Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ei tue Suomen TKI-tavoitteita

Jaa

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry esittää huolensa valtiovarainministeriön julkaiseman talousarvioesityksen pitkän tähtäimen vaikutuksista Suomen TKI-toimintaan ja osaamistasoon. VM:n budjettiehdotus sisältää T&K-rahoituslain mukaisen lisäyksen noin 260 miljoonaa euroa. T&K-rahoituksen kohdennusta tulee kuitenkin tarkentaa, jotta se noudattaa parlamentaarisen TKI-rahoituksen suunnitelman periaatteita ja hallitusohjelman linjauksia. Myös osaamistason nostoon tarvittavan koulutustoiminnan rahoitus tulee turvata v. 2024 ja pitkällä tähtäimellä.

On positiivista, että budjetin lähtökohta on T&K-rahoituslain mukainen valtion T&K-rahoituksen lisäys, noin 260 MEUR. Näyttää kuitenkin siltä, että pitkäjänteinen tieteellinen tutkimus ja siihen liittyvä tohtorikoulutus olisi saamassa lisäpanostuksista vain rippeet, ja rahoitus tulisi kohdentumaan lähinnä yrityksille. Toteutuessaan tämä ehdotus vesittäisi Suomen mahdollisuudet nostaa osaamisen, tieteen ja teknologian tasoa ja siten koko Suomen kykyä menestyä kansainvälisessä kilpailussa. Näin kohdennettu T&K-lisärahoitus ei tule nostamaan Suomen TKI-toimintaa tasolle, jota kansainvälisten investointien houkutteleminen Suomeen vaatii.

Unifi korostaa, että lisärahoituksen kohdentamisessa tulee noudattaa parlamentaarisesti sovittuja TKI-linjauksia ja periaatteita sekä hallitusohjelman kirjauksia. Parlamentaarisen työryhmän loppuraportin TKI-järjestelmän kehittämisen periaatteissa todetaan, että osaajien lisääminen on tärkein keino lisätä vaikuttavaa TKI-toimintaa Suomessa. Myös hallitusohjelmassa todetaan, että TKI-tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että erityisesti alkuvaiheessa rahoituksella varmistetaan TKI-osaajien kouluttaminen ja huolehditaan korkeakoulujen perusrahoituksesta. Nyt julkaistu VM:n budjettiehdotus näyttää ohittavan nämä periaatteet ja kirjaukset.

Unifi vaatii, että T&K-rahoitusta suunnataan tohtorikoulutukseen, korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen sekä yliopistojen ja teollisuuden yhteiseen, kunnianhimoiseen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Toivomme budjetin valmistelussa avoimuutta ja selkeyttä T&K-allokaatiosta. Nykyistä korkeammin koulutetun TKI-henkilöstön varmistaminen pitää aloittaa heti. Tämä tarkoittaa erityisesti tohtorikoulutuksen lisäämistä.

Osaajat ovat perusta, jonka päälle pitkän aikavälin tuottavuus ja onnistumiset rakentuvat. Unifi korostaa, että talousarvion tulee tukea myös hallitusohjelman tavoitetta nostaa nuorten ikäluokkien koulutustasoa.

Lisätietoja:

Unifin puheenjohtaja Jukka Kola, puh 029 450 5050

Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko, puh 040 195 2037

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry

Hallituksen tärkeät panostukset yliopistojen t&k-toimintaan vahvistavat Suomen kestävää kilpailukykyä20.9.2023 16:28:29 EEST | Tiedote

Suomi ottaa harppauksen kohti kunnianhimoisten TKI-tavoitteiden toteutumista hallituksen budjettiehdotuksen myötä. Yliopistojen tohtorikoulutukseen osoitettu 262 MEUR rahoitus luo edellytykset vaikuttavalle ja pitkäjänteiselle TKI-toiminnalle tulevina vuosina. Investoinnit mahdollistavat tohtoreiden määrän nousun sekä suomalaisen tohtorikoulutuksen laajemman kehittämisen ja uudistamisen vastaamaan entistä vahvemmin yhteiskunnan ja elinkeinoelämän osaamistarpeita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme