Keski-Suomen ELY-keskus

Päällystystyöt aiheuttavat haittaa liikenteelle Nelostiellä Kanavuoressa

Jaa
Valtatiellä 4 aloitetaan päällystystöiden tekeminen Kanavuoren kiertoliittymän ja Toivakan välisellä osuudella. Päällystyskohteet on jaettu kahteen osaan, niiden yhteispituus on 8,3 km. Kanavuoren kohteen aloitus toteutetaan yötyönä.

Pääsääntöisesti työt toteutetaan kuitenkin päiväsaikaan. Päällystystyöt on mahdollista kiertää Mt 644 (Oravasaarentie) kautta. Työt on tarkoitus toteuttaa 6.-13.9.2023 välisenä aikana. Aikatauluihin voi tulla muutoksia esimerkiksi sateiden takia.

Päällystettävät osuudet:

  • Syvälahti-Liinalampi 4,1 km
  • Lepäslampi-Kanavuori 4,2 km

Kanavuoren kohteen aloitus toteutetaan yötyönä ke 6.9.2023 klo 21 alkaen

Päällystyskohteen ensimmäinen työvuoro toteutetaan vähäliikenteiseen aikaan yötyönä. Päällystystyössä tarvittava kuumennuskalusto vaatii paljon tilaa, kun sillä työskennellään kohteen aloituskohdassa. Kanavuoren kiertoliittymän liikennehaitta helpottuu työn edetessä. Kiertoliittymässä on työn aikana liikenteenohjaajat.

Liikenneturvallisuuden ja päällystystyömaalla työskentelevien työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi työmaan kohdalla tulee noudattaa erityistä varovaisuutta sekä työnaikaisia liikenteenohjausjärjestelyjä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö
Janne Hölttä
p. 0295 023 530
Keski-Suomen ELY-keskus

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä

0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme