Pirkanmaan hyvinvointialue

Opastettuja yleisökierroksia Nokian sosiaali- ja terveysasemalla lauantaina 9.9.

Jaa
Pirkanmaan hyvinvointialue ja Nokian kaupunki järjestävät yhteistyössä opastettuja tutustumiskierroksia uudelle Nokian sosiaali- ja terveysasemalle (Maununkatu 12) lauantaina 9.9.2023.

Päivän aikana järjestetään useampia kierroksia. Yhteen ryhmään mahtuu enintään kymmenen vierasta. Tutustumiskierroksen kesto on noin puoli tuntia ja sen aikana vieraillaan niissä kerroksissa ja tiloissa, joissa ei lauantaisin ole asiakastoimintaa. Kierrokset ovat kaikille avoimia, mutta vaativat ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittaudu kierrokselle verkkolomakkeella torstaihin 7.9.2023 kello 15 mennessä osoitteessa www.lyyti.fi/reg/yleisokierrokset.

Tilojen käyttöönotto loppusuoralla

Nokian sosiaali- ja terveysaseman palveluita on avattu vaiheittain kuluneen elokuun aikana. Tiloissa toimii jo suurin osa rakennusvaiheessa muualle sijoitetuista palveluista. Viimeisimpien muuttajien joukossa on hammashoitola, joka palvelee sosiaali- ja terveysaseman tiloissa maanantaista 28.8.2023 lähtien.

Elokuun lopussa sosiaali- ja terveysasemalle muuttavat lähipalvelusairaala (sairaalaosasto) ja kuvantaminen. Suun (hampaiston) kuvantamistutkimukset aloitetaan uusissa tiloissa 4. syyskuuta. Lisäksi sosiaali- ja terveysasemalle tulee kahvila sekä lounasravintola. Nämäkin palvelut avautuvat syyskuun alussa.

Fysio- ja toimintaterapia sekä apuvälineyksikkö jatkavat toimintaansa nykyisissä tiloissa uuden sosiaali- ja terveysaseman viereisessä rakennuksessa osoitteessa Maununkatu 10.

Nokian sosiaali- ja terveysasema on Nokian kaupungin kiinteistö. Nokian kaupunki ja Pirkanmaan hyvinvointialue ovat solmineet kohteesta pitkäaikaisen, 20 vuoden vuokrasopimuksen. Vuokrasopimus astui voimaan 1.6.2023. Nokian kaupunki vastaa kiinteistön ylläpidosta ja Pirkanmaan hyvinvointialue kiinteistössä tuotettavista palveluista sekä niiden tarvitsemista kalusteista ja laitteista.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: toimialuejohtaja Minna Luoto, minna.luoto@pirha.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
PL 272
33101 TAMPERE

http://www.pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Ikäihmisten palveluista ja erityisryhmien asumispalveluista vuorossa keskustelukierros – laitoshoidon muutosten taustalla lainsäädännön vaatimukset18.9.2023 14:12:39 EEST | Tiedote

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina lähettää ikäihmisten palvelujen kehittämisen ohjelmaluonnoksen sekä vammaisten ja mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden asumispalvelujen kehittämisehdotukset laajalle kuulemiskierrokselle yhteistyötoimikuntaan, vaikuttamistoimielimille, valiokunnille ja aluehallituksen jaostoille. Aluehallitus käsittelee kehittämisehdotuksia ja saatuja palautteita lokakuussa 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme