Matkailijoita piinanneet maastopalot ja helle näkyivät myös Ifin kesän vahinkotilastoissa
Paahtavaan helteeseen liittyvät harmit, kuten vatsataudit, päänsäryt ja pyörtymiset, vaivasivat selvästi viime vuotta suurempaa joukkoa Ifin matkavakuutusasiakkaita – vahinkotapauksia oli paikoin jopa 30 prosenttia enemmän. Lisäksi saimme kesän aikana paljon yhteydenottoja maastopaloista huolestuneilta matkailijoilta.

Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet viime vuosina ja tänä kesänä Etelä-Euroopassa oli poikkeuksellinen helle. Maastopalot pääsivät paikoin leviämään laajoille alueille.
Vakavin tilanne oli heinäkuussa Rhodoksella. Ifissä päätettiin tuolloin soveltaa Rhodokselle suuntautuvissa matkoissa Ifin matkavakuutukseen kuuluvaa kriisiturvaa. Mikäli matkan alkuun oli maastopalojen alkamisesta alle 14 päivää ja asiakas halusi matkan perua, sai hän korvauksen matkan peruuntumisesta.
– Meille tuli paljon huolestuneita puheluita matkoista maastopaloalueille. Kynnys perua odotettu lomamatka on kuitenkin aika korkea. Oli hienoa, että pystyimme tarjoamaan asiakkaille tätä vaihtoehtoa, kommentoi henkilökorvausten asiantuntija Anne Koivisto.
Osa asiakkaista päätyi perumaan matkansa Rhodokselle.
– Kun matkaan käytetyn rahan saa takaisin, voi sitten rauhassa valita turvallisemmalta tuntuvan kohteen, Koivisto toteaa.
Euroopan kiireisin lomakausi alkaa olla loppusuoralla, mutta maastopaloja on edelleen syttynyt esimerkiksi Havaijilla ja Teneriffalla.
– Seuraamme Ifissä aktiivisesti tapahtumia, ja arvioimme niiden vaikutusta asiakkaidemme matkoihin aina tapauskohtaisesti, kertoo Koivisto.
Helle aiheutti ongelmia matkailijoille
Etelä-Eurooppaa ja monia muita matkakohteita vaivasi kesällä poikkeuksellinen helle, ja lämpötilat olivat pitkään yli 40 astetta. Tämä näkyi Ifin vahinkotilastoissa.
– Vatsavaivat ovat yksi helteen lieveilmiöistä, ne lisääntyivät matkavakuutusasiakkaillamme selvästi tänä kesänä, kertoo matkavakuutusten tuotepäällikkö Jukka Heinämäki.
Ifin matkavahinkotilastojen mukaan esimerkiksi ripulin takia lääkäriin hakeutui touko–heinäkuussa 30 prosenttia enemmän matkailijoita kuin viime vuonna. Lisäksi päänsärkyyn ja pyörtymiseen liittyvien vahinkoilmoitusten määrä kasvoi vuodentakaisesta.
– Jos kovista helteistä tulee jokakesäisiä, lisääntyvät todennäköisesti myös niihin liittyvät vaivat matkailijoilla. Nähtäväksi jää, muuttaako tämä suomalaisten matkustuskäyttäytymistä kuten esimerkiksi koronapandemia teki, kommentoi Heinämäki.
Ifin vahinkotilastojen mukaan korona oli viime vuoden kesäkuukausina yleisin matkalla saatu diagnoosi, mutta tänä vuonna tapaukset romahtivat noin kymmenesosaan viime vuodesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Koivistokorvausasiantuntija
Puh:050 364 3626anne.koivisto@if.fiHenna Nikkariviestinnän asiantuntija, If Vakuutus
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
If tutki: Leivänpaahtimen tyypillinen käyttöpaikka voi aiheuttaa vaaran – katso Ifin palotestin tulokset13.9.2023 07:10:00 EEST | Tiedote
Ifin asiakkaan kotona syttyi leivänpaahtimesta nopeasti levinnyt tulipalo, joka perheen äidin alkusammutuksen ansiosta saatiin hallintaan ja suurvahingolta vältyttiin. If testasi osana vahingon tutkintaa, mitä tapahtuu, jos leivänpaahtimessa paahtaa hapankorppua. Testin tulokset näet alla olevalta videolta.
Ifin tilastot: Katso, oletko tyypillinen sähköautoilija31.8.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Vielä pari vuotta sitten moni piti sähköautoilua harvojen edelläkävijöiden harrastuksena, mutta tänä vuonna jo lähes 40 prosenttia Ifin vakuuttamista ensirekisteröidyistä autoista on sähköautoja. Keitä ovat sähköautoilijat ja mikä on suosituin sähköauto? If avaa tilastojaan.
Ifille vahva tulos lisääntyneistä suurvahingoista huolimatta9.8.2023 09:55:40 EEST | Tiedote
If jatkoi kasvua vuoden 2023 toisella vuosineljänneksellä. Suurvahinkojen poikkeuksellinen määrä vaikutti tulokseen negatiivisesti. Tästä huolimatta Ifin tulos vuoden toisella neljänneksellä ja koko ensimmäisellä vuosipuoliskolla on vahva.
6 vinkin muistilista: näin varaudut ukkoseen4.8.2023 08:46:07 EEST | Tiedote
Ukkonen aiheuttaa joka kesä suomalaiskodeissa satoja vahinkoja, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista. Valtaosa vahingoista kohdistuu ukkoselle herkkiin sähkölaitteisiin, joten monia vahinkoja voi ehkäistä irrottamalla sähköjohdot pistorasioista. Lue Ifin vinkit ukkoseen varautumiseen.
Etäeläinlääkäri auttaa useissa koiranomistajan huolissa kesällä – kyynpuremasta syytä hakeutua hoitoon heti18.7.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä koirillekin sattuu ja tapahtuu liikkuessa luonnossa ja voi olla, että lähin eläinlääkäri on kaukana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme