Suomen ympäristökeskus

Kansainvälinen tutkijaryhmä ehdottaa maailmanlaajuisen luontoseurantaverkoston perustamista

Jaa

Luontokato on niin laajaa ja etenee niin nopeasti, ettei nykyisillä menetelmillä ja malleilla pystytä vastaamaan tarpeeseen seurata luonnon muutosta. Tutkijat ehdottavat ratkaisuksi, että perustetaan maailmanlaajuinen biodiversiteetin havaintojärjestelmä. Sen avulla voitaisiin koordinoida luontoseurantoja ja tuottaa tietoa kestävyysmurroksen tueksi.

Kuva: Adobe Stock
Kuva: Adobe Stock

Luonnon monimuotoisuuden muutoksia tulee seurata nykyistä tarkemmin

Luontokato on ilmastonmuutoksen ohella yksi vakavimmista yhteiskuntien kestävyyttä uhkaavista ilmiöistä maailmanlaajuisesti. Ilmastonmuutoksen ja sitä kuvaavien mallien arvioimiseksi on jo pitkään kerätty havaintoja muun muassa Maailman ilmatieteenjärjestön (WMO) koordinoimien havaintoverkostojen avulla. Tällä on tuettu hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) työtä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen tietopohjan eteen tekee työtä tällä viikolla Bonnissa Saksassa kokoontuva hallitustenvälinen biodiversiteettiä ja ekosysteemipalveluita koskeva tieteen ja politiikan välinen paneeli (IPBES). Luontotiedon systemaattiseksi keräämiseksi ei kuitenkaan ole olemassa koordinoitua järjestelmää eikä yhdessä sovittuja mittareita.

Joukko kansainvälisiä tutkijoita ehdottaa arvostetussa Nature Ecology & Evolution -lehdessä (24.8.2023) maailmanlaajuisen seurantaverkoston perustamista.

”Niin yritykset kuin muut yhteiskunnan toimijat pyytävät tutkijoilta tarkempaa tietoa luonnon monimuotoisuudesta ja ekosysteemipalveluista. Joudumme jatkuvasti sanomaan, ettei sellaista tietoa ole kootusti saatavilla, koska kukaan ei koordinoi seurantoja kansallisesti eikä kansainvälisesti”, sanoo Syken tutkimusprofessori Petteri Vihervaara, joka on toinen ehdotuksen pääkirjoittajista.

Kansalliset seurannat ovat järjestelmän perusta

Luonnon monimuotoisuus vaihtelee eri alueiden välillä, joten kansalliset seurantaverkostot ovat edellytys laajemmille luonnon tilaa koskeville arvioinneille, joita muun muassa IPBES tekee. Luonnossa tapahtuu jatkuvasti myös edestakaisia muutoksia, joten tietoa on kerättävä vakioiduilla seurantamenetelmillä pitkäjänteisesti, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, jotta muutosten trendit selviäisivät.

Suomessa on kerätty monia edustavia pitkiä aikasarjoja muun muassa metsien ja Itämeren muutoksista, mutta yhteiskunnan tarpeisiin kaivattaisiin monipuolisempaa luontotietoa.

”Suomessa ollaan eturintamassa kehittämässä luontoseurantojen järjestämistä ja luontotiedon avointa käyttöä”, kertoo Vihervaara. Tämän vuoden aikana 17 luontotietoa tuottavaa ja käyttävää organisaatiota ovat järjestäytyneet niin sanotuksi Lukki-ryhmäksi, joka on laatimassa ehdotuksen kansallisen luontotiedon edistämisohjelman käynnistämiseksi.

Myös Euroopassa tehdään nyt paljon luontoseurantoja edistävää yhteistyötä, jota esimerkiksi vihreä siirtymä ja ennallistamisasetuksen toimeenpano edellyttävät. ”Kaikki riippuu lopulta siitä, löytyykö jäsenmailta ja komissiolta riittävät resurssit seurantojen perustamiseksi”, Vihervaara painottaa. ”Mahdollisuudet ovat nyt paremmat kuin koskaan, sillä yhteistyölle on laaja tahtotila, kuten kirjoituksemmekin osoittaa.”

Tutkijat ja asiantuntijat tarvitsevat luontotietoa arvioidessaan luonnon tilaa, laatiessaan lajien ja luontotyyppien uhanalaisarviointeja tai raportoidessaan ekosysteemitilinpidon tarpeisiin. Sen lisäksi luontotiedolle on yhä enemmän tarvetta esimerkiksi kuntien ja maakuntien maankäytön suunnittelussa sekä yritysten ympäristövaikutusten tai luontojalanjäljen laskennassa.

”Laadukkaan luontotiedon saatavuus on välttämätöntä, jotta vihreä siirtymä tehdään luonnolle kestävällä tavalla. Ellei esimerkiksi energiamurroksen luontovaikutuksia arvioida ja ehkäistä, voimme ilmastonmuutoksen torjunnassa mennä ojasta allikkoon luontokadon suhteen”, muistuttaa Syken pääjohtaja Leif Schulman ja peräänkuuluttaa eri hallinnonalojen yhteistyötä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petteri Vihervaara, tutkimusprofessori, Suomen ympäristökeskus, p. +358 295 251740, etunimi.sukunimi@syke.fi

Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa

Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.

Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.

Puh:029 525 1072syke_ajankohtaiset@syke.fi

Linkit

On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus

Enabling Circular Economy for Plastics: Novel approaches to Product Design and Logistics7.12.2023 12:17:36 EET | Press release

Embarking on the Circular Economy for Plastics prompts a reevaluation of the plastic lifecycle, one step at a time. In Finland, multiple initiatives are underway, forging pathways to scrutinize the entire lifecycle of plastic and shake up existing systems. Beyond sorting, collection, and recycling of plastics, additional measures are crucial to foster a sustainable circular economy.

Finlands miljöcentral (Syke) och Naturresursinstitutet (Luke): Granskningsramen för identifiering av Finlands urskogar och naturskogar har färdigställts5.12.2023 16:46:54 EET | Tiedote

I EU:s strategi för biologisk mångfald förutsätts att alla återstående urskogar och naturskogar skyddas strikt i EU:s medlemsstater. Finlands miljöcentral (Syke) och Naturresursinstitutet (Luke) har med hjälp av forskningsdata granskat hur urskogar och naturskogar kan identifieras i Finland enligt EU-kommissionens anvisningar. Manuskriptet till Sykes och Lukes rapport blev klart den 4 december och överlämnades till miljöministeriet.

Syke ja Luke tiedottavat: Tarkastelukehikko Suomen luonnontilaisten ja vanhojen metsien tunnistamiseen on valmistunut5.12.2023 14:00:00 EET | Tiedote

EU:n biodiversiteettistrategiassa edellytetään, että kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset ja vanhat metsät suojellaan tiukasti EU:n jäsenvaltioissa. Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Luonnonvarakeskus (Luke) ovat tarkastelleet tutkimustiedon avulla, miten luonnontilaiset ja vanhat metsät voidaan tunnistaa Suomessa EU:n komission ohjeiden mukaisesti. Syken ja Luken raportin käsikirjoitus valmistui 4.12. ja luovutettiin ympäristöministeriölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme