Nasujaiset työllistivät poliisia ja puistobileet alkoivat. Poliisi joutui taas tyhjentämään Kaivopuiston tuhansista nuorista.

Nasujaiset työllistivät niin poliisia kuin nuorisotyötäkin viime viikonloppuna. Pääpaikkoja Helsingissä olivat Alppipuisto, Eiranranta, Munkkiniemen ranta, Rastilan uimaranta, Ruttopuisto, Seurasaari, Tervasaari, Tuomiokirkon portaat ja Tähtitorninmäki.
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut yhdessä Aseman Lasten, Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin sekä Helsingin poliisin Valvonta ja ennalta estävän tiimin kanssa koordinoivat yhteisen operaation, jonka tavoitteena oli lisätä nuorten turvallisuutta, estää liiallisia ylilyöntejä ja varmistaa turvallinen illanvietto. Yhteinen operaatio sujui hyvin ja lisäsi kaikkien turvallisuutta.
Poliisin, Aseman Lasten ja nuorisopalveluiden arvion mukaan nasujaisten osallistujamäärä vaikuttaa pienemmältä kuin aiemmin. Ruoalla sotkemista ja nöyryyttämistä näkyy silti edelleen. Aseman Lasten löytävän nuorisotyön ja Walkers-bussin toimintavastaava Eliisa Ahlstedt kertoo, että nasujaisten jäljiltä puistot ja nuoret olivat törkyisiä ja ruualla sotkettuja. Nuoret kuitenkin pitivät hienosti toisistaan huolta ja pyysivät paikalla olleilta aikuisilta apua esimerkiksi liian päihtyneille kavereille.
Nasujaisten päätyttyä palasi myös toinen ilmiö: puistobileet. Nuoret kokoontuivat Kaivopuistoon, jonne kerääntyi arviolta lähemmäs kolme tuhatta nuorta. Niin sanotut puistobileet ovat ilmiö, jolloin eri puolilta pääkaupunkiseutua tulevat nuoret kokoontuvat suurina joukkoina Helsingin puistoihin. Tämä ilmiö alkaa koulujen alettua ja jatkuu parisen kuukautta talvipakkasiin asti. Suuren väkimäärän vuoksi puistobileissä on ollut useita läheltä piti -tilanteita, ja poliisi on joutunut purkamaan joukkokokoontumisia. Helsingin kaupungin nuorisopalvelut toivoo, että nuoret kokoontuisivat pienempiin joukkoihin. Puistojen pimeys ja valtava väkimäärä ei ole turvallinen ajanviettopaikka.
Helsingin nuorisopalveluiden aluepäällikkö Tiina Hörkkö toivoo, että vanhemmat keskustelisivat nuorten kanssa. ”Vanhempien pitää olla tietoisia näistä valtavista nuorisojoukoista, missä ja miten nuoret viettävät aikaansa." Tiina Hörkkö korostaa, että nuorisotyö haluaa edistää nuorten oikeutta kokoontua ja hengailla. ”Ajan viettäminen kavereitten kanssa kuuluu nuoruuteen ja kasvamiseen. Nuorten pitää saada viettää aikaa yhdessä” sanoo Tiina Hörkkö. Helsingin nuorisopalvelut toivoo, että turvallisuuden vuoksi nuoret kokoontuisivat pienempiin ryhmiin ja jakautuisivat eri alueille.
Helsingin poliisin Valvonta ja ennalta estävän toiminnon komisario Katja Nissinen kertoo, että myös viime perjantaina poliisi joutui tyhjentämään Kaivopuiston järjestyshäiriöiden vuoksi. Poliisin näkökulmasta näyttää siltä, että viimevuotiseen tapaan syksyn puistobileitä järjestetään ja väkimäärä näyttää kasvavan. Poliisi on huolissaan alaikäisten nuorten päihteiden käytöstä. Näissä tilanteissa häiriöitä ja rikoksia on aina - ja sitä enemmän mitä myöhemmäksi ilta menee.
Nuorisopalvelut yhdessä SPR:n, Aseman Lasten ja poliisin kanssa jalkautuu tänäkin syksynä nuorten suosimille kokoontumispaikoille tarkoituksenaan kohdata ja auttaa nuoria. Tavoitteena on estää järjestyshäiriöitä, onnettomuuksia ja nuorten joutumista rikosten uhriksi. Huoltajien on hyvä muistaa, että jos jotain sattuu, niin yhteydenotto voi tulla myös tuntemattomasta numerosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Hörkkö, Helsingin kaupungin nuorisopalvelut, p. 050 302 6404
Katja Nissinen, Helsingin poliisi, p. 040 550 1985
Eliisa Ahlstedt, Aseman Lapset, p. 050 500 4426
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaoston kokous 28.9.202325.9.2023 09:47:44 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu 28.9.2023. Kokouksen asialista on julkaistu.
Kulttuurikeskus Caisa täyttyy Chile50-tapahtumista – mukana myös presidentti Tarja Halonen20.9.2023 14:20:59 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskus Caisassa nähdään lokakuussa kattava Chile50-teemaisten tapahtumien kokonaisuus. Luvassa on Chilen vuoden 1973 vallankaappaukseen liittyvä näyttely, keskusteluita, seminaareja, elokuvia ja lasten työpajoja. Valtaosa tapahtumista on maksuttomia.
Heikki Kahila palaa eetteriin – ohjelmat ja suorat lähetykset suunnattu senioreille19.9.2023 10:53:35 EEST | Tiedote
Mittavan uran TV-uutisten sekä kulttuurin ja viihteen parissa tehnyt 87-vuotias Heikki Kahila tuo uuden sarjansa ”Kahvilla Kahilan kanssa” Lämpiö-palveluun. Valtakunnallinen digipalvelu Lämpiö on viiden kaupungin, kahden suomalaisen IT-yrityksen sekä ikäihmisten yhdessä kehittämä digitaalinen alusta, jossa iäkkäät voivat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.
Nuorisoneuvoston vaalit ovat alkaneet18.9.2023 16:07:01 EEST | Tiedote
Kuntalaki takaa nuorille mahdollisuuden päästä vaikuttamaan kotipaikkansa asioissa. Helsingin uusi nuorisoneuvosto valitaan tänä syksynä. Ehdolle voivat asettua kaikki 2006-2010 syntyneet helsinkiläiset. Nuorisoneuvosto vaikuttaa kaupungin toimintaan ja tuo esiin nuorten näkökulmia päätettäviin asioihin.
Lila Downs ja Salif Keita räjäyttivät potin Savoyn syksyn avausviikonloppuna14.9.2023 16:19:23 EEST | Tiedote
Savoy-teatterin syyskausi käynnistyi kolmella yleisö- ja arvostelumenestyksellä: 8.9. Salif Keita (Mali), 10.9. Lila Downs (Meksiko) ja 11.9. Chile Chile Chile. Syksyn muihin kohokohtiin lukeutuvat australialaisen kabareetähti Reuben Kayen sekä jazzikoni Ron Carterin vierailut. Savoy-teatterin johdossa on toiminut Antti Manninen 1. syyskuuta alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme