Valtakunnallinen Metsämarssi järjestetään syyskuussa – Tule metsänomistajien mukaan nauttimaan metsistä
Metsämarssia vietetään ympäri Suomea viikolla 37 (11.9.-15.9.). Viikon aikana tuodaan esille erityisesti metsänhoidon metsien monipuolisen käytön roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomi on metsien maa, jossa yksityismetsänomistajia on peräti 600 000. Tule yhdessä nostamaan esille metsien tärkeyttä Suomelle ja suomalaisille!

Ensimmäinen metsämarssi järjestettiin vuonna 1950, jolloin tapahtuman tavoitteena oli yksityismetsien puuntuotannon lisääminen. Yli 70 vuotta myöhemmin suomalaismetsiin onkin sitoutunut lähes kaksi kertaa enemmän puuta. Lisäyksen määrä on huimat miljardi mottia. Metsien käyttö nosti Suomen maailman menestyneimpien maiden joukkoon.
Metsämarssi-viikolla järjestetään erilaisia alueellisia tapahtumia, joten kannattaa tarkastaa, mitä omalla alueellasi ja alueen metsänhoitoyhdistyksessä tapahtuu. Sosiaalisen median kanavissa Metsämarssi-aiheista sisältöä löytyy MTK:n ja Metsänomistajien kanavissa. Lisäksi metsänomistajat voivat jakaa viikon aikana sisältöä omista metsistään tunnuksella #metsämarssi2023.
Uusiutuvana luonnonvarana ja merkittävänä osana kotimaisesta bruttokansantuotteesta metsä tarjoaa alueellisesti merkittäviä työllisyysvaikutuksia. Suomessa tehdään vuosittain yli 100 000 puukauppaa, ja niiden vaikutus on koko tuotantoketjulle merkittävä. Ilmastohyötyjen lisäksi metsänomistajat panostavat jatkuvasti enemmän myös luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.
”Metsänomistajien vapaus päättää oman metsänsä hoidosta ja käyttötarkoituksesta on tärkeää myös tulevaisuudessa. Taloudellisen turvan lisäksi metsät tarjoavat luontoarvoja, joiden olemassaolon metsänomistajat haluavat huomioida. Tule kanssamme juhlistamaan metsänhoidon ja monipuolisen metsien käytön merkitystä vuoden 2023 Metsämarssin merkeissä”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kannustaa.
Tarkemmat Metsämarssin tapahtumat täydentyvät lähiaikoina, pysy kuulolla ja löydä ikioma aarteesi!
Metsämarssin järjestäjinä toimivat MTK, Metsänhoitoyhdistykset ja SLC.
Lisätietoja:
Marko Mäki-Hakola, metsäjohtaja, MTK, p. +358 40 502 6810
Juho Hämäläinen, viestinnän asiantuntija, MTK, p. +358 50 553 9176
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK kiirehtii EU:n itärajaohjelmaa - Itä-Suomi suojaa koko Suomea5.12.2023 10:15:00 EET | Tiedote
Venäjän rajan täysi sulkeminen iskee nyt nopeasti Itä-Suomen ja rajaseutujen talouteen. MTK kiirehtii viime keväänä tekemäänsä aloitetta EU:n itäisen ulkorajan elpymis- ja kehittämisrahastosta. Suomen hallituksen on vietävä aloitetta voimallisesti eteenpäin EU-komission ja muiden jäsenmaiden suuntaan, vaati MTK:n järjestötoiminnan johtaja Perttu Pyykkönen tiistaina Joensuussa.
MTK:n ja Töitä Suomesta Oy:n kausityökriisihanke valittiin Euroopan parhaaksi hankkeeksi4.12.2023 19:59:23 EET | Tiedote
KoroKausi-hanke palkittiin 4. joulukuuta yhtenä Euroopan parhaana maaseutuhankkeena Agricultural & Rural Inspiration Awards -gaalassa Brysselissä. Hanke voitti älykäs ja kilpailukykyinen maatalous -kategorian.
Kotimaiset juurekset ovat joulupöydän tähtiä4.12.2023 07:48:00 EET | Tiedote
Joulupöytä kootaan kotimaisista herkuista. Kotimaiset juurekset ovat joulupöydän tuikkivia ja värikkäitä tähtiä, jotka sopivat perinteiseen makuun ja kokeilevaankin joulupöytään. Mehevät ja maukkaat kotimaiset juurekset tunnistat kaupan hyllyllä varmimmin Sirkkalehti-merkistä tai Hyvää Suomesta -merkistä.
Ihmisen kokoiset asiat on ratkaistava lähellä ihmistä - MTK:n linjaukset valtion aluehallintouudistukseen23.11.2023 09:16:40 EET | Tiedote
Suomen hallitus valmistelee parhaillaan mittavaa aluehallinnon uudistusta. Sen keskiössä ovat uuden luvituksesta vastaavan viranomaisen sekä alueellisten elinvoimakeskusten perustaminen. Sekä lupaviranomaisen että elinvoimakeskusten osalta MTK edellyttää hallinnon läheisyysperiaatteen vahvistamista – ihmisen kokoiset asiat on ratkaistava lähellä ihmistä, MTK:n johtokunta painottaa.
Komission monitorointilainsäädäntö on julkaistu – MTK tyrmää komission suunnitteleman valvontajärjestelmän22.11.2023 15:58:02 EET | Tiedote
Komission 22. marraskuuta julkaiseman esityksen tarkoituksena on lisätä tietoa metsistä, ja käyttää tätä metsänkäytön suunnitteluun. Data auttaisi komission mukaan esimerkiksi lisäämään metsien tuhonkestävyyttä. Komission esitys todellisuudessa loisi sille metsien ja metsätalouden valvontajärjestelmän. Arvokkaan yksityismaiden metsädatan avaaminen ei ole millään tapaa perusteltua, korostaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme