Kansainvälinen tutkijaryhmä ehdottaa maailmanlaajuisen luontoseurantaverkoston perustamista
Luontokato on niin laajaa ja etenee niin nopeasti, ettei nykyisillä menetelmillä ja malleilla pystytä vastaamaan tarpeeseen seurata luonnon muutosta. Tutkijat ehdottavat ratkaisuksi, että perustetaan maailmanlaajuinen biodiversiteetin havaintojärjestelmä. Sen avulla voitaisiin koordinoida luontoseurantoja ja tuottaa tietoa kestävyysmurroksen tueksi.

Luonnon monimuotoisuuden muutoksia tulee seurata nykyistä tarkemmin
Luontokato on ilmastonmuutoksen ohella yksi vakavimmista yhteiskuntien kestävyyttä uhkaavista ilmiöistä maailmanlaajuisesti. Ilmastonmuutoksen ja sitä kuvaavien mallien arvioimiseksi on jo pitkään kerätty havaintoja muun muassa Maailman ilmatieteenjärjestön (WMO) koordinoimien havaintoverkostojen avulla. Tällä on tuettu hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) työtä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen tietopohjan eteen tekee työtä tällä viikolla Bonnissa Saksassa kokoontuva hallitustenvälinen biodiversiteettiä ja ekosysteemipalveluita koskeva tieteen ja politiikan välinen paneeli (IPBES). Luontotiedon systemaattiseksi keräämiseksi ei kuitenkaan ole olemassa koordinoitua järjestelmää eikä yhdessä sovittuja mittareita.
Joukko kansainvälisiä tutkijoita ehdottaa arvostetussa Nature Ecology & Evolution -lehdessä (24.8.2023) maailmanlaajuisen seurantaverkoston perustamista.
”Niin yritykset kuin muut yhteiskunnan toimijat pyytävät tutkijoilta tarkempaa tietoa luonnon monimuotoisuudesta ja ekosysteemipalveluista. Joudumme jatkuvasti sanomaan, ettei sellaista tietoa ole kootusti saatavilla, koska kukaan ei koordinoi seurantoja kansallisesti eikä kansainvälisesti”, sanoo Syken tutkimusprofessori Petteri Vihervaara, joka on toinen ehdotuksen pääkirjoittajista.
Kansalliset seurannat ovat järjestelmän perusta
Luonnon monimuotoisuus vaihtelee eri alueiden välillä, joten kansalliset seurantaverkostot ovat edellytys laajemmille luonnon tilaa koskeville arvioinneille, joita muun muassa IPBES tekee. Luonnossa tapahtuu jatkuvasti myös edestakaisia muutoksia, joten tietoa on kerättävä vakioiduilla seurantamenetelmillä pitkäjänteisesti, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, jotta muutosten trendit selviäisivät.
Suomessa on kerätty monia edustavia pitkiä aikasarjoja muun muassa metsien ja Itämeren muutoksista, mutta yhteiskunnan tarpeisiin kaivattaisiin monipuolisempaa luontotietoa.
”Suomessa ollaan eturintamassa kehittämässä luontoseurantojen järjestämistä ja luontotiedon avointa käyttöä”, kertoo Vihervaara. Tämän vuoden aikana 17 luontotietoa tuottavaa ja käyttävää organisaatiota ovat järjestäytyneet niin sanotuksi Lukki-ryhmäksi, joka on laatimassa ehdotuksen kansallisen luontotiedon edistämisohjelman käynnistämiseksi.
Myös Euroopassa tehdään nyt paljon luontoseurantoja edistävää yhteistyötä, jota esimerkiksi vihreä siirtymä ja ennallistamisasetuksen toimeenpano edellyttävät. ”Kaikki riippuu lopulta siitä, löytyykö jäsenmailta ja komissiolta riittävät resurssit seurantojen perustamiseksi”, Vihervaara painottaa. ”Mahdollisuudet ovat nyt paremmat kuin koskaan, sillä yhteistyölle on laaja tahtotila, kuten kirjoituksemmekin osoittaa.”
Tutkijat ja asiantuntijat tarvitsevat luontotietoa arvioidessaan luonnon tilaa, laatiessaan lajien ja luontotyyppien uhanalaisarviointeja tai raportoidessaan ekosysteemitilinpidon tarpeisiin. Sen lisäksi luontotiedolle on yhä enemmän tarvetta esimerkiksi kuntien ja maakuntien maankäytön suunnittelussa sekä yritysten ympäristövaikutusten tai luontojalanjäljen laskennassa.
”Laadukkaan luontotiedon saatavuus on välttämätöntä, jotta vihreä siirtymä tehdään luonnolle kestävällä tavalla. Ellei esimerkiksi energiamurroksen luontovaikutuksia arvioida ja ehkäistä, voimme ilmastonmuutoksen torjunnassa mennä ojasta allikkoon luontokadon suhteen”, muistuttaa Syken pääjohtaja Leif Schulman ja peräänkuuluttaa eri hallinnonalojen yhteistyötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri Vihervaara, tutkimusprofessori, Suomen ympäristökeskus, p. +358 295 251740, etunimi.sukunimi@syke.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Linkit
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Viikkokatsaus 2.–6.10.20232.10.2023 14:58:23 EEST | Tiedote
Hyvä vastaanottaja, tässä tiedoksesi tällä viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Jakelemme viikkokatsauksen maanantaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät jatkossa myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Syken tiedotteet.
Naturen i norr förändras snabbt och delvis oåterkalleligt29.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Med redan överenskomna klimatåtgärder kommer Lappland att värmas upp med 2–3 grader över nuläget under de kommande 50 åren, dvs. 4–5 grader över det förindustriella genomsnittet. Detta kunde påvisas genom en detaljerad temperaturanalys som fokuserades på Laplandsregionen i Norge, Sverige och Finland.
Changes in the natural environment of the north will be rapid and partly irreversible29.9.2023 10:00:00 EEST | Press release
With the climate measures already decided, Lapland will grow up to 2–3 degrees warmer than today over the next 50 years, or 4–5 degrees compared to pre-industrial levels. This is revealed by a temperature analysis focused on Northern Norway and Swedish and Finnish Lapland.
Pohjoisen luonto muuttuu nopeasti ja osin peruuttamattomasti27.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Lappi lämpenee jo päätetyillä ilmastotoimilla seuraavan 50 vuoden aikana jopa 2–3 astetta nykytilasta eli 4–5 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Näin kertoo Norjan, Ruotsin ja Suomen Lapin alueelle kohdennettu lämpötila-analyysi.
Viikkokatsaus 25.–29.9.202325.9.2023 14:59:37 EEST | Tiedote
Hyvä vastaanottaja, tässä tiedoksesi tällä viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Jakelemme viikkokatsauksen maanantaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät jatkossa myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Syken tiedotteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme