Valtiontalouden tietoaineistoja ja asiantuntijoita median käyttöön
Valtiokonttori julkaisee verkossa erilaisia tilastoja ja katsauksia valtiontaloudesta. Aiheita ovat muun muassa valtionvelka, valtiontakaukset, valtion myöntämät lainat, korko- ja kustannustuet sekä valtionavustukset.

Esimerkiksi valtiontalouden kuukausikatsaus kuvaa valtion talousarvion toteutumista, valtion tuottoja, kuluja, varoja, velkoja ja rahavirtoja. Julkaisemme myös kuntien ja hyvinvointialueiden taloustietoja.
Olemme koonneet median käyttöön keskeisten tietoaineistojemme lyhyet esittelyt ja lisätietolinkit sekä asiantuntijoidemme yhteystietoja. Aineistoista selviää muun muassa, että
- valtionvelka oli heinäkuun 2023 lopussa 151,8 miljardia euroa
- julkisten hankintojen arvo on vuodessa noin 44 miljardia euroa
- vuoden 2023 ensimmäisellä puolikkaalla uusia ASP-tilejä avattiin lähes 14 000
- valtion henkilöstön työtapaturmista ja ammattitaudeista maksettiin vuonna 2022 korvauksia yhteensä yli 21 miljoonaa euroa
- EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) suurimmat tuensaajat Suomessa ovat St1, Solar Foods, Vantaan Energia ja Suomen hyötytuuli.
Tutustu aineistoihin osoitteessa:https://www.valtiokonttori.fi/tilastot-ja-raportit/tietoa-julkisesta-taloudesta-paattajille-ja-medialle/
Ota meihin yhteyttä
Valtiokonttorin viestinnän asiantuntijat palvelevat mediaa kaikissa toimintaamme liittyvissä kysymyksissä. Autamme löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi, tarjoamme median käyttöön valokuvia sekä järjestämme taustoittavia tilaisuuksia ja tapaamisia.
Yhteyshenkilöt
Valtiokonttorin viestintä
Puh:0295 50 3007viestinta@valtiokonttori.fihttps://www.valtiokonttori.fi/tietoa-valtiokonttorista/palvelut-medialle/Sami MoksunenapulaisjohtajaViestintä
Sami Moksunen on Valtiokonttorin viestintätiimin vetäjä ja vastaa Valtiokonttorin mediasuhteista.
Tietoa meistä
Valtiokonttorissa tehdään merkityksellistä työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Olemme valtion varainhoidon ja korvauspalveluiden luotettava toteuttaja ja tietojohtamisen uudistaja. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntia, yhteisöjä ja yrityksiä – tiedolla ja taidolla. Tutustu meihin ja tehtäviimme tarkemmin osoitteessa www.valtiokonttori.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
Statskontoret ordnade en auktion för statens referenslån: resultat19.9.2023 13:30:12 EEST | Tiedote
Auktionen ökade det utestående lånebeloppet med 1 441 miljoner euro. Lån förfaller till betalning 15.9.2030 och 15.9.2033.
Valtiokonttori järjesti valtion viitelainojen huutokaupan: tulokset19.9.2023 13:22:30 EEST | Tiedote
Huutokauppa kasvatti lainojen kantaa yhteensä 1 441 miljoonalla eurolla. Lainat erääntyvät maksettavaksi 15.9.2030 ja 15.9.2033.
Informationsmaterial om statsfinanserna och experter för medier14.9.2023 13:35:55 EEST | Ilmoitus
Statskontoret publicerar olika statistikrapporter och översikter om statsfinanserna på webben. Teman är bland annat statsskulden, statsborgen, lån som staten beviljar, ränte- och kostnadsstöd samt statsunderstöd.
Statskontoret ordnade en auktion för statens skuldförbindelser i euro: resultat12.9.2023 13:23:23 EEST | Tiedote
Auktionsvolymen var sammanlagt 1 977 miljoner euro.
Valtiokonttori myi huutokaupassa valtion lyhytaikaista velkaa: tulokset12.9.2023 13:23:00 EEST | Tiedote
Velkasitoumuksia myytiin huutokaupassa yhteensä 1 977 miljoonalla eurolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme