Jan Sundell neuvoo, kuinka kääntää kehon kelloa taaksepäin

Jan Sundell on tavannut lääkärintyössään ikäisekseen poikkeuksellisen terveitä, mutta toisaalta myös ennenaikaisesti vanhentuneita ihmisiä. Hän on tutkinut, mitkä tekijät ilmiöön vaikuttavat.
Ihminen pystyy vaikuttamaan elinikäänsä elintapojen avulla jopa 70–90 prosenttia. Somesuosioon noussut, Dr. Bodyna tunnettu Sundell kertoo, miksi vanhenemme ja käsittelee niitä mekanismeja ja keinoja, joilla jokainen voi itse hidastaa ikääntymisprosessia.
Kirja tarjoaa tärkeitä, käytännön neuvoja niin liikuntaan, ravintoon, painonhallintaan ja hormonitoimintaan kuin unen laatuun sekä mielen hyvinvointiin. Kirjassa on myös inspiroivia ja opettavaisia elämäntarinoita erilaisilta nuorekkailta ihmisiltä.
Jan Sundell on sisätautiylilääkäri, dosentti, tietokirjailija ja SM-tason kehonrakentaja, joka tunnetaan nimellä DrBody. Hän on hoitanut jo neljännesvuosisadan kymmeniätuhansia potilaitaan hyvin kokonaisvaltaisesti. Hän on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa 20 000 seuraajalleen.
Jan Sundell: Hidasta vanhenemista – Kuinka käännät kehosi kelloa taaksepäin (Docendo 2023), sidottu, 256 sivua + kuvaliite. Julkaisupäivä 1.9.2023.
Arvostelukappaletiedustelut:
tiedotus@docendo.fi – toimittaja, kysy ennakkoon kirjan sähköistä vedosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera TossavainenViestintäpäällikköDocendo
Puh:040 728 0924veera.tossavainen@docendo.fihttps://docendo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Kai Ekholmin kirja Matti Nykänen – Pilviin kahlittu poika tarjoaa uusia tapoja ymmärtää Mattia, sankaruutta ja suomalaisuutta20.9.2023 13:16:00 EEST | Tiedote
Matti Nykäsestä on kirjoitettu paljon, mutta vasta Kai Ekholmin tietoteos Matti Nykänen – Pilviin kahlittu poika piirtää tarkan kuvan ihmisestä ja ilmiöstä nimeltä Matti. Se on hauska ja traaginen, kunnioittava ja häpeämätön teos, joka saa Nykäsen hengittämään ja puhumaan meille.
Juho Ovaskan kirja Käänne – Suomen irtiotto Kremlistä Eurooppaan on avainteos maamme ulkopolitiikan ja poliittisen kulttuurin ymmärtämiseen sekä siihen, kuinka Mauno Koivisto johti Suomea 1982–199220.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Juho Ovaskan toukokuussa julkaistuun väitöstutkimukseen perustuva kirja Käänne – Suomen irtiotto Kremlistä Eurooppaan on Mauno Koivisto 100 vuotta -merkkivuoden tietoteos, joka kertoo, miten Suomi tasapainoili idän ja lännen välillä Mauno Koiviston presidenttikaudella. Se paljastaa vaikuttavat tekijät käänteeseen, jossa ulkopolitiikkamme suunta vaihtui Kremlin ja KGB:n syleilystä väljemmille vesille.
Olli Ahvenlahden elämäkerta avaa yli puoli vuosisataa suomijazzin historiaa19.9.2023 12:09:00 EEST | Kutsu
Mikko Mattlarin kirjoittama Olli Ahvenlahti, piano avaa monipuolisen muusikon uran musiikin ja viihteen parissa 1960-luvulta tähän päivään. Tervetuloa kirjan julkistustilaisuuteen Werner Söderström Osakeyhtiön tiloihin torstaina 28. syyskuuta klo 16.
Pasi Patokallion muistelmat tuovat uutta tietoa siitä, miten Suomi päätyi luopumaan jalkaväkimiinoista, ja nostavat esille ydinaseiden roolin Ukrainan sodassa18.9.2023 09:53:00 EEST | Kutsu
Kokeneen diplomaatin Pasi Patokallion muistelmat Minä, aseet ja maailma ottavat terävästi kantaa ulkoministeriön toimintaan, kärkipoliitikkoihin sekä Suomen ja maailman tapahtumiin Kekkosen ajasta aina Ukrainan-sotaan asti. Asevalvontaan urallaan paneutunut Patokallio antaa lukijalle myös rautaisannoksen ajankohtaista ydinasetietoutta.
Ari Korvolan kirja Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö tuo esille uusia yksityiskohtia poliittisen rahan kytköksistä rakentamiseen15.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Tutkivan journalistin Ari Korvolan perjantaina 15.9. julkistettava Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö -kirja on – lauta- ynnä muine rytökasoineen – ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys viime vuosien rikosuutisten vakioaiheista: kepulaisesta rahasta, ahneudesta ja omanvoitonpyynnistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme