Jyväskylän yliopisto

Rehtori Jari Ojala avajaispuheessa: Yliopistojen perusrahoitus riittämätöntä

Jaa

Uudessa hallitusohjelmassa on paljon myönteisiä linjauksia korkeakouluille. Yliopistoindeksi säilyy ja korkeakoulusektori on harvoja alueita, joista ei leikata, totesi Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala lukukauden avajaispuheessaan 6.9.2023.

Ohjelmassa on myös suuria haasteita. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien tutkinto-opiskelijoiden lukukausimaksujen täyskatteisuus sekä pyrkimys nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten määrä mahdollisimman lähelle 50 %:a vuoteen 2030 mennessä eivät ole realistisia tavoitteita.

- Hallitusohjelma ei ratkaise yliopistojen suurinta ongelmaa: perusrahoituksen riittämättömyyttä, Ojala painottaa.

Laskeva trendi yliopistojen perusrahoituksessa suhteessa opiskelijamääriin sekä aiemmat koulutusleikkaukset vaikeuttavat yliopistojen toimintaa.

Yliopistojen rahoituksen kasvu on liiaksi kiinni lyhytjänteisistä hankkeista. Ilman perusrahoituksen nostoa ei ole mahdollista lisätä aloituspaikkoja eikä laajentaa yliopistojen tehtäviä.

- Yliopiston tehtävä ei ole tuottaa taloudellista voittoa. Tehtävämme on tuottaa koulutusta ja tutkimusta. Jotta voimme tätä perustehtäväämme tehdä, tarvitsemme resursseja, Ojala muistuttaa.

Ojalan mukaan yliopistoissa tulee edelleen panostaa tutkimuksen laatuun sekä syventää yritys- ja työelämäyhteistyötä vahvistaaksemme osaamistamme ja vaikuttavuuttamme.

- Meidän tulee toimia kustannustehokkaasti ja tasapainottaa talouttamme, jotta varmistamme tulevaisuuteen suuntaavan, viisaasti resursoidun ja kilpailukykykyisen, vahvan yliopistoyhteisön.

Koko puhe julkaistaan yliopiston verkkosivuilla: https://r.jyu.fi/rehtorin-puheet

Lisätietoja:

Rehtori Jari Ojala, puh. 0400 247 387, jari.ojala@jyu.fi

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös: Musiikkiterapia voi vahvistaa varhaisnuorten tunnetaitojen kehittymistä (Salokivi)20.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

FM Maija Salokiven väitöstutkimus antaa kattavan kuvan varhaisnuorten tunnetaitojen tukemisesta musiikkiterapian avulla. Tutkimuksessa määritellään, mitä tunnetaidot käytännössä tarkoittavat ja miten musiikkiterapeutit työskentelevät tunnetaitojen edistämiseksi mielenterveysongelmista kärsivien varhaisnuorten kanssa. Tämän lisäksi kuvataan tunnetaitojen arviointivälineen kehittämistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme