Lakivaliokunnan sd-kansanedustajat vaativat hallitukselta toimia: ”Maalittaminen uhkaa kansalaisten sananvapautta ja oikeusvaltiota”
Eduskunnan lakivaliokunnan sd-jäsenet Elisa Gebhard, Pia Hiltunen, Eemeli Peltonen ja Juha Viitala ovat pettyneitä hallituksen ja oikeusministeri Leena Meren linjaukseen olla edistämättä maalittamistoiminnan kriminalisointia. Sd-edustajat pitävät maalittamista vakavana yhteiskunnallisena ongelmana, joka uhkaa sananvapautta, oikeusvaltiota ja viranomaistoimintaa.

”Maalittamisrikoksen tunnusmerkit tulee määritellä täsmällisesti ja tarkkarajaisesti. On kuitenkin laiska analyysi, että määrittelyn vaikeus estäisi sääntelyn kehittämisen. Mikäli hallitus näkee ongelmia oikeusministeriön valmistelemassa esityksessä, hallituksella olisi mahdollisuus parantaa sitä, eikä vain heittää hanskoja tiskiin”, kommentoi lakivaliokunnan SDP:n vastaava kansanedustaja Elisa Gebhard.
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri on todennut, että rikoslaissa on paljon sääntelyä, jolla voitaisiin puuttua maalittamiseen, mutta rikostunnusmerkistöjä ei ole otettu käyttöön riittävän tehokkaasti. SDP:n kansanedustajien mukaan poliittisten päätöksentekijöiden vastuulla on varmistaa, että lainsäädäntö todella tarjoaa riittävät työkalut tällaisiin tekoihin puuttumiseksi. Asiassa ei voi piiloutua lakia soveltavien viranomaisten selän taakse.
”Nykyistä lainsäädäntöä ei ole ensisijaisesti tarkoitettu puuttumaan maalittamiseen, eikä se siksi kata vakavan ja järjestelmällisen toiminnan tilanteita, jotka nykyisin uhkaavat esimerkiksi viranomaisten toimintaa työssään”, toteaa kansanedustaja Pia Hiltunen.
”Maalittamisen kriminalisoinnille on olemassa hyvin painavat yhteiskunnalliset perusteet. Maalittamisen kriminalisoinnin tarkoituksena on suojella yleistä etua, kuten esimerkiksi toimittajien, tuomareiden ja poliisin työskentelyä. Siitä on lähdettävä, että pyrimme tekemään kaikkemme maalittamisen kaltaisten vahingollisten ilmiöiden kitkemiseksi yhteiskunnasta", kansanedustaja Eemeli Peltonen toteaa.
”Maalittaminen aiheuttaa sen kohteeksi joutuvalle ja pahimmillaan myös tämän läheisille merkittävää haittaa. Olisi hallitukselta viisasta palata vielä harkitsemaan oikeusministeriön arvomuistion ja useiden asiantuntijoiden kannanottojen mukaista lopputulosta maalittamisen kriminalisoimiseksi”, sanoo kansanedustaja Juha Viitala.
Sisäministeriön mukaan ”maalittaminen on ilmiö, jossa yksi tai useampi toimija kehottaa ja yllyttää suurta joukkoa hyökkäämään yhden ihmisen kimppuun eri tavoin, esimerkiksi lähettämällä vihaviestejä sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa”.
Erillistä maalittamiskriminalisointia ovat kannattaneet niin poliisi kuin oikeuslaitoksen keskeiset toimijat. Maalittamiskriminalisoinnilla ei ole missään kohti pyritty rajoittamaan henkilön yhteiskunnallisen toiminnan, viran tai työtehtävien hoitoon kohdistuvaa arvostelua tai arviointia.
”Edellinen hallitus edisti maalittamisen kriminalisointia ja nykyinen valitsee jättää työn kesken. SDP on ollut koko ajan vahvasti maalittamisen kriminalisoinnin kannalla ja tulee olemaan jatkossakin”, Peltonen toteaa.
Yhteyshenkilöt
Eemeli PeltonenKansanedustaja
eemeli.peltonen@eduskunta.fiElisa GebhardKansanedustaja
elisa.gebhard@eduskunta.fiJuha ViitalaKansanedustaja
Puh:040 533 0199juha.viitala@eduskunta.fiPia HiltunenKansanedustaja
Puh:044 522 7447pia.hiltunen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen yhtyy oikeuskanslerin huoleen hallituksen lainvalmistelun puutteista1.10.2023 10:25:37 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on huolissaan esiin nousseista puutteista hallituksen lainvalmistelussa. Oikeuskansleri on huomauttanut puutteellisesta valmistelusta useaan otteeseen. Puutteet liittyvät erityisesti lakien vaikutusarvioihin, ihmis- ja perusoikeusvaikutusten selvittämiseen sekä vaihtoehtojen kartoittamiseen.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen karu kattaus palkansaajille30.9.2023 12:25:57 EEST | Tiedote
Tätä pohjoismaisen mallin mantraa hokemalla hallituksen vajaan ja karun mallin vaikutukset eivät työpaikoiksi muutu. Marinin hallitus loi 80 000 työpaikkaa kasvua tukevalla politiikalla, kommentoi kansanedustaja Lauri Lyly työministeri Arto Satosen lausumia lauantaiaamun Ylen Ykkösaamussa.
SDP:n Filatov: Miina Sillanpään perintöä vaalittava nykyaikanakin29.9.2023 18:14:02 EEST | Tiedote
Haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien palvelujen ja tulonsiirtojen kehittäminen on nähtävä investointina tulevaisuuteen eikä pelkkänä budjetin kulueränä. Vahvojen on pidettävä heikompien puolta, sanoi varapuhemies Tarja Filatov (sd) puhuessaan Miina Sillanpään Seuran 60-vuotisjuhlaseminaarissa 29.9.2023 Helsingissä.
SDP:n Razmyar, Mäkynen ja Gebhard: Hallituksen on aika kohdata opiskelijat silmästä silmään29.9.2023 13:22:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Nasima Razmyar, Matias Mäkynen ja Elisa Gebhard antavat tukensa mieltään osoittaville opiskelijoille ja kehottavat Orpon hallitusta kohtaamaan opiskelijat silmästä silmään.
Kansanedustaja Timo Suhonen jätti kirjallisen kysymyksen rakentamisen ajautumisesta lamaan29.9.2023 12:13:28 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen jätti tänään perjantaina hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen rakentamisen poikkeustoimista rakennusyhtiöiden, rakennustuoteteollisuuden ja asunto-osakeyhtiöiden konkurssiaallon estämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme