Supikoirakannat saatu laskuun arvokkailla lintuvesillä
Suomen riistakeskus ja Metsähallitus ovat koordinoineet vuoden 2021 toukokuusta minkin ja supikoiran pyyntiä vesilinnuille tärkeillä alueilla. Tähän mennessä pyyntikohteilta on poistettu reilut 5 000 supikoiraa ja 800 minkkiä. Uusista Turun yliopiston tekemistä riistakamera-tutkimuksista selviää, että pyyntipaine on saanut supikoirakannat laskemaan useimmilla kohteilla 39–68 prosenttia.
- Tämä on suuri voitto taistelussa luontokatoa vastaan. Mitä vähemmän vieraspetoja, sitä varmemmin taantuneet vesilintumme saavat pesiä turvassa, kertoo projektipäällikkö Kari Karhula.
Tuloksista on kiittäminen lähes 400 hankkeeseen sitoutunutta metsästäjää, jotka talkootyönä pyytävät minkkiä ja supikoiraa.
Torjuntatyöllä on suomalaisten laaja tuki
Suomen riistakeskuksen Taloustutkimus Oy:ltä keväällä 2023 teettämän kyselyn mukaan 78 prosenttia suomalaisista pitää haitallisten vieraslajien minkin ja supikoiran pyyntityötä tärkeänä Suomen luonnolle. Vain kuusi prosenttia on asiasta eri mieltä.
- On hienoa, että pyyntityö saa ansaitsemaansa arvostusta. Onnistuneeseen vieraspetopyyntiin tarvitaan paljon aikaa, eri pyyntimenetelmien monipuolista hallintaa sekä koulutettuja koiria, Karhula kertoo.
Vieraspetojen saalistus ja elinympäristöjen heikkeneminen ovat suurimpia syitä vesilintukantojen taantumiseen. Minkki ja supikoira ovat haitallisia vieraslajeja, jotka saalistavat vesilintuja ja vaikeuttavat niiden pesintää jo pelkällä läsnäolollaan. Hankkeen lopullinen tavoite on vesilintujen pesintöjen onnistuminen.,
- Pesintää tuetaan myös muilla Helmi-ohjelman toimenpiteillä, kuten lintuvesien kunnostuksilla ja hoitokalastuksella, kertoo Markku Mikkola-Roos Helmi-ohjelman lintuvesiteeman vastaava Suomen ympäristökeskuksesta.
Syksyn pyynnit käynnistyvät
Hankkeen pyynnit jatkuvat kesätauon jälkeen. Syksyllä lintukohteilla voi havaita niin metsästäjiä otsalamppujen ja koirien kanssa kuin syötitettyjä loukkuja. Pyyntien kriittisin vaihe on kevättalvella, kun alueilta poistetaan talvesta selvinneitä lisääntymiskykyisiä aikuisia vieraspetoja ennen vesilintujen pesimäaikaa.
Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö rahoittama Helmi-vieraspetohanke kuuluu Helmi-elinympäristöohjelmaan, jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvata luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari Karhula,
Projektipäällikkö, Helmi-vieraspetohanke
Suomen riistakeskus
puh. 029 4312277
kari.karhula@riista.fi
Mikko Toivola
Projektipäällikkö, Helmi-vieraspetohanke
Metsähallitus
Puh. 020 6394383
mikko.toivola@metsa.fi
https://vieraspeto.fi/yhteistyota/helmi-vieraspetohanke/
https://ym.fi/helmi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Jakten på skogshönsfågel inleds – stammarna starka i många områden7.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Jakten på skogshönsfågel startar söndagen den 10 september. Liksom i fjol är jakttiderna långa i många områden. Bytesmängden ska alltid anpassas till den lokala fågelstammens tillstånd, som kan variera avsevärt mellan olika områden.
Metsäkanalintujen metsästys alkaa – kannat monin paikoin vahvat7.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsäkanalintujen metsästys alkaa sunnuntaina 10.9. Metsästysajat ovat edellisvuoden tapaan monilla alueilla pitkät. Saalismäärä tulee aina suhteuttaa paikallisen lintukannan tilaan, joka voi vaihdella alueiden välillä merkittävästi.
Mårdhundsstammen har minskats på värdefulla fågelvatten1.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Den effektiverade bekämpningen av främmande rovdjur har gett resultat på värdefulla fågelvattenobjekt inom Helmi-programmet. På nästan samtliga 72 fångstobjekt har man lyckats minska antalet mårdhundar.
Jakten på hjortdjur inleds stegvis30.8.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
I Lappland, Kuusamo och Taivalkoski inleds älgjakten i början av september. I övriga landet startar vaktjakten på hjortdjur, med målet att minska trafikolyckor och skador på skörden. Antalet jaktlicenser är lägre än tidigare på grund av de minskade hjortdjursstammarna.
Hirvieläinten metsästys käynnistyy vaiheittain30.8.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella päästään hirvijahtiin syyskuun alussa. Muualla maassa alkaa hirvieläinten vahtimismetsästys, jonka tavoitteena on vähentää sato- ja liikennevahinkoja. Pyyntilupamäärät ovat aiempaa pienempiä hirvieläinkantojen pienentymisen vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme