Uusi tutkimus etsii keinoja kotitalouksien sähkölaskujen pienentämiseksi

Jaa

Suomen ympäristökeskus Syke ja energiapalveluyhtiö Väre selvittävät, minkälaisin viestinnällisin keinoin kotitalouksia voidaan tukea sähkönkäytön vähentämisessä ja ajoittamisessa. Energiaa säästämällä ja sähkönkulutusta ajoittamalla kotitaloudet voivat vaikuttaa merkittävästi sähkölaskunsa suuruuteen. Lisäksi kriittisinä hetkinä sähköpulan uhatessa kotitaloudet voivat vaikuttaa sähkön riittävyyteen ja sähköverkon tasapainoon omaa kulutustaan vähentämällä.

Markus Aspregren

Suomen Akatemian rahoittama kokeilututkimus käynnistyy alkusyksyllä 2023 ja kestää noin puoli vuotta. Tutkimuksessa kotitaloudet saavat sähkönkulutuksen ajoittamista ja sähkökulujen pienentämistä helpottavaa viestintää. Energiapalveluyhtiö Väre kutsuu mukaan asiakkaitaan tutkimukseen elo-syyskuun aikana erillisellä viestillä. Suomen ympäristökeskuksen tutkijat suunnittelevat tutkimuksen koeasetelman sekä analysoivat ja raportoivat tulokset tieteellisin periaattein. Tuloksia tutkimuksesta on odotettavissa vuoden 2024 lopussa.

- Toivomme runsasta osallistujamäärää, sillä tutkimuksen kautta Väreen asiakkaat pääsevät vaikuttamaan yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan. Tavoitteena on tuottaa luotettavaa tutkimustietoa, jolla autetaan kaikkia suomalaisia sähkönkulutuksen ajoittamisessa, energian säästämisessä ja sähkölaskujen pienentämisessä, Väreen kehitysjohtaja Antti Martikainen sanoo.

Tutkimustulosten avulla kehitetään valtakunnallista energianeuvontaa ja -palveluita sekä edistetään kulutusjouston toteutumista Suomessa. Tutkimus toteutetaan satunnaiskokeiluna, jotta viestinnän vaikuttavuudesta saataisiin mahdollisimman luotettava kuva.

- Satunnaiskokeilussa tutkimuksen osallistujat arvotaan viestintää saavaan ryhmään ja verrokkiryhmään. Tämä varmistaa, että viestintää saavien ja verrokkien sähkönkulutuksen erot johtuvat nimenomaan toteutetusta lisäviestinnästä, erikoistutkija Enni Ruokamo Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Muuttuneet sähkösopimusmallit ja sähkön rajut hinnanvaihtelut ovat saaneet suomalaiset aktivoitumaan oman sähkönkulutuksensa seurannassa ja sähkön säästämisessä. Väreen kesäkuussa teettämän tutkimuksen* mukaan suomalaisista jo 35 prosenttia käyttää energiasovellusta apunaan sähkönkulutuksen seurannassa.

Väre kehittää tulosten avulla myös suosittua Väppi-energiasovellustaan, jotta sähkönkulutuksen seuranta ja hallinta olisi kotitalouksille mahdollisimman helppoa ja informatiivista.

- Sähkönkulutusta ajoittamalla voimme kaikki edistää energiantuotannon ympäristötavoitteita. Sähkönkäyttö on hyvä keskittää niihin vuorokauden aikoihin, jolloin sähköä on edullisesti ja yleensä samaan aikaan myös hiilidioksidivapaasti tuotettuna tarjolla, Martikainen sanoo.

Vaikka sähkön markkinahinnat ovat kääntyneet jo laskuun, tulee sähkön hintaheilahteluihin ja säästötoimiin varautua myös jatkossa.

Lisätietoja:

Kehitysjohtaja Antti Martikainen, Väre Oy, p. 044 723 7102, antti.martikainen@vare.fi

Erikoistutkija Enni Ruokamo, Suomen ympäristökeskus Syke, p. 029 525 2092, enni.ruokamo@syke.fi

 

*Väreen teettämä tutkimus suomalaisten kiinnostuksesta energiasovellusten käyttöön sähkönkulutuksen seurannassa ja sähkön säästämisessä on toteutettu Bilendin M3 Panelissa kesäkuussa 9.-13.6.2023, johon on vastannut 1 000 suomalaista ikähaarukassa 18–75-vuotta. Otos on kiintiöity kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa

Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.

Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.

Puh:029 525 1072syke_ajankohtaiset@syke.fi

On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus

Miljöskadliga stöd bedömdes – orsakandet av naturförlust bör identifieras i beskattningen18.9.2023 11:20:00 EEST | Tiedote

Genom att slopa statens ekonomiska stöd för verksamhet som förstör miljön kan man både förbättra miljöns och statsfinansernas tillstånd. Rapporten Miljöskadliga stöd i Finland. En översikt av stöd som påverkar klimatet och biologisk mångfald (på finska) som Finlands miljöcentral publicerat idag går igenom utvecklingen av bedömningsmetoderna för miljöskadliga stöd och bedömt de skadliga effekterna av stöden särskilt på klimatet och den biologiska mångfalden.

Ympäristölle haitallisia tukia arvioitiin – luontokadon aiheuttaminen olisi tunnistettava verotuksessa18.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote

Poistamalla valtion taloudellinen tuki ympäristöä pilaavalta toiminnalta voidaan kohentaa sekä ympäristön että valtiontalouden tilaa. Suomen ympäristökeskuksen tänään julkaisemassa raportissa Ympäristölle haitalliset tuet Suomessa. Katsaus ilmastolle ja luonnon monimuotoisuudelle haitallisiin tukiin on käyty läpi ympäristölle haitallisten tukien arviointimenetelmien kehitystä ja arvioitu tukien haitallisia vaikutuksia erityisesti ilmastolle ja luonnon monimuotoisuudelle.

Delta i en enkät som kartlägger betydelsefulla platser i Östersjön11.9.2023 09:11:47 EEST | Tiedote

Tillbringar du tid till havs med att njuta eller arbeta? Är öar, skär, stränder och vikar en del av ditt sinneslandskap eller din livsstil? Finlands miljöcentral (Syke) utreder betydelsefulla platser för medborgarna i havsområden och vid kusten i Finland. Med hjälp av en kartbaserad enkät får forskarna information om platser som är viktiga för människorna och som kan användas som stöd för havsplaneringen. Människors erfarenhetskunskap utnyttjas i arbetet med att identifiera havsområden som är värdefulla med tanke på ekosystemtjänsterna. Enkäten kan besvaras 11.9 –15.10.2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme