Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

ABC Lohja -Suomen sähköisin liikenneasema

Jaa

Suomen vilkkaimman väylän ykköstien varrelta löytyvästä ABC Lohjasta on hetkessä tullut yksi eniten sähköauton latausmahdollisuuksia tarjoavista ABC-asemista. Jo pitkään ABC:llä olleen Recharge-latausaseman lisäksi ABC:lle avattiin toukokuussa huippunopea 600 kilowatin ABC-latausasema ja palvelutarjonta kasvoi entisestään, kun Tesla avasi ABC:lle oman suurteholatausasemansa pe 11.8.2023.

SSO:n alueen ensimmäinen ABC-latausasema avattiin tammikuussa 2023 ABC Piihoviin ja sittemmin Saukkolan Salelle. ABC- latausverkoston laajeneminen jatkui toukokuussa, kun ABC Lohjalle ja Sale Hiidensalmelle avattiin myös ABC-latausasemat. ABC Lohjan uusi latausasema on ollut avauksesta lähtien ahkerassa käytössä ja se on saanut erittäin hyvän vastaanoton sähköautoilijoiden keskuudessa. ABC Lohjan huippunopean latausaseman kokonaisteho on 600 kilowattia ja sillä on 6 suuritehoista CCS- latauspaikkaa. Latausteho jaetaan dynaamisesti latauspaikkojen välillä, kuten muillakin ABC-latauksen teho- ja suurteholatausasemilla. 
 
ABC Lohjan latausmahdollisuudet kasvoivat nyt entisestään, kun Tesla avasi Lohjalle 12 suurteholatauspaikkaa pe 11.8.2023.
 
Teslan latausaseman avauksen jälkeen ABC Lohjalla on 24 latauspistettä, jotka takaavat sujuvan matkanteon sähköautoileville asiakkaille, tehden näin ABC Lohjasta Suomen sähköisimmän liikenneaseman. ABC- latausasemalla maksaminen tapahtuu helppokäyttöisellä ABC-mobiilisovelluksella, jonka voi ladata puhelimen sovelluskaupasta. ABC:n monipuolisista palveluista nauttiessa aika ei taatusti tule pitkäksi lataamisen valmistumista odotellessa ja ABC mobiilista voit helposti seurata myös lataamisen edistymistä vaikkapa ruokailun lomassa. 
 
Suur-Seudun Osuuskaupalla on tarkoitus lisätä ABC-latausasemien määrää myös tulevaisuudessa. ”Vastuullisuus on meille tärkeää ja tuemme päästötöntä liikennettä laajentamalla ABC-latausasemien tarjontaa SSO:n alueella vielä lisää tämän ja tulevien vuosien aikana”, kertoo SSO:n liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Vottonen. ”Valtakunnallisesti ABC-latausverkosto on laajentunut jo useamman osuuskaupan alueelle ja se kasvaa jatkuvasti. Ajantasaisen tiedon latausverkostosta voi tarkistaa esimerkiksi ABC-mobiilista tai nettisivuilta abcasemat.fi”, jatkaa Vottonen. 
 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
SSO, toimialajohtaja market-, tavaratalo- ja liikennekauppa, Heikki Vottonen, p. 044 3205 600

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Suur-Seudun Osuuskaupalle myönnettiin Future Workplaces -sertifikaatti neljäntenä yli 1000 henkeä työllistävänä yrityksenä Suomessa!24.8.2023 15:00:00 EEST | Tiedote

Kesäkuussa 2023 Suur-Seudun Osuuskauppa SSO palkittiin Future Workplaces -sertifikaatilla osoituksena yrityskulttuurin johtamisesta poikkeuksellisen hyvällä työntekijäymmärryksellä. SSO on Suomessa neljäs yli 1000 hengen yritys, jolle sertifikaatti on myönnetty. SSO on panostanut työntekijäkokemuksen parantamiseen ja yrityskulttuurin johtamiseen jo pitkään, ja SSO:n ensimmäinen työntekijäkokemusta mittaava Siqni-kysely toteutettiin keväällä 2023. Vastausprosentiksi saatiin huikea 90 %, joka on isolle organisaatiolle erittäin hieno saavutus. Siqnin avulla pureuduttiin syvemmin siihen, mikä SSO:laisille on työssään merkityksellisintä. SSO:n työntekijät kokivat merkityksellisimmiksi asioiksi työpaikallaan mm. vahvan yhteishengen, työn ja vapaa-ajan tasapainon, sekä työympäristön, jossa voi olla oma itsensä. Viime viikolla esihenkilöt saivat tutustua sekä SSO-tasoisiin, että oman yksikkönsä tuloksiin. Esihenkilöpäivillä heille annettiin myös eväät siihen, miten kyselyn tuloksia kannattaa k

Sale Hiidensalmessa ja S-market Tupurissa innostetaan lapsiperheitä kasvisten pariin Vegemi-sovelluksen digitaalisen kasvimaan avulla15.6.2023 12:00:00 EEST | Tiedote

Venner ja Suur-Seudun Osuuskauppa jatkavat innovatiivista ja vastuullista yhteistyötään lasten kasvisten syönnin lisäämiseksi. Maksuttomassa mobiilisovelluksessa seikkaileva Vegemi-hahmo on ilahduttanut SSO:n alueen kaupoissa viime kesästä alkaen, ja nyt kokeillaan uudenlaista myymälän ja digitaalisen sovelluksen yhdistävää toimintamallia. Vierailemalla Sale Hiidensalmen tai S-market Tupurin hedelmä- ja vihannesosastolla on Vegemi-sovellukseen mahdollista perustaa Vegemin oma kasvimaa, ja kun kaupassa vierailee viikottain, Vegemin kasvimaa kehittyy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme