Työttömyyden lasku pysähtyi kesällä
Työttömyys pysyi heinäkuussa kesäkuun tasolla, mutta kesän aikana kohonneet hakemusmäärät antavat hieman syytä huoleen.

YTK Työttömyyskassan jäsenistön työttömyysaste oli heinäkuussa 5,6 %. Työttömyys pysyi alkukesän tasolla: kesäkuussa YTK:n jäsenistön työttömyysaste oli 5,7 %. Työttömyysaste on nyt sama kuin vuosi sitten.
YTK Työttömyyskassalle saapui heinäkuussa 49 887 hakemusta. Hakemusmäärä on nousussa, sillä kesäkuussa hakemuksia saapui 44 542 kappaletta. Jäseniä YTK Työttömyyskassalla on yli 518 000.
“Kesän työttömyystilanne vastaa melko suoraan viime vuoden tilannetta. Huolestuttavaa luvuissa on kuitenkin se, että kesän aikana hakemusmäärät ovat lähteneet nousuun, vaikka kesä on tyypillisesti matalamman työttömyyden aikaa”, YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen sanoo.
Alle viiden prosentin ei päästä
Työttömyys oli heinäkuussa kuluvan vuoden alimmalla tasolla, ja maaliskuun huippuluvuista (7,3 %) on tultu alas 1,7 prosenttiyksikköä. Kesällä työttömyyden lasku kuitenkin pysähtyi.
“Niin sanottu pohjatyöttömyys näyttää lukujen valossa niin sitkeältä, että alle viiden prosentin työttömyysasteeseen ei näyttäisi valtakunnallisesti olevan asiaa”, Auli Hänninen pohdiskelee.
Pohjanmaan ihme jatkuu
Työttömyys jatkoi laskuaan kesällä lähinnä niissä maakunnissa, joissa työttömyys on valtakunnallista tasoa korkeammalla. Nämä maakunnat ovat Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu ja Lappi. Nopeimmin työttömyys laski Kainuussa, peräti 1,4 prosenttiyksikköä kuukaudessa.
Poikkeus on Manner-Suomen matalimman työttömyyden maakunta Pohjanmaa, jossa työttömyys laski edelleen 0,4 prosenttiyksiköllä (3,7 % > 3,3 %). Luku on YTKBarometrin mittaushistorian alhaisin työttömyysluku millekään Manner-Suomen maakunnista.
“Pohjanmaan työllisyysihme jatkuu. Ahvenanmaalla toki mitataan tätäkin matalampia työttömyyslukuja usein: siellä on päästy datamme mukaan jopa tasan kahteen prosenttiin”, Auli Hänninen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Päättämissopimukset yleistyvät – nämä asiat jokaisen kannattaa tietää28.9.2023 06:50:00 EEST | Tiedote
Työsuhteiden päättämissopimukset ovat yhä tavallisempia, selviää YTK Työelämän Lakikaveri-palvelusta. Sopimukset ovat yleensä työnantajan ja työntekijän välisiä, mutta tilanteissa kannattaa olla tarkkana. Niin sanottu kultainen kädenpuristus rinnastuu lähtökohtaisesti työntekijän omaan irtisanoutumiseen ja sillä on usein vaikutuksia myös työttömyysetuuksiin.
Työttömyys kääntyi selkeään nousuun26.9.2023 06:55:00 EEST | Tiedote
Työttömyys kasvoi elokuussa 1,2 prosenttiyksikköä. Yhtä nopea nousu on viimeksi koettu yli kaksi vuotta sitten. Eniten kasvoi yli 55-vuotiaiden työttömyys.
Kallio Software Oy: Kolme suurinta työttömyyskassaa tekevät yhdessä historiaa25.9.2023 07:25:00 EEST | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO ja YTK Työttömyyskassa ovat perustaneet Kallio Softwaren, joka rakentaa uuden etuuskäsittelyjärjestelmän ja tuottaa myös muita kehitys- ja ylläpitopalveluita kassoille. Yhtiö julkaisi kesällä hankkeeseen liittyvän kilpailutuksen ja hakee nyt toimitusjohtajaa.
Työsopimus on palkanmaksun perusta – silti moni jättää tutustumatta sen sisältöön28.8.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Palkka-asiat aiheuttavat paljon kysymyksiä ja päänvaivaa suomalaisille. Epäselvyyksien taustalla on usein se, että työntekijä ei perehdy työsopimukseen ja palkkalaskelmaan riittävän hyvin, kertoo YTK Työelämän palkka-asiantuntija.
Osa-aikatyön ja ansiopäivärahan yhdistelmä voi auttaa työelämän siirtymävaiheissa – ”Tämä on hyvä järjestelmä väliaikaisesti”24.8.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Osa-aikatyöläinen voi saada taloudellista lisätukea ansiopäivärahasta, joka lasketaan kuukausittain sen mukaan, miten paljon töistä saa palkkaa. Osa-aikaisella työllä on usein myönteinen vaikutus tulevaisuuden työllisyysnäkymiin ja siksi työn vastaanottaminen kannattaa aina, sanoo YTK Työttömyyskassan asiantuntija.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme