Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum

Fokus-salin näyttely esittelee Hugo Simbergin valokuvia ja taidetta

Jaa
Hugo Simberg (1873–1917) oli suomalainen taidemaalari ja graafikko, mutta myös tuottelias valokuvaaja. Fokus-salin näyttelyssä Hugo Simbergin valokuvat ja taide nähdään taiteilijan valokuvia, grafiikkaa ja maalauksia rinta rinnan. Yhden salin näyttely juhlistaa taiteilijaa, jonka syntymästä on vuonna 2023 kulunut 150 vuotta. Näyttely on esillä 19.9.–17.12.2023.
Taiteilijan isä Niclas Simberg ja poika Tom Niemenlautan rannalla, 1913. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.
Taiteilijan isä Niclas Simberg ja poika Tom Niemenlautan rannalla, 1913. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.

Kamera toimi taiteilijan apuvälineenä

Valokuvakamerasta tuli 1890-luvulla suosittu apuväline taiteilijoiden työssä myös Suomessa. Hugo Simbergin valokuvat ja hänen monipuolinen tapansa käyttää kameraa osana taiteen tekemistä ovat omaa luokkaansa. Tekniikkaa käyttivät Simbergin lisäksi esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela ja Eero Järnefelt.

Simberg dokumentoi valokuvissa ympäristöään. Hän tallensi erityisesti suvun arkea Niemenlautan kesäpaikassa Säkkijärvellä lähellä Viipuria, sekä matkojaan niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän käytti kameraa järjestelmällisesti myös maalaamisen apuvälineenä. Useimmat Simbergin valokuvat tuntuvat kuvaavan huoletonta kesänviettoa – taiteilijalla ei ollut käytössään salamavaloa, joten hän oli pitkälti riippuvainen valoisasta vuodenajasta.

Vuonna 1994 Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkisto (tänään Kansallisgallerian arkistokokoelmat) saivat taiteilijan pojalta Tom Simbergiltä merkittävän valokuvalahjoituksen, joka koostui lähes tuhannesta lasi- ja nitraattinegatiivista. Valtaosa negatiiveista on digitoituina Lähteillä-sivustolla.

Tutustu digitoituihin negatiiveihin

Esillä on muun muassa Haavoittuneeseen enkeliin liittyviä valokuvia

Kun tarkastellaan Simbergin laajaa grafiikan tuotantoa ja hänen valokuviaan rinnakkain, joissakin valokuvissa esiintyy täsmälleen samoja aiheita kuin grafiikan töissä. Simbergille onkin tyypillistä samojen aiheiden tutkiminen useilla eri tekniikoilla. Näyttelyssä nähdään muun muassa valokuvia, jotka ovat olleet apuna maalausten Haavoittunut enkeli (1903) ja Iltaa kohti (1913) suunnittelussa.

Yhden salin näyttelyssä on esillä rinta rinnan valokuvia, grafiikkaa sekä muutama maalaus, kuten yleisön rakastama Iltaa kohti. Haavoittunut enkeli -maalaukseen voi tutustua Ajan kysymys -kokoelmanäyttelyssä. Simberg-näyttelyn on kuratoinut Ateneumin amanuenssi Lene Wahlsten.

Mikä Fokus-sali?

Fokus-sali esittelee tiiviitä nostoja Ateneumin kokoelmien taiteilijoista tai teemoista. Fokus-sali sijaitsee museon toisessa kerroksessa Ajan kysymys -kokoelmanäyttelyn yhteydessä.

 

Aukioloajat
Ti–pe klo 10–20.30 | La, su klo 10–17 | Ma suljettu

Sisäänpääsymaksut
Normaali pääsymaksu 20 € | Alennettu pääsymaksu 12 € | 18–24-vuotiaat 12 € | Alle 18-vuotiaat maksutta

Twitter@AteneumMuseum | Facebook: AteneumArtMuseum | Instagram: ateneummuseum

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat: press.ateneum.fi

Kuvat

Taiteilijan isä Niclas Simberg ja poika Tom Niemenlautan rannalla, 1913. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.
Taiteilijan isä Niclas Simberg ja poika Tom Niemenlautan rannalla, 1913. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.
Lataa
Hugo Simberg: Omakuva, 1914. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kokoelma Hallonblad. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis.
Hugo Simberg: Omakuva, 1914. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kokoelma Hallonblad. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis.
Lataa
Omakuva, n. 1907. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.
Omakuva, n. 1907. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.
Lataa
Hugo Simberg: Iltaa kohti (1913). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis.
Hugo Simberg: Iltaa kohti (1913). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis.
Lataa
Taiteilijan isä Niclas Simberg ja poika Tom Iltaa kohti -teoksen malleina, 1913. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.
Taiteilijan isä Niclas Simberg ja poika Tom Iltaa kohti -teoksen malleina, 1913. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.
Lataa
Hugo Simberg: Uimahuone (ajoittamaton). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.
Hugo Simberg: Uimahuone (ajoittamaton). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.
Lataa
Simberg-sukua Selkärannan uimahuoneella, 1904. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.
Simberg-sukua Selkärannan uimahuoneella, 1904. Kansallisgalleria / Arkistokokoelmat. Kuva: Hugo Simberg.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum
Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum
Kaivokatu 2
00100 HELSINKI

0294 500 200http://www.ateneum.fi

Ateneumin taidemuseo on Suomen taiteen koti ja osa Kansallisgalleriaa yhdessä nykytaiteen museo Kiasman sekä Sinebrychoffin taidemuseon kanssa. Kansallisgalleriassa Ateneumin talletus- ja hoitovastuulle kuuluu kotimainen taide 1700-luvulta moderniin. Käytännössä tämä tarkoittaa lähes 30 000 kansallisaarretta, jotka ovat meidän kaikkien yhdessä omistamia taideteoksia. www.kansallisgalleria.fi 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum

The Ateneum Art Museum and the Helsingin Sanomat newspaper’s Lasten uutiset join forces to promote children’s education20.9.2023 09:00:00 EEST | Press release

The My Ateneum programme offers 100 school classes around Finland the opportunity to explore the Finnish National Gallery collection and the Ateneum Art Museum. The programme, which is free for participants, is made possible by a collaboration between the Ateneum and Lasten uutiset, the children’s news section of the Helsingin Sanomat newspaper.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme