Esitys Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen verkoston uudistamisesta vuoteen 2030 on valmistunut
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) virkamiesvalmisteluna tehty esitys palveluverkon uudistamisesta on valmistunut. Suunnitelma visioi tulevaisuuskuvaa palvelujen järjestämiseen vuoteen 2030.

-Esitys tähtää toiminnallisesti ja taloudellisesti kestävään ja tuottavuutta lisäävään palvelujen verkostoon. Palveluverkkoa tiivistetään ja palveluja monimuotoistetaan, jotta voidaan turvata kestävä palvelujen kokonaisuus hyvinvointialueellamme, toteaa vt. hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulainen.
Pohjana hyvinvointi- ja sote-keskusten verkosto
Valmistunut esitys rakentaa tulevaisuuden palvelujen verkostoa hyvinvointi- ja sote-keskusten sekä sote-yksiköiden pohjalle. Hyvinvointi- ja sote-keskusten väestöpohjaksi suunnitellaan keskimäärin 35–40 000 asukkaan väestöpohja. Yhtenäinen asiakas- ja potilastietojärjestelmä mahdollistaa asukkaan asioinnin koko hyvinvointialueella.
Täyden palvelun hyvinvointikeskukset toimivat alueellisten palvelujen ydinkeskuksina. Hyvinvointikeskuksissa on monialaista ja monitoimijaista toimintaa julkisten palvelujen lisäksi. Palvelutuottajat voivat olla myös yksityisiä ja yleishyödyllisiä toimijoita. Hyvinvointikeskuksia on kaavailtu Järvenpäähän, Hyrylään ja Klaukkalaan.
Sote-keskukset alueellamme tulisivat tarjoamaan erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluita, mutta suppeammin kuin hyvinvointikeskukset. Näiden lisäksi kohdennettuja yksittäisiä palveluja tuottaisivat sote-yksiköt, jotka voisivat toimia myös liikkuvina palveluina. Sote-keskuksia alueellamme olisi Nurmijärvellä, Hyvinkäällä ja Mäntsälässä sekä sote-yksikkö Pornaisissa.
Hyvinvointi- ja sote-keskusten palveluvalikoimaa täydentävät digipalvelujen nykyistä laajempi tarjonta – suurella osalla (35 %) palveluista on digitaalinen vastine vuoden -27 loppuun mennessä.
Toimivilla ikääntyneiden palveluilla ja terveys- ja sairaalapalveluilla on suuri vaikutus ikääntyneiden palvelujen sujuvuuteen. Ikääntyneiden asumispalvelujen rakenteen muutos kohti yhteisöllistä asumista on tärkeä osa ikääntyneiden palveluiden suunnitelmaa.
Lisäksi uudistuksessa esitetään kehitysvammaisten tuetun asumisen osuuden kasvattamista ja oman asumispalvelutuotannon paikkamäärän lisäämistä. Lastensuojelun sijaishuollon omaa tuotantoa lisätään nykyisestä ja laajennetaan asiakasryhmiin, jotka nykyisin ohjautuvat yksityisten palvelutuottajien laitosyksiköihin.
Keskitetty hoidon tarpeen arviointi ja asiakasohjaus tulisi kattamaan kaiken palvelutoiminnan ja ohjaamaan asukkaita tarpeenmukaisiin julkisen, yksityisen ja yleishyödyllisten yhteisöjen palveluihin.
Palvelujen verkostosuunnitelma etenee käsittelyyn
Ensimmäisenä esitystä palveluverkoston uudistamisesta käsittelee palvelujen järjestämisen lautakunta kokouksessaan 30.8. Palvelujen järjestämisen lautakunnan käsittelyn jälkeen suunnitelma etenee aluehallituksen ja edelleen aluevaltuuston käsiteltäväksi 21.9. samaan aikaan hyvinvointialueohjelman kanssa. Ennen päätöksentekoa palvelujen verkostosuunnitelmaa käsitellään aluevaltuuston iltakouluasiana 6.9. Lisäksi tällä hetkellä valmistellaan toimitilaohjelmaa, joka ottaa kantaa tarkemmin tilatarpeitamme ohjaaviin periaatteisiin ja toimii tilajohtamisen työkaluna.
Yhteyshenkilöt
Susanna PitkänenPalvelujohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:050 497 2651susanna.pitkanen@keusote.fiMari PatronenPalvelujohtajaIkääntyneiden ja vammaisten palvelut
Puh:040 801 6008mari.patronen@keusote.fiSirkku Pekkarinen-KetoPalvelujohtajaAikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelut sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelut
Puh:040 807 4219sirkku.pekkarinen-keto@keusote.fiKristiina Kariniemi-ÖrmäläKeski-Uudenmaan hyvinvointialue, integraatiojohtaja
Puh:050 497 2558kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fiMikko Komulainenvt. hyvinvointialuejohtaja
Puh:0447161735mikko.komulainen@keusote.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Hyvinkään Sairaalanmäen hammashoitola avattu uudelleen4.10.2023 07:00:11 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) hammashoitola Hyvinkään Sairaalanmäellä on avattu pidemmän sulun jälkeen uudelleen maanantaina 18.9.2023.
Kuljetuspalveluyritykseen tehtiin kyberhyökkäys: tietoturvaloukkauksen kohteena myös Keusoten asiakkaita28.9.2023 15:24:27 EEST | Tiedote
Inkontinenssituotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on joutunut kyberhyökkäyksen kohteeksi, mikä on vaarantanut asiakkaiden henkilötietojen salassa pitämisen. Henkilötietovuoto on kohdistunut yli 4000 Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) asiakkaaseen.
Keusoten asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistus on edennyt loppusuoralle28.9.2023 15:06:51 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuuden yhtenäistäminen on edennyt viimeisiin käyttöönottoihin. Syksyn aikana Nurmijärvellä otetaan käyttöön uudet asiakas- ja potilastietojärjestelmät ja Hyvinkäällä käyttöönotetaan uusi sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmä.
Keusoten aluehallitus laadun ja turvallisuuden äärellä27.9.2023 18:49:58 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallituksen kokouksen 26.9.2023 aiheina olivat muun muassa hyvinvointialueen palveluiden laatu ja asiakas- ja potilasturvallisuus sekä niin sanottujen erityisryhmien asuntojen valintaperusteet.
Influenssa- ja koronarokotukset aloitetaan marraskuussa26.9.2023 15:49:05 EEST | Tiedote
Kausi-influenssa- ja koronarokotukset aloitetaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) kaikilla terveysasemilla marraskuun aikana. Rokotusten ajanvaraus käynnistyy porrastetusti 4.10. klo 8.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme