Koodikouluhanke etenee Pohjois-Savossa – Koodikoulun johtajaksi nimitetty Laura Nykänen

"Hakijajoukko oli erittäin kovatasoinen. Nykäsen vahva työkokemus, laaja osaamistausta sekä syvä ymmärrys liiketoiminnasta luo erinomaisen pohjan koodikoulun kehitykselle. Hän on ollut mukana tekemässä suunnittelutyötä koodikoulun esiselvityshankkeessa ja osallistunut myös koulun liiketoimintasuunnitelman työstämiseen. Hänellä on selkeä näkemys siitä, mihin suuntaan koodikoulua lähdetään viemään," kommentoi Koodi / Sisu ry:n puheenjohtaja Anssi Lehikoinen.
Uusi johtaja on vakuuttunut koodikoulun potentiaalista ja sen työelämälähtöisyydestä.
”Koodikoulu vastaa hyvin henkilökohtaista arvomaailmaani. Työelämälähtöiselle kouluttautumiselle on markkinassa valtava kysyntä. On innostavaa ja inspiroivaa päästää kehittämään vertaisoppimista Suomessa sekä luomaan uusia mahdollisuuksia niin yrityksille kuin alasta kiinnostuneille, ” kertoo Nykänen.
”Tavoitetason on oltava korkealla. Lähdemme rakentamaan koodikoulusta maailmanluokan menestystarinaa, joka herättää myös globaalien, tunnettujen brändien kiinnostuksen, ” hän jatkaa.
Koodikoulun tiimi rakentuu monipuoliselle osaamiselle
Koodikoulua Nykänen lähtee vetämään ”isosti ei ujosti” -mentaliteetilla. Tiimiinsä hän saa markkinointikoordinaattori Arto Holopaisen sekä tekninen koordinaattori Roosa Ritvasen. He tuovat tiimiin asiantuntemuksensa lisäksi rohkeaa asennetta ja määrätietoisuutta. Myöhemmin hakuun tulee operatiivinen johtaja sekä toinen tekninen koordinaattori.
”Valinnassa huomioimme paitsi hakijoiden osaamisen ja kokemuksen myös erityisesti tiimin dynamiikan tärkeyden. Halusimme vahvan tiimin, jossa virtaa positiivinen energia ja tiimin jäsenet tukevat toisiaan osaamisellaan," taustoittaa Lehikoinen.
”Roosa ja Arto ovat huipputyyppejä. Olen superinnoissani, että pääsen tekemään heidän kanssaan töitä. Uskon, että täydennämme toisiamme loistavasti ja kemiamme sopivat hyvin yhteen. Tästä tulee ikimuistoinen matka meille kaikille. On hienoa lähteä yhdessä sitoutuneen tiimin ja kumppaneiden kanssa viemään koodikoulua maailman kartalle. Kiitän Koodi / Sisu ry:n hallitusta luottamuksesta ja vahvasta tuesta jo tässä vaiheessa," kiittelee Nykänen.
Opiskelijahaun valmistelut käynnistyvät
Ensimmäisen opiskelijahaun on suunniteltu avautuvan syksyllä ja kaksivuotisen, maksuttoman koulutuksen on määrä alkaa vuonna 2024. Opiskelijoilta ei vaadita aiempaa osaamista tai tutkintoa. Vuositasolla tulevaisuudessa tavoitellaan 250 uuden ohjelmisto-osaajan kouluttamista.
”Haluamme houkutella tänne tulevaisuuden tekijöitä kaikkialta Suomesta sekä ulkomailta. Haemme maksuttomaan koodikouluun opiskelijoita mahdollisimman erilaisista taustoista, jotta saamme lisättyä ohjelmistoalan monimuotoisuutta. Opiskelijahaun aikataulu tarkentuu, kun pääsemme tiimin kanssa vauhtiin,” kertoo Nykänen.
Yritykset koodikoulun kulmakivenä
Koodikoulun taustalla toimii voittoa tavoittelematon Koodi / Sisu ry, jonka perustajajäseniin kuuluvat Istekki, Normet, KPY Novapolis, Kuopion alueen kauppakamari, Osuma Henkilöstöpalvelut, Ponsse sekä Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä. Viimeisimpänä perustajajoukkoon liittyi OP Ryhmä. Perustajajäsenyyden rinnalla koodikoulu tarjoaa yrityksille erilaisia kumppanuuspaketteja.
”Toivotan lämpimästi yritykset ja organisaatiot mukaan koulumme toimintaan. Koodikoulu tuo yritykset ja tulevaisuuden osaajat lähemmäksi toisiaan rakentaen samalla kansainvälistä ja tiivistä IT-yhteisöä. Odotan innolla, että pääsen kohtaamaan yrityksiä ja kehittämään koodikoulua heidän kanssaan. Minuun voi olla rohkeasti yhteydessä. Tutustutaan ja jutellaan koodikoulun tarjoamista mahdollisuuksista,” kannustaa Nykänen.
Palkatut henkilöt ovat Koodi / Sisu ry:n ensimmäisiä työntekijöitä. Henkilöt työskentelevät Koodi/Sisu - koodikoulu Pohjois-Savoon -hankkeelle. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 3,95 miljoonaa euroa, ja sitä rahoittaa 2,75 miljoonan euron edestä ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi LehikoinenKoodi / Sisu ry:n puheenjohtaja, KPY Novapolis Oy:n toimitusjohtajaKoodi / Sisu ry, KPY Novapolis Oy
Puh:050 328 2648anssi.lehikoinen@kpy.fiLaura NykänenKoodikoulun johtajaKoodi / Sisu ry
Puh:040 822 2685Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
KPY Novapolis – osaajien kaupunki.
KPY Novapolis on modernin työpäiväkokemuksen edelläkävijä. Meiltä saat kaiken yrityksesi tarpeisiin – joustavat toimitilat, palvelut sekä osaajat. Samalla tulet osaksi eloisaa yhteisöä ja olet mukana rakentamassa alueemme kilpailukykyä ja elinvoimaa.
Kuopion Savilahdessa ja Siilinjärven Toivalassa sijaitsevilla toimitiloilla on jo 200 asiakasyritystä ja -yhteisöä ja 15.000 käyttäjää. KPY Novapolis on osa KPY-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KPY Novapolis Oy
Yritysvetoinen koodikoulu rantautumassa Pohjois-Savoon – koodikouluhankkeelle merkittävä avustus21.6.2023 11:28:40 EEST | Tiedote
Maakunnan yhteistyöryhmä on tehnyt myönteisen päätöksen Koodi/Sisu - koodikoulu Pohjois-Savoon -hankkeelle. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 3,95 miljoonaa euroa. ELY-keskus rahoittaa hanketta 2,75 miljoonalla eurolla Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+). Hanke mahdollistaa osaltaan koodikoulun perustamista maakuntaan.
KPY Novapoliksen yhteisöllinen työympäristö laajenee21.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Kuopiolainen KPY Novapolis rakentaa Viestikadun tornitaloon yhteisöllisen CoWork-työympäristön. Uudistuksessa Ravintola Antell HighWayn tilat muutetaan työtila- ja ravintolaympäristöksi. Muutos on jatkumoa vuonna 2022 Microkadulla toteutetulle CoWork-investoinnille.
Yritysvetoinen koodikoulu etenee Itä-Suomessa – Koodi / Sisu ry on perustettu2.2.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Kuopioon suunnitteilla oleva yksityinen ja yritysvetoinen koodikoulu sai vahvan alkusysäyksen, kun hankkeeseen sitoutuneet yritykset KPY Novapolis, Ponsse, Normet, Istekki ja Osuma Henkilöstöpalvelut sekä Kuopion alueen kauppakamari ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä YSAO perustivat Koodi / Sisu ry:n vuoden 2022 lopussa. Yhdistyksen tavoitteena on, että ensimmäisten opiskelijoiden haku koodikouluun voisi käynnistyä jo tulevana syksynä.
KPY Novapolis houkutteli pääkaupunkiseudulla ja Turussa työskentelevät testaamaan, millaista on etätyö Kuopiossa17.8.2022 10:16:10 EEST | Tiedote
Toukokuussa julkistamamme avoin haku viikon etätyöhön KPY Novapoliksen CoWorkiin Kuopioon poiki yli 30 erilaista hakijaa eri puolilta Suomea. Kokeilulla haluamme saada kokemuksia ja palautetta erityisesti Kuopion ulkopuolelta tulevilta käyttäjiltä ja hyödyntää saatua palautetta CoWorkin kehitystyössä. Tällä viikolla Novapoliksella on työskentelemässä kolme kampanjaan valittua henkilöä.
Ilmaiseksi etätöihin työviikon ajaksi uuteen CoWork-tilaan Kuopiossa - luvassa työtilan lisäksi veloituksetta majoitus ja lounaat19.5.2022 09:26:00 EEST | Tiedote
KPY Novapolis on avannut Kuopioon uuden yhteisöllisen työtilan CoWorkin Savilahteen. Yhtiö tarjoaa nyt avoimen haun kautta valittaville henkilöille ilmaisen etätyöviikon Kuopiossa sisältäen majoitukset, työtilat ja lounaat. Myös paikallisopastusta on luvassa. Etätyöviikkoa voi hakea yhdessä puolison tai työkaverin kanssa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme