Varsinais-Suomen ELY-keskusVarsinais-Suomen ELY-keskus

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan monipuolisesti yritystoimintaa

Jaa
Maaseudun mikro- ja pienyritykset voivat hakea tukea toimintansa käynnistämiseen ja kehittämiseen. Vuosina 2014–2022 Länsi-Suomen ELY-keskukset ja Leader-ryhmät myönsivät maaseuturahoitusta yli 3 400 yritykselle yhteensä 189 miljoonaa euroa.
Kuva: Maaseutuverkosto. Kuvaaja: Jyrki Vesa.
Kuva: Maaseutuverkosto. Kuvaaja: Jyrki Vesa.

Länsi-Suomen eli Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset myönsivät Euroopan unionin maaseuturahoitusta yli 2 000 yritykselle yhteensä noin 165 miljoonaa euroa rahoituskaudella 2014–2022.  

ELY-keskusten lisäksi maaseudun yritystukia myöntävät paikalliset Leader-ryhmät. Länsi-Suomen Leader-ryhmät myönsivät rahoituskauden 2014–2022 aikana yritystukia yhteensä 24 miljoonaa euroa noin 1 400 yritykselle.  

Suurin osa myönnetyistä yritystuista on ollut 20 % hankkeiden kokonaiskustannuksista, mikä tarkoittaa, että maaseudun yritystoimintaan on investoitu rahoituskauden aikana arviolta yli 900 miljoonaa euroa. 

EU:n uusi rahoituskausi 2023–2027 on nyt käynnissä ja tukihaku on auki Hyrrä-asiointipalvelussa. Länsi-Suomen ELY-keskuksilla on tämän vuoden aikana myönnettävissä yritystukia yhteensä noin 13,3 miljoonaa euroa. Lisäksi Leader-ryhmät myöntävät tukia omien rahoituskehystensä mukaisesti. 

Maaseuturahoituksella tuetaan yritysten kehittymistä ja investointeja. Myös uuden yrityksen käynnistämiseen on saatavilla tukea. 

Yritykset työllistävät ja elävöittävät maaseutua 

Maaseudun yritysrahoituksella yritykset voivat kasvattaa liiketoimintaansa: kehittää tuotteitaan, laajentaa tuotevalikoimaansa ja löytää uusia markkinoita. Sen myötä syntyy uusia työpaikkoja. Yritysten tuottamat monipuoliset palvelut myös vahvistavat maaseudun pito- ja vetovoimaa. 

– Maaseudun yritystukien myötä Länsi-Suomeen syntyi noin 3 500 uutta työpaikkaa päättyneellä EU:n rahoituskaudella, kertoo yrityspalvelupäällikkö Johanna Olsson Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. 

Maaseuduksi määritellään jopa 95 prosenttia Suomen pinta-alasta, joten EU-rahoituksella tuetaan ympäristöltään ja elinkeinoelämältään hyvin erilaisia alueita. 

– Moni yrittäjä on yllättynyt, kun maakunnan keskuskaupungin laitamilla sijaitseva yritys onkin kuulunut maaseutuluokituksen piiriin ja saanut maaseuturahoitusta, Olsson kommentoi. 

Tukimuotoja eri tarpeisiin 

ELY-keskukset ja paikalliset Leader-ryhmät myöntävät tukea niin aloittaville yrittäjille, toimintaansa kehittäville kuin investoiville yrityksille. Tukihakemuksen voi täyttää milloin vain, mutta päätökset tehdään valintajaksoissa. Nyt käynnissä oleva yritystukien valintajakso päättyy ELY-keskuksissa 15.10.2023. 

Aloittavalle yrittäjälle on tarjolla pienempiä tukisummia 1 000 eurosta alkaen yritystoiminnan suunnitteluun, kokeiluun ja käynnistämiseen. Yrityksien isompiin investointeihin, kuten uusiin tuotantolaitoksiin ja toimitiloihin, voidaan hyväksyä kustannuksia enintään 2 miljoonaa euroa toimialan mukaan. 

– Leader-ryhmät rahoittavat mikroyritysten pieniä kehittämistoimia ja investointeja omilla alueillaan ja ELY-keskukset taas isompia hankkeita, selventää kehittämisasiantuntija Salme Pihlajamaa Satakunnan ELY-keskuksesta.  

Tuen määrä vaihtelee tukimuotojen ja yrityksen sijainnin perusteella. Esimerkiksi investoinneissa tuen määrä voi olla 20–40 prosenttia investoinnin hyväksytyistä kustannuksista. 

– Rahallisen tuen lisäksi yritykset kokevat usein hyötyvänsä siitä, että ELY-keskuksen yritysasiantuntija käy hankkeen läpi ja arvioi sen kannattavuutta. Kun ELY-keskus myöntää tukea, yrittäjä saa vahvistusta idealleen ja uskallusta investoida omarahoitusosuutensa, kommentoi yritysasiantuntija Ari Nummelin Satakunnan ELY-keskuksesta. 

 

Lisätiedot: 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: 

Johanna Olsson, yrityspalvelupäällikkö, puh.0295 027 540 

Pirkanmaan ELY-keskus: 

Saija Selin, yritysasiantuntija, puh. 0295 036 073 

Varsinais-Suomen ELY-keskus: 

Hilkka Halla, yritysasiantuntija, puh. 0295022085 

Satakunnan ELY-keskus: 

Ari Nummelin, yritysasiantuntija, puh. 0295 022 071 

Pohjanmaan ELY-keskus: 

Matias Smeds, yritystutkija,puh. 0295 028 620 

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Maaseutuverkosto. Kuvaaja: Jyrki Vesa.
Kuva: Maaseutuverkosto. Kuvaaja: Jyrki Vesa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku

0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Arbetslösheten i Egentliga Finland minskade som vanligt klart i augusti26.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Vid Egentliga Finlands arbets- och näringsbyrå fanns i slutet av augusti 20 300 arbetslösa arbetssökande. I augusti brukar antalet arbetslösa i normala fall minska klart jämfört med juli och så gick det även denna gång. Antalet arbetslösa minskade med 2 700 personer jämfört med föregående månad. Jämfört med året innan minskade antalet arbetslösa med 200 personer (1 %), medan arbetslöshetsgraden i hela landet ökade 4 % under samma tid. I Egentliga Finland ökade antalet permitterade med mindre än 100 (1 %) personer jämfört med året innan.

Varsinais-Suomen työttömyys elokuulle tyypillisessä selkeässä laskussa26.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli elokuun lopussa 20 300 työtöntä työnhakijaa. Elokuun aikana työttömien määrä laskee normaalitilanteessa reippaasti heinäkuuhun verrattuna, kuten kävi tälläkin kertaa. Työttömien määrä laski 2 700 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä laskenut 200 henkilöllä (1 %), kun koko maan työttömyysaste on noussut samassa ajassa 4 %.

Fler trafikbegränsningar på kommande till Rävsundsbron22.9.2023 12:04:46 EEST | Tiedote

Rävsundsbrons skick följs kontinuerligt upp och bron har inspekterats i juni, augusti och september. Brons skick har försämrats snabbare än väntat och belastningen på bron från den tunga trafiken måste minskas. Som tilläggsbegränsning planeras en lösning som grundar sig på att den tunga trafiken skulle vara enkelriktad. Hur detta kan genomföras utreds som bäst. Enligt bedömningen kan arrangemangen tas i bruk före utgången av december. Om brons skick förutsätter ännu snabbare begränsningsåtgärder måste man fastställa en viktbegränsning för bron dagtid och nattetid ändras trafiken så att den blir enkelriktad. Det är tryggt att trafikera på bron. Begränsningarna har fastställts för att det ska vara tryggt att trafikera på bron.

Kirjalansalmen sillalle tulossa lisää liikennerajoituksia22.9.2023 12:04:46 EEST | Tiedote

Kirjalansalmen sillan kuntoa seurataan jatkuvasti ja sillalle on tehty tarkastuksia kesä-, elo- ja syyskuussa. Sillan kunto on heikentynyt oletettua nopeammin ja raskaan liikenteen aiheuttamia kuormituksia sillalla on tarpeen vähentää. Lisärajoitukseksi suunnitellaan raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuvaa ratkaisua. Sen tarkempaa toteutustapaa selvitetään parhaillaan. Arvion mukaan järjestelyt voidaan ottaa käyttöön joulukuun loppuun mennessä. Mikäli sillan kunto edellyttää tätä nopeampia rajoitustoimia, sillalle joudutaan asettamaan painorajoitus päiväaikaan ja yöaikaan liikenne muutetaan yksisuuntaiseksi. Sillalla on turvallista liikennöidä. Rajoitukset on asetettu, jotta sillalla liikennöinti on turvallista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme