Kokoomuksen Partanen: Tasa-arvon toteutuminen vaatii tekoja - Eriytyneet työmarkkinat johtavat palkkakuiluun sukupuolten välillä

Kokoomuksen kuopiolainen kansanedustaja Karoliina Partanen on tyytyväinen uuden hallituksen suunnittelemiin tasa-arvokirjauksiin. Partanen on huolissaan siitä, että sukupuolten välinen tasa-arvokehitys on hidastunut myös Suomessa. Vertailuissa pärjäämme hyvin, mutta matkaa tasa-arvon toteutumiseen kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla on vielä matkaa. Isoimmat ongelmat löytyvät palkkaeroista ja naisten työllistymisestä miesvaltaisille aloille.
Partanen harmittelee, että hallitusohjelmasta käydyssä keskustelussa ei juurikaan noussut esille tasa-arvoa koskevat työllisyyskirjaukset. ”Hallitus muun muassa selvittää toimenpiteitä, joilla voidaan vähentää ammattialojen sukupuolen mukaista eriytymistä. Tämä on todella tärkeää tasa-arvon toteutumisen näkökulmasta. Nais-ja miesvaltaiset alat ovat suurin syy siihen, että naisen euro on miehen euroa pienempi. Tämä johtaa tuloerojen lisäksi siihen, että perhevapaita ei käytetä tasavertaisesti miesten ja naisten kesken. Lopulta palkkojen eriytyminen näkyy aina eläkkeissä saakka”, summaa Partanen.
Partanen uskoo, että koulutuksella voidaan vaikuttaa laajasti yhteiskunnan tasa-arvokehitykseen. ”Suomessa vallalla oleva voimakas jako naisten ja miesten töihin ei ole juurikaan vähentynyt viimeisen 30 vuoden aikana. Esimerkiksi vuonna 2020 ICT-alalta valmistuneista naisia oli 15 prosenttia. Tilanne on päinvastainen esimerkiksi kasvatustieteiden ammattilaisissa - vain yksi kymmenestä kasvatustieteistä valmistuneista oli miehiä. Tasa-arvolaki velvoittaa kouluja edistämään tasa-arvoa, mutta lainsäätäjän tahto ei ole toteutunut, koska tytöt ja pojat suuntautuvat vahvasti edelleen nais- ja miesvaltaisille aloille. Tarvitaan vielä paljon työtä yhdessä koulujen kanssa, jotta tilanne kohenee,” kertoo Partanen.
”Ongelmallista tasa-arvon näkökulmasta on myös se, että Suomessa vain noin kolmannes yrittäjistä on naisia. Kolme neljäsosaa työnantajana toimivista yrittäjistä on miehiä. Vienti- ja kasvuyritykset ovat miehillä naisia yleisempiä ja niitä myös rahoitetaan enemmän. Miehet jatkavat myös naisia todennäköisemmin perheyrityksiä. Palkkatasa-arvo voidaan saavuttaa vain puuttumalla näiden lukujen takana oleviin juurisyihin. Koulutus on paras keino vahvistaa tasa-arvokehitystä.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina PartanenKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Marttinen: Jättääkö Keskusta välikysymyksen itselleen?27.9.2023 13:04:03 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen ihmettelee Keskustan päätöstä jättää hallitukselle välikysymys sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta ja tilasta.
Kokoomuksen Kaunistola ja Kilpi iloitsevat poliisien tuntuvasta lisämäärärahasta budjettiriihessä – hallitusohjelmassa sitoumus 8000 poliisista23.9.2023 10:05:01 EEST | Tiedote
Kokoomuksen poliisikansanedustajat Mari Kaunistola ja Marko Kilpi iloitsevat poliisien saamasta tuntuvasta määrärahalisäyksestä budjettiriihen tuloksena.
Kokoomuksen Salla: Suomi tarvitsee ja toivottaa tervetulleeksi eri alojen kansainvälisiä osaajia22.9.2023 08:00:59 EEST | Tiedote
Hallitusohjelmassa mainittu kunnianhimoinen tavoite luoda edellytykset maailman parhaan startup- ja kasvuyritysekosysteemin kehittymiselle edellyttää koko joukon kansainvälisiä osaajia, emmekä ilman heitä siinä onnistu.
Kokoomuksen Pauli Aalto-Setälä: Saaristomeren pelastamiselle kaivattu lisärahoitus21.9.2023 12:27:36 EEST | Tiedote
Hallitus päätti budjettiriihessään panostaa Saaristomeriohjelmaan, jolla vauhditetaan esimerkiksi hiilensidontaa, ravinteiden poistoa vesistöistä, sekä ravinnekierron prosesseja.
Kokoomuksen Keto-Huovinen: Turvakotitoiminnan lisärahoituksella parannetaan perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhrien asemaa21.9.2023 09:37:54 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja Kokoomusnaisten puheenjohtaja Pihla Keto-Huovinen kiittelee hallitusta panostuksista turvakotitoimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme