Mikaela Öberg on nimitetty Varman ihmisistä ja kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi
Mikaela Öberg (KM) aloittaa 3.11. Varman ihmisistä ja kehittämisestä vastaavana johtajana. Öbergistä tulee Varman johtoryhmän jäsen, ja hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Risto Murrolle.

Öberg siirtyy Varmaan Remedy Entertainment -yhtiöstä, jossa hän on työskennellyt viimeiset seitsemän vuotta Chief People Officerin tehtävässä. Tätä ennen hän on toiminut muun muassa yrittäjänä HR- ja valmennusalalla sekä henkilöstöjohtajana Leiraksella (nykyisin Takeda).
– Olen erittäin ilahtunut voidessamme nimittää Mikaela Öbergin Varman ihmisistä ja kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hänellä on kokemuksensa ja taustansa ansiosta erinomaiset edellytykset tarttua tähän Varmalle tärkeään tehtävään, sanoo toimitusjohtaja Risto Murto.
– Odotan innolla, että pääsen tekemään todella tärkeätä työtä ihmisten ja kehittämisen parissa, niin tärkeässä yrityksessä kuin Varma. Odotan myös sitä, että pääsen kehittämään näitä asioita yhdessä erinomaisten kollegoiden kanssa. Uskon, että oma kokemukseni ja osaamiseni vahvistavat entisestään sitä kaikkea, mitä Varmassa on jo tehty, sanoo Mikaela Öberg.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Risto MurtoToimitusjohtaja
Puh:+358 10 244 4655risto.murto@varma.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 980 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2022 Varman maksutulo oli 6,1 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli kesäkuun 2023 lopussa 57,4 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Varman omistamasta Arabian korttelista nousee Helsinkiin uudenlainen kulttuurin ja designin keskus22.8.2023 11:42:50 EEST | Artikkeli
Varman toteuttamien muutostöiden myötä entinen Arabian tehdaskortteli (os. Hämeentie 135) saa uuden ilmeen. Arabia135-korttelista rakennetaan ihmisten, tapahtumien, palvelujen ja kulttuurin kohtauspaikka.
Varmas placeringsavkastning 2,6 procent – stark utveckling för amerikanska aktier18.8.2023 09:01:07 EEST | Tiedote
I början av året gav de amerikanska noterade aktierna bäst avkastning bland Varmas placeringar. Inflationen började sjunka under sommaren och räntorna toppade. Varma fick internationellt erkännande genom att knipa en tredje plats i en jämförelse om transparens i ansvarsfullt placerande.
Varman sijoitukset tuottivat 2,6 prosenttia – Yhdysvaltalaiset osakkeet vahvassa vedossa18.8.2023 09:01:07 EEST | Tiedote
Varman sijoituksista yhdysvaltalaiset osakkeet tuottivat parhaiten alkuvuonna. Kesällä inflaatio kääntyi laskuun ja korot saavuttivat huippua. Varma sai kansainvälistä tunnustusta sijoittumalla kolmanneksi vastuullisen sijoittamisen läpinäkyvyyttä arvioivassa vertailussa.
Varma’s investments returned 2.6 per cent – US equities enjoying strong momentum18.8.2023 09:01:07 EEST | Press release
Of Varma’s investments, US equities performed best in the first half of the year. In the summer, inflation took a downward turn and interest rates reached their peak. Varma received international recognition by being ranked third in a comparison reviewing the transparency of responsible investing.
Muistutuskutsu medialle: Varman Q2 tulosinfo ja osakemarkkinoiden kaksijakoisuus – miksi Yhdysvallat vetää ja Suomi takkuaa?16.8.2023 07:33:29 EEST | Kutsu
Varma julkistaa Q2-osavuosituloksen perjantaina 18.8.2023 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme