
Uusin voimin kohti uudistuvaa Finlandia-taloa – Finlandia-talolle uusi liiketoimintajohtaja ja joukko muita osaajia

Riitta Kilolla on erittäin vahva ja monipuolinen osaamistausta matkailu-, ravintola- ja tapahtumaliiketoiminnasta. Hän on johtanut kolmen hotellin toimintaa ja viimeisimpänä hän työskenteli yli kymmenen vuoden ajan palveluliiketoimintajohtajana Ahlströmin Noormarkun ruukissa. Ruukkialueen tunnetuin rakennus on Alvar Aallon suunnittelema Villa Mairea, joten Aallon arkkitehtuuri kulkee Kilon urapolulla mukana. Kilo on myös Pori Jazz ry:n hallituksen jäsen.
Kilon vastuulla on Finlandia-talon liiketoiminnan ja uusien palvelukonseptien kehittäminen yhdessä johtamansa palvelutiimin kanssa. Monipuolinen osaaminen pääsee oikeuksiinsa perusparannuksessa olevan Finlandia-talon uusien liiketoimintakonseptien valmistelussa ja palveluiden lanseerauksessa vuonna 2025.
– Saamme vauhtia ja inspiraatiota uudistettavan Finlandia-talon suunnitteluun monien uusien ammattilaisten myötä. Lähdemme kohti mahtavien liiketoimintakonseptien lanseerausta vahvalla tekijäkaartilla. Olemme iloisia saadessamme joukkoomme vaikuttavaa, monipuolisesta kokemuksesta kumpuavaa osaamista juuri niillle uusille alueille, joihin tähtäämme tulevaisuudessa. Majoitus- ja näyttelytoiminta, uudet ravintolakonseptit sekä uusittu tekniikka nostavat uuden Finlandia-talon vetovoimaa entisestään, kommentoi Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.
Finlandia-talo uusine liiketoimintakonsepteineen avataan yleisölle vuonna 2025
Finlandia-talo avataan yleisölle alkuvuodesta 2025, jolloin upeat, uudistetut tilat avautuvat konsertti- ja tapahtumakäyttöön. Myös talon pohjoisosaan avattava Experience Finlandia -näyttelykonsepti tulee ensimmäistä kertaa yleisön koettavaksi. Matkailijoiden ja tapahtumavieraiden käyttöön avataan kaksi Finlandia-talon pohjoisosassa sijaitsevaa ennallistettua alkuperäistä majoitushuoneistoa. Majoitustoiminta onkin herättänyt jo etukäteen laajaa kiinnostusta. Uudistettuun Finlandia-taloon avautuu myös suurempi keittiö, joka mahdollistaa entistä monipuolisemmat ravintolapalvelut talon eri osissa.
Riitta Kilon lisäksi elokuussa työnsä aloittaa neljä uutta ammattilaista: keittiömestari Mikko Kemppainen, esitystekniikan päällikkö Ilari Suonpää, palvelupäällikkö Pietari Pipatti ja teknikko Tom Murto.
– Finlandia-talon henkilökunta on aina luonut vahvalla kokemuksella ja osaamisella sellaisia tapahtumia, jotka ovat nousseet kansallisella ja kansainvälisellä tasolla otsikoihin. Finlandia-talossa todella panostetaan asiakaskokemukseen. On ilo päästä näiden rautaisten ammattilaisten joukkoon mahdollistamaan kohtaamisia maan parhaissa puitteissa ja samalla luomaan uutta. Ennen Finlandia-talon suurta avausta hiomme uudet palvelukonseptit huippuunsa ja testaamme niitä Pikku-Finlandiassa, sanoo liiketoimintajohtaja Riitta Kilo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Tolonentoimitusjohtaja
Puh:+358 9 4024 410johanna.tolonen@finlandiatalo.fiRiitta Kiloliiketoimintajohtaja
Puh:040 555 2444riitta.kilo@finlandiatalo.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Finlandia-talo tarjoaa ainutlaatuiset kokoustilat ja juhlatilat niin pienimuotoisille yritystapahtumille, upeille juhlille, maailmanluokan näyttelyille, megatähtien konserteille kuin kansainvälisille suurkongresseille. Oli kyseessä kokous, konsertti, tapahtuma tai juhla, Finlandia-talossa siitä kasvaa elämys. Maailmankuulun arkkitehdin Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo on myös suosittu matkailunähtävyys muotoilun ja arkkitehtuurin vuoksi. Vuoden 2022 alusta lähtien Finlandia-talo palvelee asiakkaitaan uudessa uniikissa puurakenteisessa tapahtumakeskus Pikku-Finlandiassa, joka kutsuu vieraansa kokemaan elämyksiä, virittämään luovuuden ja inspiraation uudelle tasolle, ja ammentamaan osansa ympäröivästä Töölönlahden luonnosta. Pikku-Finlandia palvelee Finlandia-talon asiakkaita perusparannuksen ajan vuoden 2025 alkuun asti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.