Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Budjettiesitys oikoo julkista taloutta ja kannustaa työhön

Jaa

”Suomen Yrittäjät on tyytyväisiä siihen, että hallitusohjelmaa pannaan heti budjettiriihessä toimeksi. Valtiovarainministeriön esitys vastaa hallituksen ohjelmaa, jossa laitetaan julkista taloutta kuntoon, parannetaan yrittäjyyden edellytyksiä ja kannustetaan työn vastaanottamiseen”, sanoo ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä. Ministeriö julkisti pääkohdat ensi vuoden budjettiesityksestään tänään.

Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen. Kuva: Johanna Erjonsalo
Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen. Kuva: Johanna Erjonsalo

Valtiovarainministeriön ehdotus noudattaa pääpiirteissään varsin tarkasti hallitusohjelmaa. Lähes hallituksen ohjelman mukaisesti ministeriön budjettiehdotuksessa esitetään noin 0,7 miljardin leikkauksia. 

”Hallituksen tavoite julkisen talouden vahvistamiseksi edellyttää selkeitä toimia heti ja viipymättä sekä ja niitä nyt tehdään”, Malinen toteaa. 

”Mitä korkeampi velka meillä on, sitä suurempi osa verovaroista menee velan hoitoon. Tämä on myös talouskasvulle haitallista, kun rahat valuvat velkarasituksen maksuun. Siksi velkaantumisen kuriin laittaminen on yrittäjille tärkeää”, Malinen sanoo. 

“On nähtävissä, että osana julkisen talouden tasapainottamista ansioturvan tasoon tulee ensi vuoden alusta muutokset, jotka kannustavat ottamaan työtä vastaan”, Malinen sanoo. 

Verenkevennykset tukevat ostovoimaa, kotitalousvähennyksen korotukselle kaivataan jatkoa 

”Esitys sisältää maltillisen tuloveronkevennyksen pieni- ja keskituloisiin painottuen. Tässä tilanteessa kevennys turvaa hieman ostovoimaa, eikä se vaaranna liikaa tavoitteita hillitä inflaatiota ja saada korkotasoa laskuun”, Malinen sanoo. 

“Yrittäjät jäivät kaipaamaan kotitalousvähennyksen tilapäiselle korotukselle hallitusohjelmassa luvattua jatkoa. Odotamme, että hallitus päättää asian viimeistään budjettiriihessä”, Malinen sanoo. 

”Esityksen 260 miljoonan euron panostukset tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat odotettuja ja tärkeitä. Erityisen tyytyväinen voi olla siitä, että lisärahoitusta on kohdennettu erityisesti yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan tukemiseen”, Malinen toteaa. 

Uudistukset työmarkkinoilla laitettava liikkeelle 

Hallitusohjelma sisältää lukuisia vaikuttavia työmarkkinauudistuksia yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseksi. Yrittäjät odottaa, että uudistukset laitetaan viipymättä liikkeelle. 

“Kunnianhimoinen työllisyystavoite edellyttää, että hallitusohjelmassa sovittujen työmarkkinatoimien tinkimätöntä toteutusta. Tämän merkitys kasvaa entisestää, kun suhdanteista ei tule suurta vetoapua”, Malinen huomauttaa.  

Lue lisää yritysten tilanteesta ja korkojen vaikutuksista 25.8.2023: Yrittäjägallup: Yritysten näkymät hieman parantuneet, nousseet korot peruvat investointeja - Yrittajat.fi

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: SAK:n liittojen toimet vastuuttomia ja liioittelua21.9.2023 15:01:45 EEST | Tiedote

SAK:n liittojen puheet ja ”järjestölliset toimet” ovat vastuuttomia ja liioiteltuja. ”Suomessa tehdään työmarkkinauudistuksia, joita on tehty kilpailijamaissamme aikoja sitten. On myös suomalaisen duunarin etu, että yritykset työllistävät ja investoivat. Hallituksen esitykset ovat hyvä alku, mutta esimerkiksi paikallista sopimista pitäisi edistää vielä rohkeammin”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Yrittäjät: Budjetti vasta askel julkisen talouden korjaamisessa, varauduttava uusiin sopeutustoimiin19.9.2023 22:05:50 EEST | Tiedote

Hallituksen ensimmäinen budjetti tervehdyttää julkista taloutta odotettua vähemmän ja julkinen velka kasvaa ensi vuonna 11,5 miljardilla eurolla. ”Valtion velkaantuminen jatkuu suurena, vaikka verotulot kasvavat ja sopeutuksia tehdään perustellusti. Varovaisempi budjettilinja voi olla suhdannepoliittisesti perusteltua, mutta hallituksen on samalla varauduttava ohjelmaansa suurempiin säästöihin. Velkaantumisen kääntyminen laskuun hallituskaudella vaatii vielä uusia toimia. Rakennusalan ratkaisut ovat juuri nyt pk-yrittäjille tärkeitä”, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjät: Hoitotakuu tiukentui, Kela-korvauksia on korotettava pikaisesti ja kustannuksia on päästävä nopeasti vertailemaan19.9.2023 08:22:34 EEST | Tiedote

Kiireettömän hoidon hoitotakuu kiristyi syyskuun alussa kolmesta viikosta kahteen viikkoon, mutta hoitoon pääsyn ajat vaihtelevat suuresti. – Tällä hetkellä kiireettömän hoitoon pääsyn ajat vaihtelevat muutamasta tunnista 70 vuorokauteen jopa samalla paikkakunnalla riippuen siitä, kuka on palvelun tuottaja. Vaadimme, että budjettiriihessä hallitus linjaa Kela-korvausten korottamisesta viimeistään ensi vuoden alusta, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari.

Pk-yritysbarometri: Yritysten odotuksissa myönteisiä palautumisen merkkejä14.9.2023 09:03:27 EEST | Tiedote

Pk-yritysten odotukset ovat parantuneet viime keväästä. Energiakriisin ja Ukrainan sodan vaikutusten tasaantuminen ovat palauttaneet odotukset lähelle vuoden takaista poikkeuksellisen negatiivisen kevään jälkeen, osoittaa pk-yritysbarometri. Odotukset pysyvät silti negatiivisina. Talouden tilan odotetaan lievästi heikkenevän seuraavan vuoden aikana. Pk-yritysten investointihalukkuus on edelleen vaatimattomalla tasolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme