Viestintätoimisto Manifesto Oy

Suomessakin toimiva Old Irish Pub -ketju saa vipuvartta laajentumiseen kumppanuudesta Standard Investmentin kanssa

Jaa
Yksi pohjoismaiden suurimmista baariketjuista, Old Irish Pub on solminut kumppanuuden pääomasijoittaja Standard Investmentin kanssa. Ketjun tanskalainen johtoryhmä jatkaa yrityksen päivittäisten toimintojen johtamista ja Standard Investment tukee jatkossa yhtiötä strategisin osin. Uudella kumppanuudella on kunnianhimoiset tavoitteet – jatkaa ketjun houkuttelevan konseptin kehittämistä ja vahvistaa ketjun kasvua Euroopassa, aluksi keskittyen laajentumiseen Alankomaissa ja Belgiassa.

Vetovoimainen konsepti kiihdyttää kasvuun Euroopassa

Old Irish Pub -ketjun tunnettu, kodikasta tunnelmaa huokuva konsepti on vauhdittanut ketjun kasvutarinaa vuodesta 2013 lähtien. Ketjun vetovoima pohjautuu asiakkaita monin tavoin houkuttelevaan konseptiin, joka yhdistää livemusiikista, urheilusta ja yökerhoelämästä kiinnostuneet asiakasryhmät saman katon alle. Pohjoismaissa toimiva eurooppalainen sijoittaja Standard Investment kiinnitti huomiota tanskalaisen yrittäjän luomaan menestystarinaan ja näki sen konseptissa runsaasti potentiaalia laajentumiseen Euroopassa, jossa ketju on jo osoittanut ensimmäisiä onnistumisiaan. Ketjun liiketoiminnan nopea virkistyminen koronapandemian jälkeen osoittaa, että Old Irish Pubin kaltaisille konsepteille on kysyntää, kun asiakkaat ovat palanneet entistä suurempina määrinä viihtymään ja nauttimaan kotoisasta tunnelmasta.                                                               

OId Irish Pub -ketjun tanskalaiset omistajat ovat solmineet Standard Investmentin kanssa taloudellisen ja strategisen kumppanuuden jatkaakseen baariketjun houkuttelevan konseptin kehittämistä ja vauhdittaakseen sen kasvua Euroopassa. Tavoitteena on rakentaa yksi manner-Euroopan suurimmista pub-ketjuista yhden konseptin alle. Laajentuminen perustuu vahvaan jalansijaan pohjoismaissa, jonka lisäksi menestys on kantanut hedelmää myös Alankomaissa ja Espanjassa. Old Irish Pub -ketjulla on tällä hetkellä 36 pubia Tanskassa, Norjassa, Suomessa, Espanjassa ja viimeisimpänä Alankomaissa. Ketju odottaa kasvattavansa pub-valikoimaansa merkittävästi tulevina vuosina.

Tanskalainen johtoryhmä ja omistajat jatkavat yrityksen päivittäisten toimintojen johtamista ja säilyttävät merkittävän omistusosuuden yrityksestä. Toimitusjohtaja Peder Blak jatkaa yhtiön johdossa. Uuteen hallitukseen kuuluvat nykyinen puheenjohtaja Christian Ingemann, Bech Bruunin osakas Andreas Nielsen sekä Standard Investmentin edustajat.

"Meillä on kunnianhimoisia tavoitteita avata vielä lisää pubeja Eurooppaan. Uuden, omistautuneen kumppanimme myötä meillä on siihen nyt entistä paremmat edellytykset. Haluamme jatkossakin varmistaa, että asiakkaamme saavat nauttia poikkeuksellisesta elämyksestä joka kerta, kun he vierailevat pubeissamme. Olivatpa he sitten tulleet juhlimaan, katsomaan urheilutapahtumia, kuuntelemaan musiikkia tai vain viettämään aikaa ystävien ja perheen kanssa. Olemme asiakkaillemme ”koti kaukana kotoa” ja perhearvomme näkyvät toimintamme keskiössä edelleen, sanoo Old Irish Pubin perustaja ja toimitusjohtaja Peder Blak.

Norstatin lokakuussa 2022 tekemässä kuluttajatutkimuksessa Old Irish Pubin tunnettuus Tanskassa oli poikkeuksellisen korkea. 91 prosenttia 18–64-vuotiaista tanskalaisista ilmoitti tunnistavansa ketjun ja 80 prosenttia Old Irish Pubissa käyneistä vastaajista suosittelisi sitä ystävilleen ja tuttavilleen. Asiakkaat arvostavat erityisesti yhteisöllisyyttä ja kävijöiden tasaista jakautumista mies- ja naisasiakkaisiin. Nyt tuttu ja tunnelmallinen konsepti jatkaa leviämistä Euroopassa, sillä sen kysyntä on ollut vahvaa eri puolilla Eurooppaa.

"Olemme innoissamme Old Irish Pub -ketjun mahdollisuuksista ja haluamme tuoda tanskalaisen menestystarinan entistä useamman eurooppalaisen ulottuville. Koronapandemian jälkeisenä aikana näimme, että kysyntä Old Irish Pub -ketjun kaltaiselle, turvalliselle ja inklusiiviselle paikalle, jossa asiakkaat viihtyvät, on kasvanut. Koimme myös, että Old Irish Pub -ketjussa on potentiaalia tulla yhtä lailla rakastetuksi eurooppalaisilla markkinoilla, kuin mitä se on pohjoismaissa”, sanoo Martin Mainz, Standard Investmentin pohjoismaiden toimiston toinen johtaja.

"Old Irish Pub -ketjun monenlaisia ihmisiä puoleensavetävä konsepti on auttanut varmistamaan ketjun menestymistä. Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä johdon kanssa kasvattaaksemme ketjua uusilla markkinoilla ja parantaaksemme liiketoiminnan tulosta kautta linjan. Tuomme kokonaisuuteen hyväksi havaitun lähestymistapamme sijoittajina kehittämään liiketoimintaa, kun taas johto jatkaa yrityksen ankkurina”, Mainz jatkaa.

Paikallisesta pubista eurooppalaiseksi ketjuksi

Old Irish Pub -ketjun edelleen jatkuva kasvutarina vahvistavat sen asemaa yhtenä alan vaikutusvaltaisimmista toimijoista. Uusilla pubeilla on riittänyt kysyntää heti avajaisista lähtien. Jopa haastavina 2020–2021 vuosina ketju selviytyi koronapandemian aiheuttamasta sulkutilasta vahvistuneena ja päättäen vuotensa voittoa tehden. Nyt ketju on yltänyt kaikkien aikojen parhaimpaan taloudelliseen tulokseensa. Old Irish Pub on tänä päivänä suurin perheomisteinen pub-ketju Euroopassa yli 1 800 työntekijän ja 5 miljoonan vuosittaisen asiakkaansa myötä.

Olimme omistautuneet löytämään Old Irish Pub -ketjulle oikean osaomistajan, joka voi auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme olla suurin yhden konseptin pub-ketju vuoteen 2025 mennessä. Uusi vahva kumppanuus tanskalaisen omistajaryhmän ja Standard Investmentin välillä tuo Old Irish Pub -ketjun tarjoaman uniikin pub-kokemuksen yhä useamman eurooppalaisen saataville”, sanoo Old Irish Pub Groupin osaomistaja ja hallituksen varapuheenjohtaja Christian Ingemann

Kaupan taloudellisia yksityiskohtia ei julkaista.

Suomessa Old Irish Pub -ketjulla on pubit Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Vaasassa ja Porissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot Old Irish Pub -ketjusta: CEO Peder Blak, pb@oldirishpub.dk


Lisätiedot Standard Investmentistä: pohjoismaiden johtaja Martin Mainz, mm@standardinvestment.dk

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Viestintätoimisto Manifesto Oy
Viestintätoimisto Manifesto Oy
Salomonkatu 17 B (Autotalo, 12. krs)
00100 Helsinki

https://www.manifesto.fi

Tietoa Old Irish Pub -ketjusta

Perustettu: Roskidessa, Tanskassa vuonna 2013

Konsepti: Yksi pohjoismaiden suurimmista pubiketjuista, jolle on ominaista aito, kodikas ja viihtyisä ilmapiiri, jonka painopisteet ovat vahvasti urheilussa, elävässä musiikissa ja yökerhotoiminnassa tarjoten laajan valikoima tarjouksia ja tapahtumia kaikenlaisille asiakkaille. 

Pubit: 36 pubia Tanskassa, Norjassa, Suomessa, Espanjassa ja Alankomaissa. 
Työntekijät: Yli 1 800 työntekijää.

Talous: Liikevaihto 401 miljoonaa Tanskan kruunua vuonna 2022.

Laajentuminen: Vuodesta 2013 lähtien Old Irish Pub -ketju on avannut yli 30 uutta pubia, jotka ovat tyypillisesti kannattavia jo kolmen kuukauden jälkeen. Ketju on valmis jatkamaan kasvutarinaansa laajentamalla konseptiaan uusille markkinoille Euroopassa.

Strateginen kumppanuus Standard Investmentin kanssa: Old Irish Pub -ketju on kumppanoitunut yhdessä pääomasijoittaja Standard Investmentin kanssa. Yrityksen johto, työntekijät, konsepti arvot ja toiminnot jatkuvat muuttumattomina. Yhteistyö keskittyy Old Irish Pub -ketjun kasvumatkaan ja laajentumiseen Euroopassa. 

Johto: Ylin johto jatkaa nykyisissä tehtävissään – perustaja ja toimitusjohtaja Peder Blak, osaomistaja ja hallituksen varapuheenjohtaja Christian Ingemann, Head of Expansion Simon Møller, Head of HC Andreas Augustinussen, Head of Event & Sales Primula Sørensen, Head of App Lasse Jurek, Art Director Julien Jensen, sekä Country Managerit Mads Ejby, Morten Ejby, Cecilie Larsen ja Joy Jensen.

Nettisivutwww.oldirishpub.dk

 

Tietoa Standard Investmentista

Standard Investment on sijoittaja, joka on keskittynyt kehittämään keskikokoisia yrityksiä. Rahasto on perustettu vuonna 2004, ja sen salkku koostuu yli 20 yrityksestä, joiden liikevaihto on yli miljardi euroa ja jotka edustavat yli 4 000 työntekijää. Rahastolla on toimistot Amsterdamissa, Kööpenhaminassa, Brysselissä ja Tukholmassa. Standard Investment sijoittaa tyypillisesti yrityksiin, joilla on merkittävää kasvu- tai kehityspotentiaalia, ja ottaa niiden toiminnassa aktiivisen roolin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy

ECOVACSin neliskanttinen DEEBOT X2 OMNI -puhdistusrobotti siivoaa hankalimmatkin kulmaukset3.10.2023 08:30:46 EEST | Tiedote

Kodin robotiikan asiantuntija ECOVACS on julkaissut uuden DEEBOT X2 OMNI -puhdistusrobotin, joka sekä imuroi että pesee lattiat. ECOVACSin lippulaivamallin neliskanttinen muotoilu auttaa ulottumaan paremmin myös huoneen kulmiin ja reuna-alueisiin, joihin perinteisellä robottipuhdistimella on hankalaa yltää. ECOVACSin DEEBOT X-sarjan moppaavissa robotti-imureissa on uudistetun muotoilun lisäksi päivitettyjä navigaatio-ominaisuuksia sekä parempi suorituskyky.

Suomalaisten suhtautuminen asunnon omistamiseen vaihtelee sukupuolen ja iän mukaan23.9.2023 09:30:00 EEST | Tiedote

Asunnon omistaminen on suomalaismiehille tärkeämpää kuin naisille. Suomalaismiehistä lähes joka kolmas kokee, että oma koti pitää jossain vaiheessa omistaa, kun naisista noin kymmenys ajattelee samoin. Kaikkein tärkeintä oman asunnon hankinta on kuitenkin nuorille: 18–24-vuotiaista yli 35 prosenttia on sitä mieltä, että oma koti tulee omistaa. Vastaavasti yli 65-vuotiaista samoin kokee vain 20 prosenttia. Tämä selviää asuntolainoihin keskittyneen Bluestep Bankin IRO Researchilla teettämästä tuoreesta tutkimuksesta.

Asuntomessujen Talo LEDVANCE lumoaa monipuolisella pihavalaistuksellaan syksyn pimenevissä illoissa21.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Loviisan Asuntomessuilla mukana ollut Talo LEDVANCE sijaitsee upealla tontilla merenrannan äärellä. Kokonaisuuteen kuuluu talon ja autokatoksen lisäksi erillinen saunarakennus rannan tuntumassa. Tontin erikoisuutena ovat suuret korkeuserot ja hulppeat näkymät vastarannalla sijaitsevaan Loviisan kaupunkiin. Talon ja tontin muotoja sekä esteettisiä yksityiskohtia on korostettu LEDVANCEn valaistusratkaisuilla, jotka luovat valoa ja tunnelmaa ulkotiloihin. Ulkovalaistus pääsee oikeuksiinsa syysiltojen pimetessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme