Ilmatieteen laitos

Voimakkaiden rajuilmojen todennäköisyys kasvaa viikonvaihteessa

Jaa

Suomeen saapuu sunnuntain ja maanantain aikana annos ukkosherkkää ja helteistä ilmamassaa, jossa voi esiintyä rajuja ukkosia.

Kosteaa ja lämmintä ilmaa alkaa virrata maahamme sunnuntain kuluessa. Salamointia, raekuuroja ja rankkaa sadetta voi esiintyä sunnuntai-iltapäivästä alkaen maan etelä- ja keskiosassa. Maanantaina päivällä on laajalti helteistä, ja lämpötila voi kivuta maan etelä- ja keskiosassa yli 30 asteen.

”Ilmamassassa on harvinaisen runsaasti kosteutta, joka lisää helteen tukaluutta sekä toimii rajuilmojen polttoaineena. Lisäksi rajuilmoja ohjaavat ilmavirtaukset ovat hyvin voimakkaita, minkä vuoksi vahinkoa aiheuttavien ukkospuuskien todennäköisyys kasvaa maanantaina”, arvioi Ilmatieteen laitoksen rajuilma-asiantuntija Ari-Juhani Punkka

Säätilanteessa on aineksia hyvin rajujen ukkospilvien muodostumiselle, mutta ukkospilvikehityksen käynnistymiseen liittyy vielä tässä vaiheessa merkittäviä epävarmuuksia. Vastaavissa aiemmissa tilanteissa on nähty, että ukkospilvet ja niistä aiheutuvat vahingot voivat painottua ajallisesti myöhäiseen iltapäivään, iltaan tai jopa yöhön. Tilanteen kehittymistä voi seurata rajuilmavaroitusten avulla Ilmatieteen laitoksen sääsovelluksessa sekä verkkosivuilla www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset. Rajuilmoihin varautumiseen on ohjeita osoitteessa www.ilmatieteenlaitos.fi/toimintaohjeita-ukkospuuskissa.

Tiedotetta päivitetään tarvittaessa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde). Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos

Satelliitit auttavat sodan vaikutusten arvioinnissa Ukrainassa22.9.2023 12:16:06 EEST | Tiedote

Satelliittihavainnot osoittavat, että Ukrainan sodan alusta alkaen ilmansaasteiden pitoisuudet ovat olleet selvästi tyypillisiä arvoja matalampia monissa Ukrainan kaupungeissa sekä monilla teollisuusalueilla ja voimalaitosten ympäristössä. Pitoisuuksien lasku johtuu teollisuuden ja energiantuotannon toiminnan heikentymisestä, ja näihin liittyvästä fossiilisten polttoaineiden kulutuksen laskusta, sekä sodan aiheuttamasta pakolaisuudesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme