Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät kesäkuussa ja koko alkuvuonna
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli 2023 kesäkuussa 12,2 % pienempi kuin vuotta aiemmin, selviää Tilastokeskuksen tiedoista. Tammi-kesäkuun aikana tilaukset vähenivät 6,7 % vuodentakaisesta.
Uudet tilaukset vähenivät kaikilla teollisuuden päätoimialoilla niin kesäkuussa kuin koko alkuvuoden aikana. Tammi-kesäkuussa tilaukset vähenivät eniten kemianteollisuudessa, jossa tilausten arvo oli 12,5 % vuodentakaista pienempi. Metalliteollisuudessa tilaukset vähenivät alkuvuonna 5,8 % ja paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 5,5 % vuodentakaisesta.
"Yritysten saamat uudet tilaukset kasvoivat vielä vuoden 2022 tammi-kesäkuussa 9,4 % vuodentakaisesta. Tilaukset alkoivat vähentyä vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä kaikilla tarkastelluilla päätoimialoilla, ja tämä kehitys on jatkunut edelleen", kertoo Tilastokeskuksen aktuaari Petri Koivisto.
"Trendisarjan mukaan uusien tilausten arvo on laskenut viime syksystä paperiteollisuudessa lähes korona-aikaa edeltävään tasoon. Kemian- ja metalliteollisuudessa on tultu myös alaspäin, mutta näillä toimialoilla tilausten arvon lasku on ollut maltillisempaa", Koivisto sanoo.
Teollisuuden uusien tilauksien indeksi lasketaan käyvin arvoin. Siksi hintojen nousun vaikutus on hyvä ottaa huomioon tuloksia tarkemmin tarkasteltaessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri KoivistoAktuaari
Puh:029 551 3669petri.koivisto@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Kutsu: Pirkanmaa ja sen kunnat tilastoissa 13.10.202327.9.2023 14:41:51 EEST | Tiedote
Mitkä Pirkanmaan kunnat ovat muuttoliikkeen voittajia, entä mihin ihmiset sijoittuvat tutkinnon suorittamisen jälkeen? Miten alueen kuntien yrityksillä menee – työllistäjinä tai tuottavuudessa?
Naisilla kasvoi elokuussa työllisyys, miehillä työttömyys26.9.2023 08:02:31 EEST | Tiedote
Työllisiä 15–74-vuotiaita oli elokuussa 45 000 enemmän kuin vuosi sitten, eli 2 662 000, kertoo Tilastokeskuksen työvoimatutkimus. Myös työttömiä oli 5 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Konkurssien määrä kasvanut 22 % vuodessa – suurinta kasvu Varsinais-Suomessa20.9.2023 08:01:56 EEST | Tiedote
Vireille pantujen konkurssien määrä on kasvanut edellisen 12 kuukauden aikana 22 % vuotta aiemmasta. Elokuussa pantiin vireille kaikkiaan 283 konkurssia, mikä on 56 enemmän kuin viime vuoden elokuussa.
Muistutuskutsu: Pohjois-Karjala ja sen kunnat tilastoissa 21.9.2023, Tilastokeskuksen medialounas12.9.2023 09:17:55 EEST | Tiedote
Mitkä Pohjois-Karjalan kunnat ovat muuttoliikkeen voittajia, entä mihin ihmiset sijoittuvat tutkinnon suorittamisen jälkeen? Miten alueen kuntien yrityksillä sujuu – työllistäjinä tai tuottavuudessa?
Polttonesteiden hinnat laskivat toisella neljänneksellä – kotitalouksien sähkö kallistui12.9.2023 08:02:24 EEST | Tiedote
Polttonesteiden kuluttajahinnat laskivat vuoden toisella neljänneksellä. Kesäkuussa bensiini maksoi 23 prosenttia ja diesel 24 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kevyt polttoöljy oli jopa 32 prosenttia halvempaa kuin vuosi sitten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme