Vaasa Campus Festival - kaikkien kaupunkimme korkeakouluopiskelijoiden yhteinen avajaisfestivaali potkaisee jälleen lukuvuoden käyntiin
Vaasan keskusta täyttyy keskiviikkona 6. syyskuuta opiskelijoista, kun Vaasa Campus Festivalin tapahtuma-alue avaa neljännen kerran porttinsa Vaasan torilla klo 16.00 alkaen. Lukuvuoden avajaisfestivaaleja ovat mukana järjestämässä kaikki Vaasan korkeakoulut; Vaasan ammattikorkeakoulu, Vaasan yliopisto, Hanken, Novia, Åbo Akademi ja Helsingin yliopisto, niiden opiskelija- ja ylioppilaskunnat sekä Vaasan kaupunki. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Tapahtumaan on kuitenkin 18 vuoden ikäraja, sillä koko festivaalialue on anniskelualuetta.
”Tapahtuma on nyt järjestetty kolme kertaa onnistuneesti ja tämän neljännen kerran jälkeen sitä voi jo pikkuhiljaa alkaa kutsumaan perinteeksi. Korkeakouluopiskelijoiden määrä on kaupungissamme suuri ja mikäs sen parempi tapa toivottaa opiskelijat kesän jälkeen tervetulleiksi kaupunkiin kuin kerätä kaikki yhteen - ja torille”, iloitsee Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAMOKin tapahtuma-asiantuntija Sami Korpela.
Luvassa kansainvälisiä ja suomalaisia huippuartisteja
Illan ohjelmassa on luvassa sekä kansainvälisiä että suomalaisia huippuartisteja. Artistit on valittu siten, että ne palvelisivat parhaiten koko korkeakouluyhteisöä opiskelukielestä riippumatta. Iltapäivän aloittavat vaasalaisista yökerhoista bileväelle tutuksi tullut DJ Okki sekä kultaa tuoreella debyyttialbumillaan striimannut Ahti. Seuraavana lavalle astelevat syksyn paluukiertuettaan käynnistelevä Tuuli, norjalainen bilehitti Den BB ja sekä suomen että englannin kielellä esiintyvä Isac Elliot. Illan päättää yli 500 miljoonaa striimauskertaa Spotifyssa kerännyt ruotsalainen DJ-tähti John De Sohn.
Tapahtuma-alue täynnä hauskaa tekemistä
Alueella nähdään viime vuosien tapaan mm. sumopainipiste sekä benji-trampoliini. Festivaalialueelta löytyy myös muiden yhteistyökumppaneiden järjestämiä yhteisöllisiä aktiviteetteja kaikille kokeiltavaksi, kuten erilaisia nopeuspelejä, onnenpyörää ja arvontaa.
”Alueella on siis runsaasti hauskaa tekemistä! Myöskään ruokapuolta ei ole unohdettu, vaan nälkäisille on tarjolla mm. Vaasan yöelämästä tuttua tillimakaroonia”, Korpela kertoo.
Tapahtumassa odotetaan käyvän viime vuoden tapaan jopa tuhansia opiskelijoita ja vaasalaisia fiilistelemässä festivaalitunnelmaa. Sisäänkäynti festivaalialueelle sijaitsee alatorilla, Citymarketin kulmalla.
”Kannattaa tulla ajoissa paikalle, sillä 2000 ensimmäistä kävijää saa halutun Vaasa Campus Festival-haalarimerkin”, Korpela vinkkaa.
Vaasa Campus Festival: Ohjelma keskiviikkona 06.09.2023
Paikka: Vaasan tori
16.00 Tapahtuma-alueen portit avataan
16.00 DJ Okki
16.45 Ahti
18.00 Tuuli
19.10 Den BB
20.30 Isac Elliot
22.00 John De Sohn
23.00 Pääesiintyjä lopettaa ja alue sulkeutuu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Korpelatapahtuma-asiantuntijaVaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAMOK
Puh:050 406 8667sami.korpela@vamok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3250 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Pitkäjänteistä käytännön työtä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi25.9.2023 09:12:24 EEST | Tiedote
YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden vuosipäivänä Vaasan ammattikorkeakoulussa liputetaan päivän kunniaksi. Kestävän kehityksen eteen tehdään konkreettisia toimia päivittäin ja omaa hiilijalanjälkeä pyritään jatkuvasti vähentämään. Vastuullisuus näkyy sekä organisaation toiminnassa että koulutustarjonnassa, jonka avulla koulutetaan kestävän kehityksen tulevaisuuden asiantuntijoita.
Long-term practical work towards sustainability and sustainable development goals25.9.2023 09:12:24 EEST | Press release
On the anniversary of the United Nations' Sustainable Development Goals, flags are flown in honor of the day at Vaasa University of Applied Sciences. Concrete actions are taken daily to advance sustainable development, and efforts are continuously made to reduce one's carbon footprint. Responsibility is evident in both the organisation's activities and its educational offerings, which aim to train future experts in sustainable development.
Strategiatyö käynnistyi – VAMKin uusi strategia valmistuu keväällä 202420.9.2023 09:00:05 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu aloitti uuden strategian työstämisen 19.9. järjestetyllä johtoryhmän kick-off – työpajalla. Strategian uudistamisen tavoitteena on luoda edellytykset ammattikorkeakoulun toiminnan kirkastamiselle ja kyetä vastaamaan entistä paremmin muuttuvan maailman haasteisiin
Strategy work started – VAMK’s new strategy will be ready in spring 202420.9.2023 09:00:05 EEST | Press release
Vaasan University of Applied Sciences started crafting the new strategy with the management team’s kick-off workshop on September 19th. The goal of renewing our strategy is to create the conditions for clarifying our operations and being better prepared to address the challenges of a changing world.
Ajankohtainen Energy Technology - koulutus herätti laajaa kansainvälistä kiinnostusta – yhteensä lähes 5 000 hakemusta14.9.2023 15:56:38 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa Vaasan ammattikorkeakoulun ylivoimaisesti suosituimmaksi koulutukseksi nousi englanninkielinen tekniikan koulutusohjelma Energy Technology, johon haki yhteensä 4 970 henkilöä. Suosituin suomenkielinen koulutusohjelma VAMKilla oli sairaanhoitajan AMK-tutkinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme