28 kouluvalmentajaa aloittaneet työnsä helsinkiläiskouluissa
Kouluvalmentajalla on tärkeä tehtävä koulun arjessa
Yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuus, moniammatillinen yhteistyö ja oppilaiden ryhmäytyminen edistävät osaltaan koulujen toimivaa arkea.Tutkimusten (Karvi, 2022) ja käytännön kokemuksen mukaan oppilaat kaipaavat kouluihin lisää aikuisia, joilla on aikaa jutella kiireettömästi, kysellä kuulumisia ja olla läsnä. Helsingissä on vastattu tarpeeseen kehittämällä kouluvalmentajatoimintaa vuodesta 2019 alkaen.
Helsingissä panostetaan oppilaiden hyvinvointiin, kouluviihtyvyyteen, yhteisöllisyyteen ja oppilaiden osallisuuteen. Kouluviihtyvyydellä ja yhteisöllisyyden kokemuksilla on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia oppilaiden oppimiseen.
Kouluvalmentajan tehtävänä on toimia koulun muun henkilöstön kanssa turvallisena aikuisena, joka muun muassa kohtaa ja kuuntelee oppilaita, ennaltaehkäisee kiusaamista ja yksinjäämistä, edistää yhteisöllisyyttä ja hyvää ryhmähenkeä.
”Kouluvalmentajan läsnäolo ja osallistava ote oppilaiden arkeen näkyy oppilaiden ja aikuisten yhteistyön lisääntymisessä ja lämpimässä hengessä. Osallistuminen kiusaamisen vastaiseen toimintaan, rohkaiseva ohjaus kohti koulunkäyntiä ja yhteistyö perheiden ja muiden tahojen kanssa ovat kouluvalmentajan ydintyötä”, kommentoi Niina Halonen-Malliarakis, Vesalan peruskoulun rehtori.
Kouluvalmentaja on uusi työntekijä kouluissa – hän ei opeta eikä arvioi vaan keskittyy oppilaiden kohtaamiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Kouluvalmentaja on siellä, missä oppilaatkin. Hän on esimerkiksi välitunneilla tavattavissa ja hänellä on aikaa kuunnella oppilaita. Hän tukee oppilaita toimimaan yhdessä ja ohjaa heille mielekästä toimintaa koulupäivien yhteydessä. Kouluvalmentaja osallistuu kasvatustyöhön omalla ammattitaidollaan. Yhdessä koulun muiden aikuisten kanssa kouluvalmentaja varmistaa, että jokainen oppilas löytää paikkansa kouluyhteisössä. Yhteishengen luominen ja turvallisuuden tunteen lisääminen vahvistavat kouluun kiinnittymistä.
Kun kouluvalmentajatoimintaa arvioitiin vuonna 2021, koulujen henkilökunta koki, että kouluvalmentajien työ on vahvistanut oppilaiden välistä vuorovaikutusta ja parantanut yleistä kouluviihtyvyyttä. Henkilökunnan mielestä kouluvalmentajan työstä hyötyvät monenlaiset oppijat. Apua saaneina oppilaina mainittiin muun muassa kaverittomat, paljon negatiivista palautetta saavat sekä nuoret, joilla on vaikeuksia säädellä tunteitaan tai jotka ajautuvat helposti ristiriitoihin. Oppilaat kertoivat, mihin olivat saaneet kouluvalmentajilta apua:
”Auttaa riidoissa ja hädässä.”
”Tukee, kun on paha päivä.”
”Mukava ja tulen iloiseksi juttelun jälkeen.”
”Sen kautta olen saanut lisätietoa tunteista.”
”Saa tukea kiusaamisessa, voi jutella asioista.”
Oppilaiden hyvinvointia edistetään yhteistyössä
Kouluvalmentajat tekevät monialaista yhteistyötä Helsingissä muiden toimijoiden, kuten nuorisopalveluiden, seurakunnan, poliisin, sosiaalipalveluiden ja kolmannen sektorin kanssa. Kouluvalmentajan tekemä yhteistyö voi olla esimerkiksi luokkien ryhmäyttämistä.
Yhteistyö huoltajien ja koulun henkilöstön välillä on osa kouluvalmentajan työtä. Kouluvalmentaja edistää huoltajien osallisuutta kouluarjessa sekä vahvistaa kodin ja koulun välistä yhteisöllisyyttä.
Kouluvalmentajakoulut 1.8.2023 alkaen
Suomenkieliset koulut
- Aurinkolahden peruskoulu
- Hiidenkiven peruskoulu
- Itäkeskuksen peruskoulu
- Kankarepuiston peruskoulu
- Kannelmäen peruskoulu
- Keinutien ala-asteen koulu
- Kontulan ala-asteen koulu
- Käpylän peruskoulu
- Laajasalon peruskoulu
- Laakavuoren ala-asteen koulu
- Latokartanon peruskoulu
- Maatullin peruskoulu
- Malmin peruskoulu
- Merilahden peruskoulu
- Myllypuron peruskoulu
- Pitäjänmäen peruskoulu
- Porolahden peruskoulu
- Puistopolun peruskoulu
- Pukinmäenkaaren peruskoulu
- Suutarinkylän peruskoulu
- Vesalan peruskoulu
- Vuoniityn peruskoulu
Ruotsinkieliset koulut
- Grundskolan Norsen
- Botby Grundskola
- Hoplaxskolan
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia Pelimanni
projektipäällikkö
puh. 040 6825547
piia.pelimanni@hel.fi
Taina Tervonen
aluepäällikkö
puh. 09 310 83013
taina.tervonen@hel.fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Työpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätöstiedote 19.9.202319.9.2023 18:46:49 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston tiistaina 19. syyskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote löytyy toimialan verkkosivuilta samoin kuin esityslista. - Päätöstiedote - Esityslista
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 19.9.202315.9.2023 10:52:49 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 19. syyskuuta klo 16.30. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Jaoston esityslistalla on muun muassa Helsingin kaupungin järjestämän koulutuksen opiskeluhuoltosuunnitelma ajalle 2023–2024 sekä oppilaan koulupaikan määräytyminen ja oppilaaksiottamisen perusteet suomenkielisessä perusopetuksessa 1.1.2024 alkaen. Jaoston kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 12.9.202312.9.2023 18:16:49 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 12. syyskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on myös saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Anslag för återhämtning från coronan riktas till stöd för lärande och läroböcker12.9.2023 16:20:00 EEST | Tiedote
Stadsstyrelsen beslutade på sitt sammanträde 10.1.2022 om ett separat anslag på 17 miljoner euro för återhämtning från coronan inom småbarnspedagogiken, den grundläggande utbildningen och läroinrättningarna på andra stadiet.
Koronasta palautumisen määrärahaa kohdennetaan oppimisen tukeen sekä oppikirjoihin12.9.2023 16:15:00 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti 10.1.2022 pidetyssä kokouksessa 17 miljoonan euron erillismäärärahasta koronasta palautumiseen niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin 2. asteen oppilaitoksissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme