SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä laittaa kotimaisen kukkakaalin liikkeelle hintatalkoilla

Jaa

Kotimaista kukkakaalia on juuri nyt tarjolla runsaasti samaan aikaan ja ilman nopeita toimenpiteitä monikäyttöinen kotimainen kasvis uhkaa jäädä osin pelloille. S-ryhmässä reagoidaan tilanteeseen laskemalla kukkakaalin hintaa. Prismoissa ja S-marketeissa kukkakaalia saa nyt alle euron kilohintaan.

- Olemme myös aiempina vuosina olleet aktiivisesti mukana kukkakaalitalkoissa ja myös muita kotimaisia kasviksia koskevissa tukitoimissa silloin, kun äkillistä ylitarjontaa on. Hyvän kotimaisen tuotteen jääminen pelloille ei ole kenenkään etu, vaan haluamme ehdottomasti omalta osaltamme herättää suomalaiset suosimaan satokauden herkkutuotetta. Kukkakaalihan on mainio monikäyttöinen kasvis, johon löytyy runsaasti reseptiikkaa, kertoo myyntipäällikkö Katarina Vikman S-ryhmän marketkaupasta. 

Hinnan alentamisen lisäksi asiakkaita kannustetaan kukkakaalitalkoisiin ja inspiroidaan reseptiikalla myös monikanavaisesti muun muassa Yhteishyvän, Prisman ja S-marketin digikanavissa. Lisäksi myymälöillä on mahdollisuus ohjata asiakkaita tutustumaan digireseptiikkaan. 

- Meillä on aiemmista vastaavista tilanteista kokemuksena se, että kaupan toimenpiteillä on merkitystä ja pystymme inspiroinnilla ja hyvällä hintatasolla aktivoimaan suomalaisia. Jos toimimme yhdessä, saamme varmasti tälläkin kertaa kotimaisen sadon hyödynnettyä! 

S-ryhmän myymälöissä on tänä vuonna muutoinkin kiinnitetty kasvisten houkuttelevuuteen erityistä huomiota, koska viime syksynä huomattiin suomalaisten vähentäneen kasvisten suhteellista osuutta ostoskoreissa. Vuoden alussa kokeiltu konsepti, jossa alle euron kappale- tai kilohinnaltaan maksavia hedelmiä ja vihanneksia nostetaan erityisesti esiin, on ollut suosittu ja jäänyt pysyväksi toimintamalliksi. Elokuussa myymälöissä on myös erityisiä kotimaisen satokauden tuotteita huomioivia esillepanoja. Kukkakaalikin on juuri nyt parhaimmillaan. 

Monipuolisia vinkkejä kukkakaalin käyttöön löydät Yhteishyvän sivuilta: Kukkakaali – monipuoliset reseptit salaateista sosekeittoon | Yhteishyvä (yhteishyva.fi) 

Yhteyshenkilöt

Katarina Vikman, myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa
katarina.vikman@sok.fi, puh. 0107686020

Kuvat

Kuva: Panu Pälviä / Yhteishyvä
Kuva: Panu Pälviä / Yhteishyvä
Lataa

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

​S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta. ​ Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa - meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Ilmastotavoitteemme ovat maan kunnianhimoisimmat, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ #parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Kysely: Lähes puolet suomalaisista kamppailee joka syksy saman pukeutumishaasteen kanssa13.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

Sokoksen teettämästä laajasta kyselytutkimuksesta selviää, että suomalaiset kaipaavat tällä hetkellä pukeutumisessaan eniten vinkkejä monikäyttöisten ja istuvien vaatteiden löytämiseen. Lähes puolet vastaajista kokee syksyllä haastavaksi löytää omalle tyylilleen sopivia vaatteita. Lisäksi useampi kuin joka kolmas kokee hankalaksi istuvien vaatteiden löytämisen. Tutkimukseen vastasi 1 326 eri-ikäistä suomalaista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme