Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtateiden 4 ja 8 kehittämisselvitys välillä Haaransilta - Lapinkangas, Liminka - yleisötilaisuus 29.8.

Jaa
Suunnittelualueen yleiskartta.
Suunnittelualueen yleiskartta.

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) laatii kehittämisselvitystä valtateille 4 ja 8 Haaransillan ja Lapinkankaan välille Limingassa. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Limingan kunnan ja Väyläviraston kanssa.

Selvityksessä määritetään pitkän aikavälin toimenpiteet valtateille 4 ja 8 Limingan kohdalle. Näillä toimenpiteillä turvataan liikenneverkon toimivuus ja turvallisuus myös tulevaisuudessa. Esitettyjen toimenpiteiden lähtökohtana on vuonna 2023 valmistunut selvitys ”Valtatie 8 uudelleenarviointi välillä Vaasa - Oulu”. Siinä määritettiin koko välille pitkän aikavälin tavoitetila valtatien 8 parantamiseksi, joka vastaa pääväyläasetuksen edellyttämää tasoa.

Suunnittelualue alkaa valtatieltä 4 Haaransillan eritasoliittymästä päättyen valtatielle 8 Tikkaperän kohdalle. Suunnittelualueen pituus on noin 11 kilometriä.  Suunnitelmassa esitetään mm. eritasoliittymiä Haaransillan, Liminganportin, Sepänkankaan ja Ylivieskantien liittymiin.

Kehittämisselvitys ei ole maantielain mukainen suunnitelma, vaan selvityksessä esitetyt toimenpiteet tarkentuvat ja saavat lainvoiman myöhemmin laadittavien kaavojen sekä tiesuunnitelmien kautta. Toimenpideselvityksen ratkaisut toimivat lähtökohtana kuntien maankäytön suunnittelulle ja kaavoitukselle sekä hankekohtaiselle väyläsuunnittelulle. Tavoitteena on, että suunnitelma valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä.

Kehittämisselvityksen suunnitelmaluonnoksia esitellään Limingassa Lakeus-talolla tiistaina 29.8 klo 17 alkaen. Tilaisuuteen voi osallistua myös Teams-etäyhteydellä, linkki tilaisuuteen löytyy hankkeen verkkosivulta osoitteesta https://vayla.fi/valtateiden-4-ja-8-kehittamisselvitys-valilla-haaransilta-lapinkangas-liminka

Suunnitelmaluonnokset laitetaan yleisötilaisuuden jälkeen nähtäville hankkeen verkkosivuille. Suunnitelmaluonnoksista voi esittää kysymyksiä ja antaa palautetta yleisötilaisuudessa tai yleisötilaisuuden jälkeen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, esisuunnitteluvastaava Marjo Paavola, p. 0295 038 348, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Limingan kunta, teknisen johtajan sijainen Venanzia Rizzi, p. 044 504 7494, etunimi.sukunimi@liminka.fi
Sitowise Oy, projektipäällikkö Pirkka Hartikainen, p. 040 735 1998, etunimi.sukunimi@sitowise.com

Kuvat

Suunnittelualueen yleiskartta.
Suunnittelualueen yleiskartta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Luomutuotannon päivää juhlitaan lauantaina – alan kehittämiseen kaivataan uusia avauksia22.9.2023 13:22:01 EEST | Tiedote

Euroopan unionin luomutuotannon päivää juhlitaan lauantaina 23.9.2023 toista kertaa. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan luomutuotanto on tärkeä osa kestävää ruokajärjestelmää ja huoltovarmuutta. Lisäksi se ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Luomutuotannossa ei käytetä kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita, joten luomu ei ole ulkomaisten tuotantopanosten varassa.

Lähiruokapäivänä 9.9. Pohjois-Pohjanmaalla kuusi käyntikohdetta4.9.2023 13:34:34 EEST | Tiedote

Mistä suomalainen ruoka tulee? Millaisia tuotteita Pohjois-Pohjanmaalla tuotetaan? Mitä muuta mielenkiintoista maaseudulta löytyy? Muun muassa näihin kysymyksiin voit saada vastauksen valtakunnallisen Lähiruokapäivän tapahtumissa lauantaina 9.9.2023! Pohjois-Pohjanmaalla on mukana ainakin kuusi Lähiruokapäivän käyntikohdetta – kohteita voi tulla enemmänkin, sillä järjestäjäksi saa ilmoittautua tapahtumapäivään saakka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme