Niko Sandström Gigantin uudeksi toimitusjohtajaksi – ”Ajattelen yhä 24 vuoden jälkeen, että meillä on poikkeuksellinen kulttuuri”
Gigantti Oy Ab:n uutena toimitusjohtajana aloittaa 8.5.2023 Niko Sandström. Lokakuusta 2020 Gigantin toimitusjohtajana toiminut Laura Tarkka siirtyy yrityksen ulkopuolisiin tehtäviin.
Gigantin myyntijohtajana vuodesta 2019 työskennelleen Niko Sandströmin ura yrityksen palveluksessa on yhtä pitkä kuin sen historia Suomessa. Sandström on aloittanut 1999 maan ensimmäisestä Gigantti-myymälästä, Vantaan Tammistosta, myynnin tehtävistä. Vuonna 2002 Sandström siirtyi osaksi Gigantin johtoryhmää Tampereen Kalevan tavaratalopäällikön roolista. Johtoryhmässä Sandström on vuosien varrella hoitanut useita markkinoinnin ja myynnin johto- sekä kehitysrooleja, ja vaikuttanut merkittävästi yrityksen liiketoimintaan.
”Uusi vastuurooli on kunnia-asia, haluan kiittää kaikkia luottamuksesta ja yhteistyöstä jo tähän mennessä. On ollut hyvin erityinen kokemus nähdä Gigantin kasvukaari aina alusta tähän päivään. Aloitimme yhdellä myymälällä Vantaalla, nyt meillä on 42 tavarataloa ympäri maata ja verkkokauppa, jonka valikoima on kasvanut kokonaisuudessaan yli 80 000 tuotteeseen. Samaan aikaan digitalisaatio ja kulutuskäyttäytyminen ovat muuttaneet suomalaisten elämää valtavasti. Aloittaessani kodinelektroniikan parissa kännykät ja läppärit olivat luksusta, nykyisin arkisia välttämättömyystuotteita”, Sandström kuvailee.
Kodinelektroniikkamarkkinaa ovat koronan jälkeen rasittaneet niin kuluttajien heikentynyt luottamus talouteen, kuin globaalisti kasvanut kustannustaso ja korkea inflaatiokin. Myös Gigantti on joutunut muutoksen myötä sopeuttamaan toimintaansa. Sandströmin mukaan avain liiketoiminnan vahvistamiseen on kuitenkin sama, kuin ennenkin: kehittyminen sen mukana, mikä kuluttajille on relevanttia.
”Haluamme lujittaa markkinajohtajan asemaamme palvelu edellä. Ihmiset tarvitsevat yhä enemmän apua digitalisoituneessa arjessaan, siksi on tärkeää, että kohtaamme heitä yhä ymmärtävämmin ja löydämme kaikille oikeanlaiset ratkaisut. Se tarkoittaa meille monenlaisia panostuksia: myynnin koulutusohjelmiemme uudistamista; uutta sisäistä myymälämallia, jolla pyrimme monipuolistamaan ja tehostamaan palvelua; tai uutta jakelukeskustamme, joka avataan kesäkuussa, ja tulee vauhdittamaan kotiinkuljetuksia merkittävästi.”
Yrityksen suurin vahvuus ovat Sandströmin mukaan kuitenkin giganttilaiset itse.
”Vahvin pitovoima omalla kohdallani Gigantissa ovat olleet ehdottomasti ihmiset. Ajattelen yhä 24 vuoden jälkeenkin, että meillä on poikkeuksellinen kulttuuri, jossa on lähes perheyrityksen kaltaista yhteishenkeä. Gigantissa tehdään yleisesti ottaen pitkiä työuria, ja meille on tärkeää tukea ihmisten kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia myös jatkossa. Henkilöstö on meille mittava voimavara.”
Gigantin emokonsernin, Elkjøp Nordicin, toimitusjohtaja Fredrik Tønnesen haluaa kiittää eteenpäin jatkavaa toimitusjohtajaa, Laura Tarkkaa, ja toivottaa 8.5. aloittavalle uudelle toimitusjohtajalle menestystä tehtäviinsä.
”Olemme todella iloisia Niko Sandströmin vastaanottaessa tämän uuden roolin. Hän on tehnyt vaikuttavan kehitysmatkan yhtiössä, ja Gigantti-kulttuuri on vahvasti hänen DNA:ssaan. Laura Tarkka on tehnyt erinomaista, sitoutunutta työtä luotsatessaan Giganttia keskellä haastavaa maailmanaikaa ja jatkuvaa muutosta. Viestikapula siirtyy nyt luontevasti eteenpäin. Uskomme, että Sandströmin mittava kokemus ja kaupallisesti vahva näkemys vievät Giganttia eteenpäin, ja kasvattavat sen kannattavuutta pitkäjänteisesti kestävällä tavalla. Aloitamme yhdessä uuden tilikauden positiivisina, vahvasti tulevaisuuteen luottaen.”
Lisätiedot:
Gigantti Oy Ab / toimitusjohtaja Niko Sandström
S-posti: niko.sandstrom[a]gigantti.fi, p. 040 848 9950
Yhteyshenkilöt
Rita Pasanen
Puh:040 826 4664press@gigantti.fiGigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Gigantin syyskuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – OnePlus-puhelinten myynti noussut kohisten1.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Gigantin synttäritarjoukset ovat siivittäneet puhelinten myyntiä syyskuussa. OnePlus-mallien esiinmarssi on kirjoittanut uusiksi listan kärjen: listalta löytyy myös uuden lippulaivamallin kevennetty versio. Applen uusin iPhone-malli tuli myyntiin syyskuussa ja nousi saman tien listalle.
Gigantin Forssan, Hyvinkään ja Riihimäen myymälöiden toiminta päättyy – asiakaspalvelumme auttaa kaikissa asioissa12.9.2024 15:15:00 EEST | Tiedote
Gigantin Forssan, Hyvinkään ja Riihimäen myymälät lopettavat toimintansa ja ovat viimeistä päivää auki 12.9.2024. Liikkeet ovat toimineet franchising-sopimuksella. Myymälöitä paikkakunnilla operoiva franchise-yritys on jättänyt tänään 12.9. konkurssihakemuksen.
Gigantti juhlii 25-vuotissyntymäpäiviään - Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa4.9.2024 11:59:00 EEST | Tiedote
Gigantti on palvellut suomalaisia kodinelektroniikan asiakkaita edullisilla hinnoilla jo 16.9.1999 alkaen. Syyskuussa yritys juhlistaa 25-vuotista taivaltaan tuhansilla syntymäpäivätarjouksilla ja kampanjalla, joka tuo takaisin jo kulttuuriseksi käsitteeksi muodostuneen sloganin “Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa”.
Gigantin elokuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – Kestosuosikki OnePlus CE3 litelle uusia haastajia1.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Elokuussa Gigantin myydyimpien puhelinten keskihinta oli reippaassa nousussa. Pixel, Googlen ensimmäinen virallinen puhelinlanseeraus Suomessa, herättää kiinnostusta.
Gigantin tilikausi 2023–2024 päätökseen: “Äärimmäisen haastavaan vuoteen vastattiin mittavilla kehitystoimilla”16.8.2024 15:00:00 EEST | Tiedote
Gigantti julkaisi huhtikuun lopussa päättyneen tilikauden 2023–2024 tuloksensa. Vuosi on tuonut kodinelektroniikka-alan alhossa monenlaisia haasteita, joihin on tartuttu asiakas- ja työntekijätyytyväisyyden pitkäjänteisillä kehitystoimilla. Positiivisia signaaleja on saatu markkinaosuuksien voittamisen myötä keväällä ja kesällä. Myös yrityksen strategia tullaan päivittämään syksyn kuluessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme