
PCOS-viikko muistuttaa pcos:n yleisyydestä
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää viidettä kertaa kansallisen PCOS-viikon 4.-10.9.2023. Teemaviikon aikana lisäämme tietoisuutta munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCOS:stä ja herätämme keskustelua oireyhtymän kokonaisvaltaisista vaikutuksista sen kanssa elävän terveyteen ja elämänlaatuun. Teemaviikolla jaetaan tietoa oireyhtymästä ja sen oireista, unohtamatta sen kanssa elävien kokemuksia ja tarinoita. Teemaviikon aikana järjestetään asiantuntijaluento, paneelikeskustelu ja monenlaisia mahdollisuuksia antaa ja vastaanottaa vertaistukea.
PCOS eli munasarjojen munarakkulaoireyhtymä on yleinen hormonihäiriö, jonka kanssa elää jopa 10–18 prosenttia syntymässä naiseksi määritellyistä. Oireyhtymän kehittymisen taustalla epäillään olevan todennäköisesti sekä perinnöllisiä että ympäristötekijöitä. PCOS:ään ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan helpottaa monin eri tavoin. PCOS:n oireita ovat mm. häiriöt kuukautiskierrossa, miestyyppinen liikakarvoitus ja akne. Yli puolet oireyhtymän kanssa elävistä on ylipainoisia ja oireyhtymään liittyy aineenvaihdunnallisia ongelmia. PCOS voi aiheuttaa myös lapsettomuutta.
PCOS:n kanssa eläminen merkitsee lisääntynyttä sairastavuutta sen kanssa elävälle. PCOS lisää riskiä sairastua mm. diabetekseen, verenpainetautiin, laskimotukoksiin, kilpirauhassairauksiin, masennukseen, ahdistushäiriöihin ja migreeniin. Myös syömishäiriöt ovat keskimääräistä yleisempiä PCOS:n kanssa elävillä. On tärkeää muistaa, että PCOS voi vaikuttaa monilla eri tavoilla kaikkiin elämän eri osa-alueisiin. PCOS:n kanssa elävillä on mm. useampia poissaoloja ja työkyvyttömyys on yleisempää.
Tutustu koko teemaviikon ohjelmaan: https://korento.fi/vaikutamme/teemaviikot/pcos/
Kauttamme on myös mahdollista pyytää haastateltavia kertomaan kokemuksistaan PCOS:n kanssa elämisestä. Lue lisää PCOS:stä nettisivuiltamme: https://korento.fi/tietoa/pcos/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Halminen
anna.halminen@korento.fi
050 400 9089
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
Näsilinnankatu 22 a 20, 4krs.
33210 Tampere
https://korento.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
Intiimi vulvan alueen kipu vaikuttaa elämään kokonaisvaltaisesti3.11.2022 15:56:25 EET | Tiedote
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää 7.–13.11.2022 valtakunnallisen tietoisuuden lisäämiseen keskittyvän Vulvodyniaviikon. Vaikka vulvan alueen kivusta kärsiviä on Suomessa jopa 200 000, vulvodynia tunnetaan yhä huonosti. Teemaviikon aikana nostetaan esiin intiimiin kipuun liittyviä moninaisia vaikutuksia, kannustetaan hakeutumaan rohkeasti hoitoon ja puhumaan avoimesti gynekologisesta oireyhtymästä.
PCOS on muutakin kuin munasarjojen monirakkulaisuutta30.8.2022 14:29:23 EEST | Tiedote
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää vuoden 2022 kansallisen PCOS-viikon 5.-11.9.2022. Teemaviikon aikana lisäämme tietoisuutta munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCOS:stä ja rohkaisemme jokaista, jota oireyhtymä koskettaa, puhumaan asiasta avoimesti ja ilman häpeää. Teemaviikon aikana jaetaan tietoa oireyhtymästä ja sen oireista, jotta jokainen saisi tarvitsemaansa hoitoa. Teemaviikon aikana järjestetään useita erilaisia verkkotapahtumia.
Endometrioosin moninaiset vaikutukset näkyvät myös työelämässä15.3.2022 12:12:46 EET | Tiedote
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää valtakunnallisen Endometrioosiviikon 21.-27.3.2022. Teemaviikon tavoitteena on rohkaista jokaista puhumaan avoimesti ja ilman häpeää gynekologisen sairauden ja sen oireiden kanssa elämisestä. Endometrioosi on yleinen sairaus, jonka kanssa elää noin 200 000 suomalaista. Yleisyydestään huolimatta sairauteen ja sen hoitoon liittyy kuitenkin monia haasteita ja diagnoosiviive on edelleen 6–9 vuotta. Sairaus voi vaikuttaa sen kanssa elävän arkeen monin eri tavoin ja myös työelämään liittyvät vaikutukset voivat olla suuria. Teemaviikon aikana jaetaan tietoa sairaudesta ja sen oireista, jotta jokainen osaisi hakeutua ajoissa hoitoon ja oireet saataisiin hallintaan mahdollisimman nopeasti. Teemaviikon aikana järjestetään useita, pääasiassa verkossa olevia tapahtumia.
Vulvan alueen kipu tunnetaan yleisyydestään huolimatta yhä huonosti5.11.2021 10:03:28 EET | Tiedote
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää valtakunnallisen Vulvodyniaviikon 8.-14.11.2021. Kolmatta kertaa järjestettävä teemaviikko tekee intiimiä kipua näkyväksi ja kannustaa puhumaan avoimesti gynekologisesta oireyhtymästä. Vaikka vulvan alueen kivusta kärsiviä on Suomessa jopa 200 000, vulvodyniaa tunnetaan yhä huonosti.
Iso osa PCOS:n kanssa elävistä jää yhä ilman diagnoosia3.9.2021 10:45:27 EEST | Tiedote
Valtakunnallista PCOS-viikkoa vietetään 6.–12.9.2021. Teemaviikon tavoitteena on lisätä PCOS:n tunnettuutta, jotta mahdollisimman moni osaisi hakeutua oireiden perusteella hoitoon.