Mitä pitäisi tehdä, jos maailma ei lopukaan?

William MacAskill: Ihmiskunnan tulevaisuuden historia – miljoonan vuoden näkökulma
Ilmestyy 29.9.
Nykyaika on täynnä maailmanlopun ennusteita: ilmastokriisi tuo mukanaan ennennäkemättömiä ongelmia emmekä tiedä, miten niistä selvitään. William MacAskillin näkökulma on toinen: ihmiskunta on vasta elämänsä alussa, ja meistä riippuu, millaisessa maailmassa tulevaisuuden ihmiset elävät. Miksi meistä? Koska elämme poikkeuksellisten muutosten aikaa. Niin teknologiassa, yhteiskunnissa, ympäristössä kuin taloudessakin on tapahtunut valtavia muutoksia elinaikanamme. MacAskill nostaa esimerkiksi tekoälyn. Tämänhetkiset päätöksemme tekoälyn kehittämisen ja valvonnan suhteen vaikuttavat tulevaisuuden ihmisten elämään dramaattisesti.
Voimme tehdä tulevaisuudesta paremman kahdella tavalla: torjumalla pysyviä katastrofeja, jolloin ihmiskunnalla on mahdollisuus selviytyä, ja muuttamalla sivilisaation kehityspolkua niin, että ihmiskunnan elämästä tulee mahdollisimman hyvä niin kauan kuin lajimme on olemassa. MacAskill listaa uhkia tekoälyn vallankumouksesta laboratorioista karanneisiin pandemioihin, toki ilmastokriisiä unohtamatta.
Fyysisten uhkien lisäksi MacAskill nostaa esiin moraalin ja arvojen muutoksen sattumanvaraisuuden ja ottaa historiasta esimerkin: orjakaupan lopettamisen. Orjakauppa ja orjatyövoiman käyttö olivat hyvin tuottoisaa toimintaa, mutta vastoin kaikkia todennäköisyyksiä se lopetettiin, koska pieni piiri ihmisiä sai muutetuksi moraalikäsityksiä siihen suuntaan, että ihmisten omistaminen ei enää käynyt päinsä. Tästä voi päätellä, että yksittäistenkin ihmisten äänellä voi olla valtava merkitys tulevaisuuden ihmisille ja että toisaalta moraalikäsitykset voivat muuttua myös huonommiksi, jolloin orjuuden kaltaiset ilmiöt voivat palata.
Ihmiskunnan tulevaisuuden historia on ajatuksia myllertävä teos, joka tarjoaa niin nykyhetken yläpuolelle kohoavia ideoita kuin konkreettisia toimintaohjeitakin. Ennen kaikkea teos todistaa vakuuttavasti, mihin toimiin on tärkeintä keskittyä, kun vielä voimme. Tunnetun sanonnan mukaan hyvä yhteiskunta syntyy, kun vanhat miehet istuttavat puita, joiden alla he eivät koskaan itse tule istumaan. Me luomme valinnoillamme tulevaisuuden historiaa.
William MacAskill (s. 1987) on Oxfordin yliopiston filosofian professori ja efektiivisen altruismin puolestapuhuja. Hän toimii johtajana Forethought Foundation for Global Priorities Research -organisaatiossa. Se pyrkii akateemisen tutkimuksen avulla selvittämään, kuinka suunnata resursseja sellaisiin toimiin, joista on eniten hyötyä koko maailman kannalta. MacAskill on ollut Forbes30-listalla ja on suosittu TED-esiintyjä.
Haastattelupyynnöt, lisätiedot, arvostelukappaleet: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, harrasteet ja viihdekirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Historiantutkijan ainutlaatuinen tietokirja on kattava läpileikkaus keskiaikaiseen sodankäyntiin21.9.2023 09:40:41 EEST | Tiedote
Historiantutkija Juho Wilskmanin upeasti kuvitettu tietokirja on kansainväliselläkin mittapuulla harvinaislaatuinen. Se esittelee keskiajan sodankäyntiä vanhan maailman romahduksesta 300-luvulta aina uuden ajan alkuun, Suomesta Sudaniin ja Irlannista Japaniin.
Kuka tahansa voi joutua väkivaltaiseen suhteeseen20.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uutuustietokirja kertoo tarkkasilmäisesti lähisuhdeväkivallasta, sen ilmenemismuodoista ja siitä, kuinka vaikea ahdistavasta suhteesta on irrottautua. Taustalla vaikuttaa usein tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Sisällissodan veriset jälkiselvittelyt Kannaksen huvilaseudulla19.9.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Sodan raaimpiin kuuluvissa puhdistuksissa surmattiin lähes tuhat ihmistä.
Katujen laki raaistaa myös lainvalvojaa18.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Tunnetun true crime -kirjan jatko-osa kysyy, mikä lopulta erottaa rikollisen ja poliisin.
"Voiko seiniä lyövä ihminen sanoa varmaksi, ettei löisi toista ihmistä?" – Tiina Katriina Tikkasen romaani pureutuu vallankäyttöön parisuhteessa5.9.2023 10:51:33 EEST | Tiedote
Psykologinen romaani Ei mitään hätää tutkii parisuhdetta vallan näkökulmasta. Mikä on sallittua ja mikä satuttavaa? Miten seksi ja seksuaalisuus muuttuvat pitkän suhteen aikana? Voiko kaikkea hallita, myös omaa puolisoa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme