Jalostusarvoltaan Suomen paras rauduskoivun siemenviljelmä perustettiin Oittiin

Rauduskoivun jalostus on edennyt männyn ja kuusen jalostusta pidemmälle. Uusimmat koivun siemenviljelykset Suomessa tuottavat siementä, joilla saadaan 30–35 prosentin lisäkasvu, erinomaiset rungon laatuominaisuudet ja vähäinen oksikkuus.
Jalostetusta siemenestä perustettu koivikko kasvaa ensimmäiset 20 vuotta Etelä-Suomessa lehtomaisella kankaalla pituutta 1 metrin ja paksuutta 1 cm:n vuodessa. Nykyiset suositellut uudistusläpimitat saavutetaan Etelä-Suomessa 30–40 vuoden kiertoajalla. Tämä tietää metsänomistajalle hyvää tuottoa ja puunjalostusteollisuudelle erinomaista raaka-ainetta.
Pitkät kuivuusjaksot tulevat ilmastonmuutoksen myötä olemaan Suomessa nykyistä yleisempiä, mikä lisää puiden tuhoriskiä etenkin kuusella. Syvien juuriensa ansiosta koivu kestää rasitusta ja kuivuutta paremmin kuin kuusi. Nopeasti kasvava rauduskoivu sitoo myös tehokkaasti hiiltä.
"Koivun suosio metsänuudistamisessa on kasvamaan päin, sillä se hajauttaa kuivuuden aiheuttamia riskejä ja lisää monimuotoisuutta. Lisäksi koivu sopii hyvin myös juurikäävän vaivaamille alueille", sanoo kasvuliiketoiminnan kehittämispäällikkö Juha Ruuska Tapiosta.
Tapio saa siemenviljelysten perustamiseen SGEI-tukea maa- ja metsätalousministeriöstä.
"Laadukkaan, jalostetun siemenen saatavuuden turvaaminen Suomessa on kustannustehokas investointi tulevaisuuteen myös yhteiskunnan kokonaisedun tavoittelun näkökulmasta", toteaa erityisasiantuntija Antti Leinonen maa- ja metsätalousministeriöstä.
Tapio toteuttaa siemenviljelmien perustamisessa maa- ja metsätalousministeriön Siemenviljelysten perustamisohjelmaa 2060. Tapion siementuotanto on ISO 9001 -sertifioitu. ISO 9001 -sertifikaatti on luotettava todistus asiakaslähtöisestä toiminnasta ja järjestelmällisestä laadun kehittämisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha RuuskaKasvuliiketoiminnan kehittämispäällikköTapio
Puh:+358 29 432 6070juha.ruuska@tapio.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tapio on metsän, luonnon ja paikkatiedon asiantuntija - metsäntuntija. Tarjoamme käytännön kokemukseen ja tutkimustietoon perustuvia asiantuntijapalveluita: luotettavaa tietoa, tehokkaita ratkaisuja sekä työvälineitä metsien kestävään hyödyntämiseen. Tapio jalkauttaa metsään ja luontoon liittyvää riippumatonta tietoa sekä toimintavaihtoehtoja metsänomistajien ja metsäammattilaisten käyttöön. Tapio kustantaa myös luontoaiheisia kirjoja. Tapio-konserniin kuuluvat emoyhtiö Tapio Oy sekä tytäryhtiö Tapio Palvelut Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio
Kirjanpainajatuhoja voidaan hillitä varhaisen havaitsemisen avulla – uudet kaukokartoitusmenetelmät mahdollistavat seurannan28.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Riittävän varhaisella havaitsemisella ja riskienhallinnalla voidaan hillitä kirjanpainajan aiheuttamia puustotuhoja. Taloudellisten tappioiden minimoimiseksi tarvitaan nopeaa reagointia. Kaukokartoitus mahdollistaa uudet menetelmät tuhojen havaitsemiseen jo joukkoesiintymän käynnistyessä. Kirjanpainajan torjuntaan ja kuusikoiden terveyden edistämiseen tarvitaan koulutusta ja metsäalan yhteistyötä.
Kasvatusmetsien harvennusmalleihin tulee valintaa helpottavat perusmallit23.11.2023 08:10:55 EET | Tiedote
Valtaosa Suomessa tehtävistä hakkuista on kasvatusmetsien harvennuksia. Niiden toteutusta ohjataan metsänhoidon suosituksissa kuvatuilla harvennusmalleilla. Malleja on uudistettu tuoreeseen tutkimustietoon ja uusimpiin kasvumalleihin perustuen. Ne palvelevat myös entistä tarkemmin metsänomistajan tavoitteita. Mallin valintaa ja harvennuksen toteutusta helpotetaan nyt päätetyillä perusmalleilla ja jäävän puuston tavoitetiheyden vaihteluvälillä. Uudet suositukset esitellään Tapion webinaarissa tammikuun lopussa.
Mystinen kallioluonto tarjoaa yllättäviä elämyksiä – uusi sivusto esittelee kohteita22.11.2023 07:30:00 EET | Tiedote
Kalliot, kivikot ja jyrkänteet tarjoavat luonnossa liikkujalle hätkähdyttäviä elämyksiä – jylhyyttä, maisemia sekä monipuolista luonnon rikkautta. Juuri julkaistun sivuston avulla kaikilla on mahdollisuus tutustua Suomen kallioluontoon 16 ainutlaatuisen kohteen kautta.
Metsänhoidon suosituksissa uutta tietoa energiapuun laadukkaaseen korjuuseen10.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Puulla tuotetaan 29 prosenttia Suomen energiasta. Pienpuun korjuu parantaa tukeiksi kasvatettavien puiden hiilensidontaa ja taloudellista arvoa. Työhön kuuluu luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen ja vesiensuojelu. Uusin tutkimustieto ja käytännön kokemukset laadukkaasta energiapuun korjuusta sekä kohteiden valinnasta ovat nyt saatavilla päivitetyistä metsänhoidon suosituksista.
Mikä on metsäbiotalouden merkitys maakunnissa? Tulossa tuoretta tietoa9.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Metsäbiotalous kehittyy ja sen merkitys säilyy vahvana osana biotaloutta ja kiertotaloutta. Suomen Metsäsäätiö rahoittaa uutta selvitystä, joka kartoittaa metsäbiotalouden tuottamaa arvonlisää Suomessa. Päättäjille ja alan toimijoille kootaan ajantasaista tietoa sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme