Puukaupan odotetaan vilkastuvan lomakauden jälkeen
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-heinäkuussa puuta yksityismetsistä 21,4 miljoonaa kuutiota. Määrä on 12 prosenttia enemmän kuin viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvo.
Tammi-heinäkuussa kuitupuun ostomäärä oli 10,7 ja tukkien ostomäärä 9,8 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli 10 prosenttia ja tukkien 15 prosenttia suurempi.
Raakapuukustannukset korkealla tasolla
Kantohinnat olivat heinäkuussa korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden heinäkuuhun verrattuna tukkien kantohinnat olivat 1–12 prosenttia korkeammalla ja kuitupuiden kantohinnat olivat 23–41 prosenttia korkeammat kuin vuosi sitten.
Heinäkuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 71 euroa kuutiolta hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoittain 47 ja 77 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 74 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 46 ja 77 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli puolestaan 55 euroa kuutiolta 36 ja 61 euron hintavaihteluvälillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 26–28 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 17 ja 31 euron välillä.
Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla.
Häiriötön raaka-aineen saatavuus metsäteollisuuden toiminnan perusedellytys
Metsäteollisuuden toiminta edellyttää tasaista ja ennustettavaa raaka-ainevirtaa tehtaille. Puun saatavuus on keskeinen toimintaedellytys, jota ilman teollisuuden tehtaat eivät pysy käynnissä. Suomessa toimiva metsäteollisuus tuo suomalaiselle metsänomistajalle vuosittain 2–3 miljardia euroa puukauppatuloja.
- Metsä tuottaa omistajalleen parhaan tuoton, kun sitä hoidetaan ja uudistetaan suunnitelmallisesti. Metsiin on kertynyt viime vuosina runsaasti harvennus- ja hoitorästejä, jotka tulisi saada pikimmiten kuntoon. Näin turvaamme tulevaisuuden puun kasvun ja häiriöttömän puun saatavuuden, toteaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.
Lue lisää: Puukauppatilastot
Lisätietoja: Karoliina Niemi, metsäjohtaja, Metsäteollisuus ry, +358 50 567 9093
Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 74 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työelämäpoliittisena edunvalvojana.
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber. The forest industry directly and indirectly employs approximately 74,000 people. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society. Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
SKAL ja Metsäteollisuus budjettiriiheen: Vähäliikenteiset tiet pidettävä kunnossa18.9.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön talousarvioesityksessä esitetään leikkauksia vähäliikenteisten teiden rahoitukseen. Vaikka hallitusohjelmassa halutaan huomioida yksiselitteisesti alempiasteinen tieverkko, sekä yksityisteille että metsäteille kohdistuvia avustuksia ollaan reippaasti leikkaamassa. Niukkenevan rahoituksen myötä vähäliikenteiselle tieverkolle on jäämässä entistäkin vähemmän varoja inflaation kasvattaessa priorisoitavien pääväylien kustannuksia. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Metsäteollisuus ry peräänkuuluttavat elinkeinoelämälle tärkeiden vähäliikenteisten teiden huomioimista myös Liikenne 12 -suunnitelmaa päivitettäessä.
Metsäluonnon monimuotoisuuden tila on parantunut12.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartan tutkimukset osoittavat, että metsiemme monimuotoisuuden tila on monilla keskeisillä mittareilla parantunut ja positiivinen suunta jatkuu. Tuore tiekartta kannustaa monimuotoisuustoimien yhä laajempaan toteuttamiseen sekä korostaa mittaamisen ja tiedon välityksen tärkeyttä.
Metsäteollisuuden maine suomalaisten keskuudessa on parantunut30.8.2023 10:02:29 EEST | Tiedote
Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on hyvä ja maine on viime vuosina parantunut entisestään. Tuore tutkimus kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä työllistäjänä, viennin moottorina, tärkeänä verojen maksajana sekä suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana. Lisäksi esimerkiksi näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsiä ja niiden monimuotoisuutta ovat muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi.
Metsäteollisuus odottaa realistista ja jäsenvaltioiden erilaisuuden huomioivaa ennallistamisasetusta12.7.2023 15:53:21 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti päätyi tänään kannattamaan komission esityksen muuttamista ja asetusta koskevien neuvottelujen jatkamista. Metsäteollisuus odottaa jatkoneuvotteluilta jäsenvaltioiden erilaisuuden sekä toimien kustannustehokkuuden ja vaikuttavuuden parempaa huomioon ottamista.
Elinkeinomyönteinen hallitusohjelma luo hyvän pohjan teollisuuden kilpailukyvyn turvaamiselle16.6.2023 17:49:23 EEST | Tiedote
Tänään julkistettu hallitusohjelma tukee osaltaan vakaampaa talouskehitystä ja luo pohjaa johdonmukaiselle teollisuuspolitiikalle. Ohjelmasta heijastuu pyrkimys siihen, ettei Suomessa toimivan teollisuuden kustannuksia kotimaisin päätöksin nosteta. Ohjelma on todellinen yritys turvata teollisuudelle kilpailijamaihin verrattuna tasapuoliset toimintaedellytykset. Ryhtiliike julkisen talouden kuntoon laittamiseksi on tervetullut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme