Siri Kolun nuortenromaani Tämä liukasteleva sydän pohtii, mikä on toisen salaisuuksien pitämisen hinta

Live-roolipelejä kirjoittava Didi saa uudessa koulussaan elämänsä haasteen. Koulun kuningas, semikriminaali ja entinen huippu-urheilija Dome pyytää häntä henkilökohtaiseksi päiväkirjakseen. Eikä Domen pyynnöistä kieltäydytä.
Didi joutuu pikamatkalle Domen elämään ja salaisuuksiin. Hänestä tulee ainoa, johon Dome luottaa. Ja pian Didi tuntee pojan, jota kukaan muu ei tunne: kiltin, rakastavan isoveljen ja historiafanin, joka on kiinnostunut lohikäärmeistä. Ne ovat piirteitä, jotka eivät koulun johtajalle sovi.
Äkkiä Didi on mukana kolmiodraamassa, jonka osapuolia ovat Domen molemmat puolet.
Tämä liukasteleva sydän -kirjan salaisuuksien ympärille kiertyvä tarina sai pontta kirjailija Siri Kolun ystävineen käymästä keskustelusta, jossa pohdittiin, mitä pettäminen kullekin tarkoittaa. Kolulle itselleen oman salaisuuden piirin avaaminen ulkopuoliselle olisi pahempi petos kuin intiimisuhde toisen kanssa.
”Minulle rakkaus tai intensiivinen ihmissuhde on kietoutumista jonkun yhteisen, oman salaisuuden ympärille. Siksi oli kiinnostavaa pohtia kirjassa, minkälaista on säilyttää toisen salaisuutta ja mitä kaikkea se vaatii. Muutunko pitäessäni toisen salaisuuksia?”
Lopputuloksena syntyi Kolulle rosoisen rakkaisiin maisemiin sijoittuva nuortenromaani, joka saa lukijan liikuttumaan ja haukkomaan henkeään.
Tämä liukasteleva sydän on osa Otavan nuorille suunnattua romanttista LOVE-kirjasarjaa.
Siri Kolu (s. 1972) on vapaa kirjailija ja kouluttaja, joka tunnetaan erityisesti palkitusta Me Rosvolat -sarjastaan. Häneltä on tänä vuonna ilmestynyt myös alakoululaisten Hereiset-kauhusarjan toinen osa Aamun kauhut.
Tämä liukasteleva sydän ilmestyy 7.9., ja se on saatavana kovakantisen kirjan lisäksi sähköisenä sekä Emma Louhivuoren lukemana äänikirjana.
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Uutuuskirja pureutuu Venäjän ortodoksisen kirkon ja sen johtajan, patriarkka Kirillin, rooliin Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa22.9.2023 10:54:05 EEST | Tiedote
Yksityiskoneella kymmenien palvelijoiden ja turvamiesten kanssa liikkuva patriarkka Kirill edellyttää niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin samankaltaista kohtelua kuin valtionpäämiehet. Uutuuskirja tarkastelee, millainen on patriarkka Kirillin johtaman Venäjän ortodoksisen kirkon suhde Putinin hallintoon. Entä millainen rooli uskonnolla on Venäjän hyökkäyssodassa?
Voiko lukeminen olla supervaarallista, pohtii Veera Salmen uutuusseikkailu Aina Ponoi20.9.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Aina Ponoi on lumoava fantasiaromaani Oboista, joka päätyy ällistyttävään maailmaan etsimään kadonnutta siskoaan. Kirja on itsenäinen jatko-osa lukijat vuonna 2022 hurmanneelle Oboin kirjalle.
Sakari Kuosmasen hulvaton ja kirpeän koskettava elämäkerta lumoaa hurjilla tarinoillaan19.9.2023 08:22:00 EEST | Tiedote
”Olen Sakari Kuosmanen, ja nyt kerron sen, mitä värikkäistä reissuistani muistan. Ja jos sopii, kerron tarinani niin kuin sen itse muistan.”
Ruotsalaisen Marianne Cedervallin juuri suomeksi käännetty hyvän mielen ja tumman huumorin sävyttämä uutuusdekkari Gotlannin idyllisistä maisemista on täydellinen kirja syksyyn.18.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Mulvaldsin murhat -sarja jatkuu Haudataan menneet -romaanilla! Marraskuu on saapunut gotlantilaiseen Mullvaldsin pitäjään, missä valmistellaan syksyn kohokohtaa, tryffelifestivaalia. Eläkepäiviään viettävä Anki osallistuu ystävineen tryffelisafarille, jonka lopuksi nautitaan kuuden ruokalajin illallinen pitäjän ravintolassa. Mutta ihanan aterian päätteeksi yksi vieraista kaatuu kuolleena maahan. Paikallinen ex-poliisi Tryggve on vakuuttunut siitä, ettei kuolema ollut luonnollinen. Niinpä Anki ja Tryggve joutuvat jälleen keskelle murhamysteeriä, eikä värikkäiden lehtien kirjoma syksy pääty ilman lisäuhreja tai kyyneleitä. Haudataan menneet on arvostelu ja käsittelyvapaa 28.9.2023. Teoksen on kääntänyt suomeksi Riie Heikkilä ja romaani ilmestyy myös e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukija on Eija Ahvo. PDF-vedokset, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt ilmo.muuronen@otava.fi
Maailman ällistyttävin ennätyskirja Guinness World Records tulee taas! Uutuuskirjan teemana on sininen planeetta14.9.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Uudessa Guinnessin ennätyskirjassa on mukana yli 2600 ihmeellistä ennätystä kaikkialta maailmasta. Ennätykset valikoitiin yli 30 tuhannen ennätysyrityksen joukosta. Guinness World Records 2024 -kirjan ennätysten suomalaisvahvuuksina mukana ovat tubettaja Pekka Luodeslampi ja rap-artisti Signmark.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme