SAK: Riikka Purran budjettiehdotus leikkaa pienituloisten toimeentuloa ja laskee hyväosaisten veroja
Valtionvarainministeri Riikka Purran johdolla valmisteltu talousarvioehdotus kasvattaa tuloeroja ja lisää ihmisten huono-osaisuutta.
– Tänään julkaistu budjettiehdotus on surullista luettavaa. Ehdotuksen isot linjat ovat pelätyn kaltaisia: pienituloisten toimeentulosta leikataan samalla kun hyväosaisten veroja lasketaan, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta huomauttaa.
Sosiaaliturvaan hallitus on tekemässä lukuisia leikkauksia sadoilla miljoonilla euroilla. Leikkaukset tulevat voimaan vaiheittain ensi vuoden aikana.
– Monet muutokset esimerkiksi työttömyysturvaan tulevat kohdentumaan samoihin henkilöihin. Mitään vaikutusarvioita ei ole olemassa, eikä niiden kunnolliselle tekemiselle näytä riittävän aikaa kiireellisessä lainvalmistelussa.
Eloranta muistuttaa pääministeri Orpon useaan otteeseen todenneen, että keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia julkisen talouden tasapainottamisessa.
– Pienituloisille leikkauslista on kohtuuton lupauksista huolimatta. Esimerkiksi työttömäksi jäävältä pienituloiselta lapsiperheelliseltä voidaan leikata kuukaudessa useita satoja euroja, jopa 500 euroa.
Puheenjohtaja Jarkko Eloranta ihmettelee myös hallituksen aikeita lopettaa sekä vuorotteluvapaa että aikuiskoulutustuki.
– Työikäisille tarvitaan päinvastoin lisää mahdollisuuksia ammattitaidon päivittämiseen ja ammatin vaihtoon. Aikuiskoulutustukea voidaan uudistaa, mutta sitä ei pidä missään nimessä lopettaa.
Hallituksen talouspolitiikka rakentuu hyväuskoisten toiveiden varaan
Orpon-Purran hallituksen suurista puheista huolimatta budjettiehdotus ja tänään niin ikään julkaistut valtiontalouden tulevien vuosien kehykset eivät pienennä julkisen talouden rakenteellista, noin 10 miljardin euron suuruista alijäämää. Tämä johtuu siitä, että kokonaisveroastetta pienennetään suurin piirtein yhtä paljon kuin kansalaisten palveluita ja sosiaaliturvaa leikataan.
– Erityisesti autoilun ja suurituloisimpien verot laskevat, mikä kasvattaa tuloeroja ja päästöjä. Lisäksi hallitus aikoo rahoittaa toimiaan useiden miljardien edestä myymällä yhteistä omaisuuttamme. Tämän silmänkääntötempun yksityiskohdat eivät kuitenkaan paljastu ehdotuksesta, Eloranta sanoo.
Kokonaisuutena hallituksen talouspolitiikka rakentuu hyväuskoisten toiveiden varaan. Hallitus uskoo, että suosimalla yrityksiä ja sorsimalla pienituloisia julkinen talous saadaan kuntoon.
Budjettiesityksessä on toimia, jotka voivat pahentaa mahdollisesti edessä olevaa talouden laskusuhdannetta. Esimerkiksi esitys siitä, että ARA-tuetulle asumisoikeustuotannolle ei myönnettäisi enää lainkaan uutta lainoitusta, on myrkkyä rakennusalan jo valmiiksi katastrofaaliselle tilanteelle.
– Hallituksen talouspolitiikka yhdessä laskusuhdanteen kanssa kasvattaisi tuloeroja ja ihmisten huono-osaisuutta tuhoisin seurauksin, Eloranta toteaa.
Sosiaaliturvaan kohdistuvien leikkausten lisäksi Orpon-Purran hallitus aikoo kurittaa työntekijöitä myös työehtoja leikkaamalla, edunvalvontaa heikentämällä ja lakko-oikeutta rajoittamalla. Hallituksen esitykset ”rakenteellisiksi uudistuksiksi” polkisivat rankasti työntekijöiden oikeuksia, vaikka tällaisilla toimilla ei ole minkäänlaisia vaikutuksia julkistalouteen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko Elorantapuheenjohtaja
Puh:020 774 0100Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
FFC: Fackförbunden inleder politiska stridsåtgärder21.9.2023 15:25:00 EEST | Tiedote
Fackcentralen FFC och dess fackförbund har i dag informerat statsminister Petteri Orpo och finansminister Riikka Purra om politiska stridsåtgärder som inleds nästa vecka.
SAK: Poliittiset työtaistelut alkavat21.9.2023 15:25:00 EEST | Tiedote
SAK ja sen ammattiliiton ovat tänään informoineet pääministeri Petteri Orpoa ja valtiovarainministeri Riikka Purraa ensi viikolla alkavista poliittisista työtaistelutoimista.
FFC om budgetmanglingen: Regeringens politik gör att låginkomsttagarna hamnar i allt värre trångmål20.9.2023 11:32:57 EEST | Tiedote
FFC kritiserar regeringens första budget och anser att den är helt olämplig i det rådande läget. Om den ekonomiska recessionen förvärras kommer regeringens åtgärder att ytterligare förvärra nöden för de människor som redan befinner sig i en utsatt situation.
SAK budjettiriihestä: Hallituksen politiikka syventää pienituloisten ahdinkoa20.9.2023 10:28:13 EEST | Tiedote
SAK kritisoi hallituksen ensimmäistä budjettia täysin tilanteeseen sopimattomaksi. Jos käsillä oleva taantuma pahenee, hallituksen toimet pahentavat heikossa asemassa olevien ihmisten ahdinkoa entisestään.
KUTSU: SAK:laiset ammattiliitot tiedottavat järjestöllisistä toimista19.9.2023 08:04:02 EEST | Kutsu
Median edustajat ovat tervetulleita kuulemaan, miten SAK ja sen jäsenliitot vastaavat Orpon-Purran hallituksen työntekijöihin kohdistuviin rajuihin leikkauksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme