen äärelle. Samalla se tuo myös erittäin mielenkiintoisen ja elämyksellisen tavan tutustua pyörämatkailun maailmaan esimerkiksi lasten kanssa tehtävänä rengasreittinä, jolloin pyöräiltäväksi osuudeksi jää maltilliset 20 kilometriä, Vakkala jatkaa.
Matka Mustalahdesta Aitolahteen kestää noin 50 minuuttia ja laiva lähtee laiturista molempiin suuntiin tasatunnein klo 10–16 välillä. Laivan kyytiin mahtuu kerrallaan 25 pyöräilijää pyörineen ja laivaan voi halutessaan hypätä myös ilman pyörää. Laivaliikenteen toteuttaa Näsijärven Laivapalvelut Oy, jolla on kokemusta pyörien kuljettamisesta Bike & Boat -retkien järjestämisestä Mustalahdesta Pimeesalmen Telakalle ja Maisansaloon jo useana kesänä.
– Meillä Tampereella on Suomessa ainutlaatuisena valttina kaksi satamaa kaupungin keskustassa, kahden suuren vesistön rannalla, joilla molemmilla on aktiivista laivapalvelua, toteaa kestävän matkailun projektipäällikkö Matti Pollari Visit Tampereesta.
– Tilanne tarjoaakin paljon mahdollisuuksia tuotekehitykseen ja uusien kohderyhmien, kuten pyörämatkailijoiden tavoittamiseen. Näsijärven puolella lyhyet yhteydet täydentävät hienosti Tarjanne-laivan pitkää reittiliikennettä, jolla Bike & Boat -pyörämatkailu on ollut suosittua jo vuosia. Nyt toivommekin, että lyhyempi reitti houkuttelee myös uusia pyörämatkailijoita yhdistämään pyöräilyn laivamatkailuun, Pollari toteaa.
Liput ja lisätietoja: https://jarvienreitit.fi/laivalla-ja-junalla/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ekokumppanit Oy
Olli Vakkala
040 728 5677
olli.vakkala@tampere.fi
Matti PollariProjektipäällikkö, kestävän matkailun kehitys
Puh:+358 40 800 7800matti.pollari@visittampere.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Olemme Suomen suosituimman matkailukaupungin matkailu- ja elinkeinomarkkinoinnin asiantuntijaorganisaatio. Vahvistamme Tampereen asemaa kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisena matkailu-, tapahtuma-, ja kongressikaupunkina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Tampere
Matkailutoimiala on selvässä kasvussa Pirkanmaalla ja koko Suomessa – Tampere yksi Suomen suurimmista matkailualueista17.8.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Matkailun tulo- ja työllisyystutkimuksen mukaan Suomen suurimmat matkailualueet matkailutulolla mitattuna ovat Vantaa, Helsinki ja Tampere. Vantaan matkailutuloa selittää erityisesti Helsinki-Vantaan lentoasema, joka tuotti kaupungin matkailutulosta lähes 90 prosenttia.
Pirkanmaalla panostetaan sähköautomatkailuun29.6.2023 10:15:30 EEST | Tiedote
Tampereella ja Pirkanmaalla heinäkuussa käynnistyvän E-Car Adventures -palvelukokeilun ideana on rakentaa sähköautonvuokraukseen perustuva uusi matkailupalvelu, joka tuo sähköauton entistä paremmin esiin kestävänä liikkumisratkaisuna niin suomalaisille kuin kansainvälisille vieraille. Sähköautossa yhdistyvät ympäristöystävällisyys ja liikkumisen joustavuus, ja se soveltuu erityisesti kestävään lähi- ja luontomatkailuun. - Liikkumisen hiilijalanjälki on matkailun suurimpia ympäristöhaasteita ja siksi haemme aktiivisesti eri tapoja pienentää sitä ja tarjota samalla entistä parempia matkailuelämyksiä. E-Car Adventuresissa nämä yhdistyvät hienosti, matkailija voi vuokrata sähköauton ja tehdä vaikkapa kansallispuistosafarin Tampereelta, summaa Matti Pollari Visit Tampere Oy:stä Kokeilu on osa Visit Tampereen vetämää Sustainable Tourism Mobility -hanketta ja sen toteutuksen koordinoi Tampereen yliopisto. - Tutkimme kokeilussa E-Car Adventures -palvelun asiakaskokemuksia ja kehitystarpeita er
Outdoor Express kuljettaa kesäviikonloppuisin Tampereelta kansallispuistoihin28.6.2023 09:12:39 EEST | Tiedote
Heinä- ja elokuun viikonloppuina liikennöivä Outdoor Express tarjoaa vaivattoman mahdollisuuden tutustua retkeilyyn niin paikallisille kuin matkailijoille. Kesän kohteina ovat Seitsemisen, Helvetinjärven ja Isojärven kansallispuistot, joihin pääsee nyt tutustumaan kestävästi yhteiskyydillä, ilman yksityisautoilua.
Uusi Bike & Rail -palvelu yhdistää pyöräilyn ja junamatkailun Pirkanmaalla1.6.2023 12:27:17 EEST | Tiedote
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna avautuu uusi tapa pyörämatkailla Pirkanmaalla. Bike & Rail -palvelu yhdistää pyörämatkailun ja raideliikenteen tarjoten mahdollisuuden kestäviin ja elämyksellisiin päiväretkiin Tampereelta maakuntaan.
Pirkanmaalla kehitetään vastuullisia elämyksiä31.5.2023 13:39:55 EEST | Tiedote
Ekokumppaneiden, Visit Tampereen ja Tampereen yliopiston yhteishankkeessa edistettiin elämystaloustoimijoiden muutoskyvykkyyttä ja vastuullisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme