Kaupunki haluaa asukkaat mukaan tekemään hyviä tekoja

Vuosi hyviä tekoja käynnistyy Taiteiden yönä 10.8. Vuoden aikana jokainen voi osallistua erilaisten hyvien tekojen tekemiseen ja ilmoittaa niistä helposti Vaasan kaupungin vuosihyviätekoja.fi -verkkosivuilla. Samassa paikassa voi myös seurata laskurista koko vuoden ajan hyvien tekojen määrän lisääntymistä.
– Tekemällä hyviä tekoja ja ilmoittamalla niistä verkkosivuillamme jokainen on mukana tekemässä Vaasasta maailman onnellisinta kaupunkia. Haluamme näyttää niin kaupunkilaisille kuin muullekin maailmalle, että Vaasassa välitetään asukkaiden onnellisuudesta ja panostetaan siihen, kertoo Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
Jokainen hyvä teko on arvokas
Teot voivat olla mitä tahansa pieniä tai suuria arjen tekoja, jotka levittävät iloa ja hyvää mieltä. Hyvä teko voi olla vastaantulijalle hymyilemistä, roskien keräämistä luonnosta tai vaikkapa kaverin viemistä futismatsiin. Se voi olla myös vapaaehtoistyötä järjestössä tai urheiluseurassa tai ystävällinen sana vieressä istuvalle tuntemattomalle.
– Me kaikki teemme jo paljon hyviä tekoja ja teemavuoden aikana haluamme nostaa näitä entistä enemmän esiin. Toivomme niiden toimivan kannustimena ja inspiraationa, jotta hyvistä teoista tulisi meille kaikille jokapäiväinen tapa, kertoo kaupungin viestintä- ja markkinointijohtaja Leena Forsén.
Hyvien tekojen vuosi alkaa virallisesti 10.8., jolloin kaupunki on mukana Taiteiden yö -tapahtumassa.
– Kerromme aiheesta lisää torilavalla klo 17.00 ja lisäksi meidät löytää torilla teltalta, jossa on aiheeseen liittyvää ohjelmaa, kertoo Forsén.
Vaasasta maailman onnellisin kaupunki
Ajatus hyvien tekojen tekemisen takana on, että muiden auttaminen tai ilostuttaminen tuo hyvää mieltä sekä tekijälle että vastaanottajalle. Jokainen pienikin hyvä teko on tärkeä onnellisuuden lisäämiseksi.
– Onnellisuus on meidän kaikkien yhteinen asia, joka lisääntyy yksi teko kerrallaan. Pidetään siis huolta itsestämme, toisistamme ja ympäristöstä, Forsén korostaa.
Häyryn mukaan kaupunki organisaationa aikoo panostaa hyvien tekojen tekemiseen monin tavoin pitkin vuotta. Esimerkkinä hän mainitsee konsernihallinnon päätöksen, jonka perusteella työntekijät saavat käyttää yhden työpäivän itse valitsemassaan vapaaehtoistyössä.
– Onnellisuuden lisääminen on meillä kaupungin strategiassa ja hyvien tekojen tekeminen on konkreettinen tapa tehdä onnellisuutta lisääviä toimenpiteitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena ForsénViestintä ja markkinointijohtaja – Kommunikations- och marknadsförningsdirektör
Puh:+358 40 635 0762leena.forsen@vaasa.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Trafikljus omprogrammeras – med målet att göra trafiken smidigare4.10.2023 15:25:56 EEST | Tiedote
Under slutet av året görs det ändringar i trafikljusregleringen på Karlebyvägen, Smedsbyvägen samt Vasaesplanaden. Syftet med ändringarna är att förbättra trafiksäkerheten och göra trafiken smidigare.
Liikennevaloja ohjelmoidaan uudelleen – tavoitteena parantaa liikenteen sujuvuutta4.10.2023 15:24:30 EEST | Tiedote
Liikennevalo-ohjauksiin tehdään loppuvuoden aikana muutoksia Kokkolantiellä, Sepänkyläntiellä sekä Vaasanpuistikolla. Muutosten tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.
Konkurrensutsättningen av vinterunderhållet av huvudcykelvägarna börjar3.10.2023 15:25:36 EEST | Tiedote
Vinterunderhållet av huvudcykelvägarna i Vasa konkurrensutsätts i oktober-november. Genom konkurrensutsättningen eftersträvar man en stark tillväxt av cykling året runt samt en bättre servicenivå och säkerhet för dem som rör sig till fots och med cykel. Entreprenadavtalet gäller från oktober nästa år till slutet av vinterunderhållsperioden år 2029.
Pääpyöräteiden talvihoidon kilpailutus alkaa3.10.2023 15:24:42 EEST | Tiedote
Vaasan pääpyöräteiden talvihoito kilpailutetaan loka-marraskuun aikana. Kilpailutuksella haetaan ympärivuotisen pyöräilyn voimakasta kasvua sekä parempaa palvelutasoa ja turvallisuutta jalan ja pyörällä liikkuville. Urakkasopimus kestää ensi vuoden lokakuusta vuoden 2029 talvihoitokauden loppuun asti.
Wasa Station blir inte av – blicken är redan riktad framåt3.10.2023 12:02:31 EEST | Tiedote
YIT har beslutat avstå från projektet Wasa Station. Det utmanande läget på marknaden i fastighets- och byggbranschen samt den nuvarande räntenivån gör genomförandet ekonomiskt olönsamt. Staden är besviken på beslutet, men riktar redan tankarna på det kommande. Det finns fortfarande ett behov av ett musikhus som erbjuder upplevelser i det växande och internationella Vasa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme