HOK-Elanto

Uudistunut Oluthuone Kaisla tarjoaa oman taproomin vaihtuville pienpanimoille

Jaa

HOK-Elannon Oluthuoneiden kruununjalokivi Kaisla avautuu uudistuksen jälkeen uudessa loistossaan torstaina 31.8. Suomen laajimmalla olutvalikoimalla varustettu Kaisla avaa uutuutena pienpanimo-oluiden oman taproomin oluthuoneen sisälle. Konsepti on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Oluthuone Kaisla on ykkösvalinta erilaisten oluiden maisteluun, sillä sen olutvalikoima on suomalaisista olutravintoloista suurin: Kaislan valikoimista löytyy lähes 40 hanaolutta ja 200 pullo-olutta. Oluiden lisäksi Kaisla tarjoaa runsaan valikoiman muita juomavaihtoehtoja sekä sielukkaan uudistuneen ruokalistan erilaisten juomien kylkeen.  

Kaisla yhdistää oluttaiteilijat ja oluesta nautiskelijat 

Jo vuodesta 1997 mallasjuomien ystäviä palvellut Kaisla on tänä päivänä tunnettu erityisesti kattavasta kotimaisten pienpanimoiden olutvalikoimastaan sekä laadukkaasta ja asiantuntevasta asiakaspalvelustaan. Nyt Kaislassa avautuu Suomen ensimmäinen pienpanimoiden oluille tarkoitettu taproom oluthuoneen sisällä. Idea konseptiin tuli Kaislan omalta henkilökunnalta.  

- Vierailijapanimoille varatun taproomin ideana on tuoda asiakkaille uutuuksia ja erikoisuuksia maisteltavaksi sekä tarjota suomalaisille pienpanimoille mahdollisuus tehdä valikoimaansa tunnetuksi legendaarisessa oluthuoneessa. Asiakkaat voivat myös ehdottaa suosikkipanimoidensa tuotteita taproomin hanoihin. Kaislassa avautuva pienpanimoiden hanatiski on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja se on Kaislan henkilökunnan käsialaa, kertoo HOK-Elannon ravintolatoimialan kehityspäällikkö Nora Hasan

Hätkähdyttävän laajasta valikoimastaan huolimatta on Kaislassa helppo löytää itselleen sopiva juomavaihtoehto, sillä apuna on Kaislan syvällisellä oluttuntemuksella varustettu henkilökunta. Uutuutena Kaislasta löytyvät myös henkilökunnan suosituskaappi sekä räätälöidyt olutmaistelulaudat, jotka ovat hyvä vaihtoehto silloin kun valinnanvaikeus iskee. Oluthuone Kaisla on suosittu ajanviettopaikka myös lautapelien ääressä. Uudistuneesta Kaislasta löytyykin nyt entistäkin kattavampi lautapelivalikoima ja laadukkaat puitteet pelailuun. Lisäksi Kaislaan kannattaa suunnata tutustumaan sen uudistettuun ruokalistaan, jolta löytyvät muun muassa kolmen juuston fonduepannu sekä levain-grillileivät erilaisilla täytteillä.  

- Kaislan sielu ovat sen asiakkaat sekä henkilökunta, jotka kohtaavat olutfiilistelyn merkeissä. Siksi Kaislan uudistus on alusta loppuun suunniteltu yhdessä Kaislan oman henkilökunnan sekä asiakkaiden kanssa heidän toiveisiinsa ja tarpeisiinsa vastaten. Uusien konseptien lisäksi Kaislan sisustus ja ruokatarjonta raikastettiin ja päivitettiin uudistuksessa tähän päivään, tuttu viihtyisä oluthuonetunnelma säilyttäen. Toivotamme kaikki oluiden ystävät sekä oluiden ystävien ystävät lämpimästi tervetulleiksi ihastumaan uudistuneeseen Kaislaan, sanoo Kaislan ravintolapäällikkö Katja Gentz

Oluthuone Kaisla  

Osoite: Vilhonkatu 4, 00100 Helsinki 

Uudistettu Kaisla avataan torstaina 31.8.2023 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

Suursuosion saavuttanutta Hyvikkiheviä pilotoidaan syyskuussa myös HOK-Elannon Prismoissa13.9.2023 10:11:00 EEST | Tiedote

HOK-Elannon Hyvikkihevi-konseptissa myydään syömäkelpoisia, mutta hehkeimmät hetkensä nähneitä hedelmiä ja vihanneksia alennettuun hintaan yksittäiskappaleina tai laatikoihin valmiiksi pakattuina setteinä. Konsepti on tullut tutuksi asiakkaille S-marketeissa sekä Alepoissa ja syyskuun lopussa käytäntöä pilotoidaan myös kolmessa HOK-Elannon Prismoista Helsingissä, Vantaalla ja Keravalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme