Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Tutkimus: Suomessa toimii ainakin 1500 kriittisen teknologian yritystä – yritykset enimmäkseen kotimaisessa omistuksessa

Jaa
Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa on ainakin 1500 yritystä, jotka omistavat tai kehittävät kriittistä teknologiaa. Kriittistä teknologiaa yrityksissä edustavat esimerkiksi turvallisuus- ja mobiiliteknologiat. Suurin osa näistä yrityksistä on kotimaisessa omistuksessa. Tutkimuksessa ei havaittu kriittisen teknologian erityisesti lisäävän yritysten joutumista ulkomaisen yrityskaupan kohteeksi. Yritysostojen turvallisuusvaikutuksiin tulisi silti jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.
Tutkimuksen ovat Etlasta tehneet tutkijat Mika Pajarinen (vas.) ja hankkeesta vastannut Ilkka Ylhäinen sekä tutkimusjohtajat Heli Koski ja Jyrki Ali-Yrkkö.
Tutkimuksen ovat Etlasta tehneet tutkijat Mika Pajarinen (vas.) ja hankkeesta vastannut Ilkka Ylhäinen sekä tutkimusjohtajat Heli Koski ja Jyrki Ali-Yrkkö.

Kriittiselle aineettomalle omaisuudelle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Yleisimmin sillä viitataan kriittisiin, nouseviin tai perustavanlaatuisiin teknologioihin. Tällaisia ovat esimerkiksi turvallisuus- ja mobiiliteknologia sekä mikro- ja nanoelektroniikka. Kriittiset teknologiat on myös mahdollista liittää konkreettisiin patenttiluokituksiin. Teknologiavetoinen määritelmä jättää kuitenkin ulkopuolelle esimerkiksi osaamisen ja liikesalaisuudet.

Suomessa toimii tällä hetkellä vajaa 1500 kriittisen teknologian yritystä. Tämä ilmenee vasta julkaistusta valtioneuvostolle tehdystä tutkimuksesta. Tulosten mukaan kriittistä teknologiaa omaavat yritykset ovat kooltaan keskimääräistä suurempia ja harjoittavat usein kansainvälistä kauppaa. Lisäksi lähes viidesosa yrityksistä on saanut pääomasijoituksia ja kaksi kolmasosaa rahoitusta myös Business Finlandilta.

Tutkimuksessa lasketusta 1500 yrityksen joukosta saattaa tutkijoiden mukaan kuitenkin puuttua joitakin kriittisen teknologian yrityksiä.

– Laskemaamme lukua kannattaa pitää alarajana. Tutkimuksemme lähtökohtana käytettiin Euroopan komission patenttiluokkiin perustuvaa määritelmää kehittyneistä teknologioista. Osa kriittisen teknologian yrityksistä on kuitenkin oletettavasti suojannut osaamistaan muilla keinoilla kuin patentoimalla. Tällaiset yritykset jäävät siten laskelmiemme ulkopuolelle, huomauttaa tutkimuksesta vastannut Etlan tutkija Ilkka Ylhäinen.

Suurin osa kriittisen teknologian yrityksistä on kotimaisessa omistuksessa, ja ulkomaisessa omistuksessa on vain 13 prosenttia yrityksistä. Kriittinen teknologia ei tutkijoiden mukaan lisää todennäköisyyttä, että ulkomainen yritys ostaisi sen.

– Tutkimuksessamme emme havainneet kriittisen teknologian lisäävän todennäköisyyttä, että yritys joutuisi ulkomaisen yrityskaupan kohteeksi. Kotimaisen yrityskaupan kohteeksi kriittisen teknologian yritykset päätyvät jopa muita harvemmin, Etlan Ylhäinen toteaa.

Yritysostojen turvallisuusvaikutuksiin kiinnitettävä jatkossa enemmän huomiota

Ulkomaalaisten tahojen ostamat suomalaisyritykset hakivat enemmän patentteja kriittistä teknologiaa sisältäville ideoilleen verrattuna suomalaisomistukseen päätyneisiin yrityksiin. Vajaa neljä prosenttia ulkomaalaisten ostamista yrityksistä haki patenttia vähintään yhdellä kriittisellä teknologia-alueella. Vastaava osuus kotimaiseen omistukseen päätyneillä yrityksillä oli kaksi prosenttia.

Mikäli kriittisen aineettoman omaisuuden käsitettä aiotaan jatkossa käyttää yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, on määritelmää tarkennettava. Lisäksi olisi vahvistettava yritysten kykyä tunnistaa niiden kriittistä aineetonta omaisuutta.

Kriittisen teknologian tai niitä kehittävien yritysten myyntiä koskevaa lainsäädäntöä voidaan arvioida yritysostolain uudistuksen yhteydessä. Näin voitaisiin esimerkiksi puuttua kriittiseen teknologiaan kohdistuviin ulkomaisiin investointeihin, jos yritysostolla nähtäisiin olevan kielteisiä turvallisuusvaikutuksia.

Hankkeen toteutuksesta vastasivat Etlatieto Oy ja IPR University Center (Hanken Svenska handelshögskolan).

Ylhäinen, Ilkka - Ali-Yrkkö, Jyrki – Koski, Heli – Pajarinen, Mika – Heikkilä, Jussi – Mylly, Tuomas – Rajavuori, Mikko: Ulkomaiset investoinnit ja kriittinen aineeton omaisuus (valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:51)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tutkimuksen ovat Etlasta tehneet tutkijat Mika Pajarinen (vas.) ja hankkeesta vastannut Ilkka Ylhäinen sekä tutkimusjohtajat Heli Koski ja Jyrki Ali-Yrkkö.
Tutkimuksen ovat Etlasta tehneet tutkijat Mika Pajarinen (vas.) ja hankkeesta vastannut Ilkka Ylhäinen sekä tutkimusjohtajat Heli Koski ja Jyrki Ali-Yrkkö.
Lataa
Tutkija Ilkka Ylhäinen, Etla.
Tutkija Ilkka Ylhäinen, Etla.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Koronapandemia lisäsi suomalaisten henkivakuutuksia – kriisivuonna 2020 vakuutuksia otettiin viidennes enemmän19.9.2023 09:10:41 EEST | Tiedote

Koronapandemian aikana uusia henkivakuutuksia otettiin Suomessa selvästi aiempaa enemmän, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Vapaaehtoisia henkivakuutuksia otettiin vuonna 2020 peräti 20 prosenttia enemmän ja myös vakuutussummat kasvoivat korona-aikana. Eniten uusia henkivakuutuksia ottivat korkeasti koulutetut sekä henkilöt, joilla oli henkivakuutus jo ennestään tai joilla oli niin sanottu henkivakuutusvaje.

Etla: taantuma jää lyhyeksi - julkisen talouden sopeuttaminen painottuu oikeaan aikaan14.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomen talous supistuu tänä vuonna 0,3 prosenttia ja ponnistaa jälleen ensi vuonna vajaan prosentin kasvuun, ennustaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Kotitalouksien tilanne helpottaa vuoden loppua kohti, kun inflaatio on jo hidastunut, palkankorotukset astuneet voimaan ja eläkkeiden indeksitarkistukset tehty. Inflaatio painuu Suomessa jo ensi vuonna alle kahden prosentin. Myös euroalueen talous kasvaa jälleen ensi vuonna. Tästä johtuen Etla arvioi Suomen julkisen talouden sopeuttamisen painottuvan oikeaan aikaan. Hallituksen sopeutusohjelma ja työnteon kannustimien parantaminen ovat välttämättömiä Suomen velkaantumisen hillitsemiseksi.

Muistutuskutsu medialle: Etlan Suhdanne-ennusteen julkistustilaisuus verkossa 14.9. klo 9.3014.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Maailmantalouden näkymät parantuvat, lähteekö vienti vetämään? Kuinka hallituksen sopeutustoimet istuvat suhdanteeseen? Kääntyykö Suomen velkasuhde laskuun? Mitkä ovat rakentamisen näkymät? Pääset seuraamaan live-tilaisuutta tästä linkistä. Näitä sekä muita talouden näkymiä käydään läpi torstaina 14.9. kun Etla julkistaa vuoden 2023 syksyn laajan talousennusteensa. Ennuste julkaistaan verkossa klo 9.00 ja lukuja käydään tarkemmin läpi klo 9.30 alkavassa FLIKin livestriimissä. Tilaisuudessa Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti esittelee Etlan syksyn talousennusteen arviot ja luvut niiden takana. Ennusteryhmän tutkija Sakari Lähdemäki esittelee tarkemmin rakennusalan näkymiä. Paikalla ovat myös Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju sekä ennusteryhmän tutkijat Birgitta Berg-Andersson ja Ville Kaitila. Tilaisuuden juontaa Etlan viestintäjohtaja Tytti Sulander. Tilaisuuden ohjelma: 09.30–09.40 Ajankohtaista talouspolitiikasta / toimitusjohtaja Aki Kangasharju 09.40–10.10 Syksyn Suhdanteen ta

Muistutuskutsu medialle: Etlan Suhdanne-ennusteen julkistustilaisuus verkossa 14.9. klo 9.3012.9.2023 10:04:58 EEST | Tiedote

Maailmantalouden näkymät parantuvat, lähteekö vienti vetämään? Kuinka hallituksen sopeutustoimet istuvat suhdanteeseen? Kääntyykö Suomen velkasuhde laskuun? Mitkä ovat rakentamisen näkymät? Näitä sekä muita talouden näkymiä käydään läpi torstaina 14.9. kun Etla julkistaa vuoden 2023 syksyn laajan talousennusteensa. Ennuste julkaistaan verkossa klo 9.00 ja lukuja käydään tarkemmin läpi klo 9.30 alkavassa FLIKin livestriimissä. Tilaisuudessa Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti esittelee Etlan syksyn talousennusteen arviot ja luvut niiden takana. Ennusteryhmän tutkija Sakari Lähdemäki esittelee tarkemmin rakennusalan näkymiä. Paikalla ovat myös Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju sekä ennusteryhmän tutkijat Birgitta Berg-Andersson ja Ville Kaitila. Tilaisuuden juontaa Etlan viestintäjohtaja Tytti Sulander. Tilaisuuden ohjelma: 09.30–09.40 Ajankohtaista talouspolitiikasta / toimitusjohtaja Aki Kangasharju 09.40–10.10 Syksyn Suhdanteen talousennuste 2023 / ennustepäällikkö Päivi Puonti 10

Kutsu medialle: Etlan Suhdanne-ennusteen julkistustilaisuus verkossa 14.9. klo 9.306.9.2023 14:50:47 EEST | Kutsu

Maailmantalouden näkymät parantuvat, lähteekö vienti vetämään? Kuinka hallituksen sopeutustoimet istuvat suhdanteeseen? Kääntyykö Suomen velkasuhde laskuun? Mitkä ovat rakentamisen näkymät? Näitä sekä muita talouden näkymiä käydään läpi torstaina 14.9. kun Etla julkistaa vuoden 2023 syksyn laajan talousennusteensa. Ennuste julkaistaan verkossa klo 9.00 ja lukuja käydään tarkemmin läpi klo 9.30 alkavassa FLIKin livestriimissä. Tilaisuudessa Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti esittelee Etlan syksyn talousennusteen arviot ja luvut niiden takana. Ennusteryhmän tutkija Sakari Lähdemäki esittelee tarkemmin rakennusalan näkymiä. Paikalla ovat myös Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju sekä ennusteryhmän tutkijat Birgitta Berg-Andersson ja Ville Kaitila. Tilaisuuden juontaa Etlan viestintäjohtaja Tytti Sulander. Tilaisuuden ohjelma: 09.30–09.40 Ajankohtaista talouspolitiikasta / toimitusjohtaja Aki Kangasharju 09.40–10.10 Syksyn Suhdanteen talousennuste 2023 / ennustepäällikkö Päivi Puonti 10

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme