Isot taloyhtiöt ovat aktivoituneet kesällä osakeluetteloiden siirroissa
Taloyhtiöillä on vielä muutamia kuukausia aikaa siirtää osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään. Heinäkuun loppuun mennessä noin 35 prosenttia taloyhtiöistä on tehnyt siirron, kun kesäkuun alussa luku oli noin 25 prosenttia.

Vuoden loppuun mennessä kaikkien ennen vuotta 2019 perustettujen taloyhtiöiden on siirrettävä osakeluettelonsa.
– Siirtoja on tehty kiitettävästi myös kesäkuukausina. 10 prosenttiyksikön nousu on hyvä, toteaa palvelupäällikkö Suvi Väärälä Maanmittauslaitoksesta.
Kesän aikana varsinkin suuret, yli kymmenen osakeryhmän taloyhtiöt ovat tiivistäneet vauhtiaan osakeluetteloiden siirroissa. Alkuvuodesta tilanne oli päinvastainen, kun pienet taloyhtiöt olivat aktiivisimpia.
Etelä-Savossa osakeluettelon siirtäneitä taloyhtiöitä on nyt puolet (51,4 %) maakunnan taloyhtiöistä. Isojen maakuntien kärkeen pääsee sillä, että kolmasosa taloyhtiöistä on heinäkuun loppuun mennessä huoneistotietojärjestelmässä; Pirkanmaalla (35,3 %), Varsinais-Suomessa (34,6 %) ja Uudellamaalla (33,3 %).
Maakunta- ja kuntakohtainen siirtotilasto löytyy osoitteesta https://osakehuoneistorekisteri.fi/-/siirretyt-osakeluettelot
Tietoa isännöitsijälle ja taloyhtiön puheenjohtajalle: linkki osakehuoneistorekisteri.fi-sivulle, jossa osakeluettelon siirto tehdään https://osakehuoneistorekisteri.fi/etusivu
Osakkeenomistajalla ei kiirettä sähköistää osakekirjaansa
Kun taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tai isännöitsijä on vienyt taloyhtiön osakeluettelon Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään, on sen jälkeen yksittäisellä osakkeenomistajalla 10 vuotta aikaa sähköistää oma asuntonsa tai autopaikkansa osakekirja. Asuntokauppatilanteessa uuden omistajan on haettava omistuksensa rekisteröintiä 2 kuukauden kuluessa luovutuskirjan allekirjoituksesta. Omistaja ei saa itse mitätöidä tai tuhota osakekirjaa.
Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelu on kesän aikana ruuhkautunut osakekirjojen sähköistämiseen liittyvissä asioissa.
– Hienoa huomata, että osakkeenomistajat ovat olleet aktiivisia. Tässä hetkessä osakekirjojen sähköistämisellä ei kuitenkaan ole kiirettä. Tärkeintä on, että taloyhtiöt siirtävät osakeluettelonsa vuoden loppuun mennessä, tarkentaa Väärälä.
Jos omistuksen rekisteröinti on huoneiston omistajalle tärkeää juuri nyt, kannattaa omistuksen rekisteröintiin tarvittava lomake täyttää kotona ennen yhteydenottoa Maanmittauslaitokseen. Linkki rekisteröinnin lomakkeelle Rekisteröi osakehuoneiston omistusoikeus | Maanmittauslaitos
Tietoa osakkeenomistajille osakekirjan sähköistämisestä: https://www.maanmittauslaitos.fi/huoneistot/huoneiston-omistajalle/rekisteroi-huoneiston-omistusoikeus
Lisätietoa
Palvelupäällikkö Suvi Väärälä, Maanmittauslaitos, 050 568 0990, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi
Avainsanat
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Konversionen till elektroniska aktiebrev efter bostadsköp blir snabbare21.9.2023 14:22:01 EEST | Tiedote
Det har uppstått en diskussion i offentligheten om konversionen till elektroniska aktiebrev och hur aktiebrev i pappersform ska levereras till Lantmäteriverket. Vi har ändrat handläggningsordningen av ansökningar och preciserat våra rekommendationer om ett säkert leveranssätt.
Osakekirjan sähköistäminen asuntokaupan jälkeen nopeutuu21.9.2023 13:56:14 EEST | Tiedote
Osakekirjan sähköistämisestä ja toimitustavasta Maanmittauslaitokseen on herännyt julkisuudessa keskustelua. Olemme muuttaneet hakemusten käsittelyjärjestystä ja tarkentaneet suosituksiamme arvopaperille turvallisesta toimitustavasta.
Granska uppgifter om din fastighet hemma i soffan – nyttjanderätter och begränsningar för fastigheter nu avgiftsfria21.9.2023 10:12:28 EEST | Tiedote
Nu när höstkvällarna blir mörkare kan du slå dig ner och se över uppgifter om din fastighet i Lantmäteriverkets e-tjänst. Det kanske visar sig att det finns ett naturminnesmärke där du har sommarstugan.
Tutki kiinteistösi tietoja kotisohvalla – kiinteistöjen käyttöoikeudet ja rajoitukset nyt maksutta21.9.2023 09:53:13 EEST | Tiedote
Syysiltojen pimentyessä voi istahtaa tutkailemaan Maanmittauslaitoksen asiointipalvelusta oman kiinteistösi tietoja. Saattaa vaikka paljastua, että mökkisi alueella on luonnonmuistomerkki.
Maanmittauslaitoksesta Euroopan avaruusjärjestöön - Jarkko Koskinen valittiin tehtävään, johon Suomella on paljon annettavaa19.9.2023 10:53:17 EEST | Tiedote
Professori Jarkko Koskinen on valittu arvostetun Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kaukokartoitusohjelmakomitean puheenjohtajaksi. Tehtävässä Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen Koskinen tukee eurooppalaisen kaukokartoitusohjelman jatkuvuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme