Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Merialueella on havaittu pieni sinileväesiintymä (Pohjalaismaakunnat)

Jaa
Viikolla 34 on havaittu pieniä sinileväesiintymiä merialueella ja muutamassa järvessä. Muuten levätilanne on rauhallinen. Epävakainen säätyyppi hillitsee leväkukintoja, joita esiintyy aurinkoisessa ja tyynessä säässä. Järvien ja meren pintavesien lämpötila on noin 17–19 astetta.

Pietarsaaren edustan merialueella Luodossa on havaittu pieni sinileväesiintymä sekä ympäristöhallinnon havaintopisteellä että kansalaishavaintona. Viikon alussa on Maalahden edustan merialueella myös raportoitu kansalaishavainto.

Ähtärinjärvessä havaittiin pieni leväkukinta yhdessä paikassa, mutta Ähtärinjärven muilla havaintopisteillä ei ole tällä viikolla havaittu sinilevää. Lapuan Kauhajärvellä on myös raportoitu yksi kansalaishavainto sinileväkukinnasta. Myös Alajärvellä on havaittu sinilevää.

Sinilevien esiintyminen on usein paikallista, ja sinilevää voi esiintyä myös muilla kuin yllä mainituilla alueilla. Sinieväseurannan havainnot kertovat tilanteesta havaintopaikalla ainoastaan kyseisenä ajankohtana, ja tilanne voi vaihdella nopeasti sääolosuhteiden muuttuessa. Jos vedessä näkyy sinilevää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvetenä on syytä välttää. Erityisesti pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa leväpitoisen veden lähettyviltä. Sinileväpitoinen vesi saattaa aiheuttaa muun muassa iho-oireita, silmien ärsytystä ja pahoinvointia.

Ajankohtaiset tiedot levätilanteesta löytyvät Järvi-Meriwikistä (www.jarviwiki.fi), jonne myös kansalaiset voivat tallentaa omia havaintojaan. Havaintolähetti-sovelluksella havainnon tallentaminen onnistuu helposti myös puhelimella. Sinilevähavainnoista voi myös ilmoittaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Leväseurantapuhelin 0295 027 990 
Järviwiki www.jarviwiki.fi 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Kollektivtrafiken påverkas av den nya viktbegränsningen på stadsbron i Kristinestad21.9.2023 14:43:03 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Södra Österbotten har i samarbete med Trafikledsverket beslutat att införa en lägre viktbegränsning på 8 ton på bron (tidigare viktbegränsning 25 ton). Den nya viktbegränsningen påverkar också kollektivtrafiken i området. De större bussarna kan inte längre köra över bron på grund av viktbegränsningen. Ändringar i bussrutterna träder i kraft 25.9.2023 och gäller tills vidare. Ändringarna i bussrutterna träder i kraft 25.9.2023 och gäller tills vidare.

Kristiinankaupungin sillan uudella painorajoituksella vaikutusta joukkoliikenteeseen21.9.2023 13:39:55 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on päättänyt yhdessä Väyläviraston kanssa asettaa Kristiinankaupungin sillalle nykyistä (25 tonnia) alemman painorajoituksen 8 tonnia. Uudella painorajoituksella on vaikutusta myös alueen joukkoliikenteeseen. Isoimmat linja-autot eivät jatkossa voi painorajoituksen vuoksi liikennöidä sillalla. Reittimuutos astuu voimaan 25.9.2023 ja on voimassa toistaiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme